tiistai 14. kesäkuuta 2011

2 asiaa joita en tajua

Livenä meikäläisen tuntevat nauravat partaansa (siis mullahan on vaan sellaisia partaukko-jugun ukon näköisi kavereita, niiden rinnalla oon aina Se Kaunis), ja toteavat että helpompi olisi ehkä listata ne asiat jotka tajuan.
Nää on tällaisia aivopierun kaltaisia juttuja joita pohdiskelin kun olin lähes alastomien (ja hetkittäin alastomienkin) eläkeläisten keskellä aamulla. Olin siis suorittamassa aamu-aerobista vesijuoksun muodossa. Vastuuvapautuslauseeksi todetakoon että tarkoitukseni ei millään tavoin ole pilkata, ivata, kyseenalaistaa tai aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Kunhan vaan ihmettelen.

Kahvakuula. Oon käynyt kahdesti sellaisella ryhmäliikunta-tyyppisellä ratkaisulla missä tehtiin kaikennäköisiä sarjoja. En osaa yhtään sanoa oliko ohjaaja hyvä vai huono, en vaan tykännyt. Fysioterapeutti-kaverini joka on kuulaillut nyt reilun vuoden piti tuossa pari viikkoa sitten mulle henk.koht tunnin ja yritti selittää tekniikkaa ja kertoa että sitten tajuan. En muuten tajunnut. Ette uskokaan kuinka paljon haluaisin intoilla mutta ei.

Juokseminen. Tätä oon harrastanut sisällä ja ulkona vaihtelevalla menestyksellä, ilman minkäänlaista tekniikkaa tai sykerajoja tai matkamittoja. Mä niin haluaisin tykätä juoksemisesta, sehän olis kätevää kiskaista lekkarit jalkaan ja painua vaikka metsään ja juosta kuin villi lapsi Pellen sanoin. No ensinnäkin multa puuttuu pinna harjoitella pitkäjänteisesti minuutti ja metri kerrallaan. Toiseksi en vaan jaksa juosta (ja nyt ei sieltä takarivistä yhtän huudella läskiksi). Ja tässä ei oo kyse yrityksen puutteesta. Mä oon aloittanut sen legendaarisen Porin minkälien liikuntatoimen tms juoksukoulun jo kahdesti. Ja jonkun tyttöjen jumppalehden juoksukoulun kanssa kertaalleen.

No toisaalta, meikäläinen harrastaan vesijuoksua. Ja vatsatanssia. Voisko noi lajit olla enää enempää so-5minutes-ago? Enkä todellakaan ole missään fitissä fitness-kunnossa että saisin salilla käymisen olemaan edes jollain tapaa mediaseksikkään kuuloista. Toisaalta, näin saan kaikki muut näyttämään tosi trendikkäiltä. Että olkaa hyvä vaan.

Sitten yksi bonus-"tajuttomuus". Asia-sanan julma väärinkäyttö. "Ostin tämän paita-asian henkkamaukasta, tää maksoi ziljoona euroa". Paita-asia, tukka-asia, mekko-asia. Tätä termiä viljellän ahkerasti varsinkin muotiblogien parissa (miksi mä muten niitä luen?). Hitto, ottakaa selvää mitä olette hankkineet tai käyttäkää jotain muuta sanaa edes välillä. Aargh.

Loppukevennys ettei kenelleään tullut paha mieli:
Uikkarista purkaantui vuori osittain, ja ajattelin olla tosi niksipirkka ja leikelin sen sitten kokonaan pois. Mun uikkarissa on tossa keskellä sellainen neonkelatainen vaakaraita, menee muilla varmaan lantion kohdalla, mutta meikällä siihen raitaan osuu tissit. Mietin sitten tänään kun lähdin pois altaalta että olipas ne eläkeläissedät ja herra uimavalvoja yhtä hymyä, olin varmaan laihtunut siis ainakin 8 kiloa ja näytin varmaan tosi kuumalta kissalta poistuessani. Joo. Siis mulla on päällä sellainen ylivuotinen halpis uikkari jossa on tissien kohdalla vaaleaa väriä, ei vuorikangasta. Sanotaan näin että ne pitkät päällä ajais pimeimpäänkin siperiaan.

12 kommenttia:

  1. Been there, done that: ammoisella Portugalin lomalla olin saanut hiukan liikaa auringoa ja mennessäni tupakille (siis ammoinen loma, enää ei pala) terassille yritin suojata hitusen punoittavat käsivarret. No, matkalaukusta ei löytynyt muuta kevyempää pitkähihaista, kun semmonen seitinohut kimono, jota oli hätätilanteessa ajatellut käyttää uikkarin päällä. Enempiä miettimättä se siis ylle ja suihkunraikkaana terdelle. Viereisen apartomentoksen isäntä oli to-del-la ystävällinen ja yhtä hymyä. Ihastelin tätä sisään palatessani kamulle ja hää katsoi mua pitkään ja totes, että kai mun nänneille kelpaskin hymytä. Ihan kiva, että olin sentään pikkarit kiskassut jalkaan suihkun jälkeen...

