Uusi vuosi, uudet realiteetit

Onneksi tajusin puolentoista viikon tauon jälkeen testata bikineitä, ennenkuin pakkasin ne reppuun huoisaamun uimareissua varten (siirryin sellaisiin vanhoihin urheilumallisiin biksuihin reipas kuukausi sitten kun normiuikkarit ei mahtuneet). Eihän ne mahtuneet. Ei muuten mahtuneet mun toisetkaan bikinit, mutta niillä en kehtaisi mennä uimahalliin vaikken tiineenä olisikaan. Turhan Pamelat etten sanoisi.

Torkuin työpäivän jälkeen sohvalla, eli katselin silmät kiinni telkkaria. Keittiömestari sitten siihen tuli herättelemään, kysyäkseen jos voisin käydä kaupassa. Hän tahtoisi leipoa korvapuusteja, mutta meillä ei ollut raesokeria. Joopajoo. Okei, lähimpään kauppaan on meiltä noin 10 minuutin kävelymatka, mutta meniköhän joltain ohi että ulkona on myös lumimyrsky? Tai sitten se ajatteli ettei tällainen sotanorsu ainakaan tuulessa kaadu.
No, enpähän pääse prinsessoitumaan kun töissä pitävät kuin kukkaa kämmenellä. Kotona paukkuukin sitten ihan eri realiteetit.

Niin ja siis tietysti mä kävin hakemassa sitä raesokeria, nöyryydestä ja kiltteydestä on tiineet avovaimot tehty.

45!

Neljäviis työaamua jäljellä. Kun palaan, en tiedä minne. Toisaalta en myöskään tiedä koska palaan, että ei sen puoleen. Mutta paikkaa jossa olen töissä, ei paperilla ole olemassa enää vuoden 2013 alussa. Käytännössä työt jatkuu, enkä todellakaan pelkää että työt pääsisi loppumaan. Pitää vaan opetella vastamaan uudella (firman) nimellä puhelimeen!
Ja kukas sen sitten tietää koska palailen sorvin ääreen, en ole sitä vielä oikein edes miettinyt. Elämä heittelee, ylitetään ne esteet sitte kun on tarvis.
Niin ja muuten, kiitos sille kelle kiitos kuuluu ( nyt ei tainnut mennä ihan suomen kieliopin mukaan tuo lause?). Nolliksen neuvosta jemmasin lomani tulevaisuuteen, ja nautin sitten palkallisesta vapaasta ennen töihin paluuta. Aion räpiköidä töissä niin pitkään kuin mahdollista, ja jos räpiköinnistä huolimatta alan hukkumaan, jään sitten saikulle. Ei sota yhtä miestä kaipaa ja niin edelleen.

Koneella pyöriminen on uhkaavasti töiden jälkeen jäänyt. Jotenkin riittää että kahdeksan tuntia sitä tuijottelee töissä, kotona ei sitten jaksa. Toisaalta ongelmansa smurffailuun tuo myös se, että läppärin kanssa pöydän ääressä istuminen aiheuttaa niskajumin (ei kuulu kalustukseen työpöytä/tuoli tyyppinen combo) ja pehmeällä sohvalla aiemmin tuntitolkulla suoritettu koomakoodailu on melko mahdotonta. En saa konetta enää niin lähelle että näkisin ilman laseja, ja lasien kanssakin en saa konetta sopivaan asentoon. Läppärin paikka olisi navan kohdilla ja meikäläinen kuuluisi kölliä lähes makaavassa asennossa sohvalla. Nyt ei vaan läppäri pysy mahan päällä, vaan se kiikkeröi kuten pieni lautta lainehilla.. Ja pitkiä aikoja selällään makaaminen aiheuttaa ilman läppäriäkin huonon olon.
Jotain tarttis varmaan keksiä.

Jumppailuista sen verran, salilla käyminen on jäänyt kuvioista kokonaan. En vaan inspiroidu tyttöjumpasta, ja suurin osa liikehdinnästä aiheuttaa tukalan olon. Vesijuoksu sen sijaan tuntuu hyvältä, ja siten olenkin pyrkinyt harrastamaan kahdesti tai intomielisinä päivinä jopa kolmesti viikossa. Se myös kivasti laittaa turvotkset liikenteeseen. Ja vesi elementtinä on niin äärimmäisen ihana, ja tuo illuusion höyhenen keveydestä. Ostin kolmen kuukauden kortin uimahalliin vesijuoksentelua verten, vaikka onkin käytännössä mahdotonta että pystyisin kaikki kolme kuukautta hyödyntämään. Mutta pakko oli ostaa kun halvalla sai!

2 asiaa joita en tajua

Livenä meikäläisen tuntevat nauravat partaansa (siis mullahan on vaan sellaisia partaukko-jugun ukon näköisi kavereita, niiden rinnalla oon aina Se Kaunis), ja toteavat että helpompi olisi ehkä listata ne asiat jotka tajuan.
Nää on tällaisia aivopierun kaltaisia juttuja joita pohdiskelin kun olin lähes alastomien (ja hetkittäin alastomienkin) eläkeläisten keskellä aamulla. Olin siis suorittamassa aamu-aerobista vesijuoksun muodossa. Vastuuvapautuslauseeksi todetakoon että tarkoitukseni ei millään tavoin ole pilkata, ivata, kyseenalaistaa tai aiheuttaa kenellekään mielipahaa. Kunhan vaan ihmettelen.

Kahvakuula. Oon käynyt kahdesti sellaisella ryhmäliikunta-tyyppisellä ratkaisulla missä tehtiin kaikennäköisiä sarjoja. En osaa yhtään sanoa oliko ohjaaja hyvä vai huono, en vaan tykännyt. Fysioterapeutti-kaverini joka on kuulaillut nyt reilun vuoden piti tuossa pari viikkoa sitten mulle henk.koht tunnin ja yritti