    Tuli mieleen tosta "ottakaa selvää mitä olette hankkineet", juttu jonka joskus ammoin (kaikki on näköjään tapahtunut eaa.) luin jostain pääkirjoituksesta, oiskohan ollut Trendin. Ei mitään käryä mihin tää liittyi, mutta kirjoittaja oli huvittuneena kuunnellut kahta tyttöä bussissa/ratikassa/junassa/tms, kun toinen oli kertonut ostaneensa kengät aitoa genuiinin nahkaa ja toinen oli ollut tästä todella vaikuttunut. Tunnetaan myös nimellä genuine leather. :D

    VastaaPoista
  2. Acata, nänni-samis! Iik! Vai sanotaanko että sytytystulppa-samis? ;o)

    Ooh, mäkin haluan genuiinin-nahkaiset kengät!

    VastaaPoista
  3. Minä olen täällä ihan yhtenä hymynä tämän luettuani. :)

    Ihan ekaksi pitää sanoa, että kahvakuula asia tuntuu niin tutulta siinä mielessä, että ei sitä voi kaikesta pitää. Siis vaikka joku asia tuntuisi loogiselta tai siitä haluaisi pitää, niin joskus ei vaan naksahda. Ja sitten taas joku toinen naksahtaa ihan totaalisesti. Se on just oikein.

    Minäkin tunnen välillä kahvakuulieni kera tykkääväni ihan vääränlaisesta kahvakuulailusta tai siis ei siitä kahvakuulailusta vaan kahvakuulan nostamisesta. En vaan mahda mitään sille, että se on mulle se oikea juttu ja hauskaksi tarkoitetulla ryhmäliikuntamallilla ei nappaa.

    Sitten tuo uimapuku. :) Minä täällä juuri takkuan vähän samaan suuntaan olevan ongelman kanssa, mutta tietoisesti ja vuorten leikkelystä ei ole kyse. Huomenna on pakko pitää firman valkoista paitaa päällä ja se ei siitä rintojen kohdalta näytä ihan korrektilta ainakaan kylmällä säällä. :D Ellen nyt sitten keksi jotain teippi temppua ja selviä business casualista jotenkin hengissä...

    VastaaPoista
  4. Meillähän on vaikka mitä yhteistä: nännit, sytytystulpat, korianteri... Ei siis syytä stressiin, vastustuskykyä riittää jopa bussissa!

    No kuka ei, genuiini on sentään genuiini. :D

    VastaaPoista
  5. :D
    Ei kaikkia aina voi tajuta. Minä intoilen kahvakuulasta, oon heilutellu sitä enemmän ja vähemmän jo monta vuotta, siis jo sillon kun se ei ollut trendikästä. Se sopii mulle, kun on sellanen helposti hiki ja kunnon treeni -juttu. Vai pitäskö sanoa "asia" ;D
    Juokseminen sen sijaan ei oo mun juttu. Sitä tosin yritän parhaani mukaan harjotella, just siks kun se olis niin helppoo.. mutta ei oo mun vartaloa luotu pitkän matkan juoksijaksi. Mutta sinnillä vedän perkele. Ihan sen takia kun se on hyvää reeniä.

    Vaan hienoa kun papat ja herra valvoja saivat päiväänsä piristystä :)

    VastaaPoista
  6. Ai jaaaa.. Eikö se olekaan enää juttu..? Noh, mä nyt olen aina vähän jäljessä kaikesta..
    Nimittäin kun en ole edes kuulaa päässyt ikuna pyörittelemään, vaikka kaikkihan siitä intoilee. Täällä ois alkanu joku puistokahvakuulailu ja se ois kyllä kiinnostanut, mut mitenpäs menen..? Joten sekin jäi kokematta.
    Loppukevennykseen liittyen tahtoisin tietää, et a) menetkö huomenna uudelleen b) onko uus uikkari jo ostettu ja c) vaihdatko eri uintivuoroon vaiko d) uimahalliin? :)

    VastaaPoista
  7. Vinkki; jos on joko pakko tai ihan haluaa ajaa pitkät päällä, kannattaa varmsistaa että ne osoittaa molemmat samaan suuntaan.

    VastaaPoista
  8. Outi, meitä on tosiaan niin moneen junaan. Jotkut menee pikana kahvakuulaamaan, toiset jää asemalle vesijuoksemaan :)
    Palat laastaria nänneihin? En tiedä onko urbaania legendaa, mutta muistelisin tuota temppua telkkarissa käytetyn..

    Acata, hih. onnea niille ketkä lukee vain nää kommentit, eikä vieraile sun blogissa (hitto, ei olis pitänyt tehdä stressikorianteri-paljastusta)

    lissu (kavereitten kesken), mäkin jossain vaiheessa sain juoksuspurtin just sen takia että se oli niin vastenmielistä että se melkein miellytti. Mutta ei se sitten riittänytkään tsempiksi.
    Mun salainen missio tänään oli tehdä heti aamusta eläkeläissedät ja herra valvoja iloisiksi :)

    VastaaPoista
  9. Veela, osa ongelmaa oli myös että sumuvalot oli ikäänkuin suuntaamatta ;O)

    VastaaPoista
  10. Jaunde: A) en oo ihan varma johtuen kohdasta B, B) en oo ehtinyt tänään kaupoille, jos huomenna? C)ja D) pakko niellä ylpeytensä ja mennä kuin olisi valot olleet aina sammutettuina :)

    VastaaPoista
  11. Häh? Siis miten niin toi sytytystulppa-korianteri-bussi-stressi-vastustuskyky -kombo ei aukee muille? :D

    VastaaPoista
  12. Ai juku, miten loisto kirjoitus :'DDDDD Miten ihana onkaan ääneen nauraa, kun lukee jotain! :)

    VastaaPoista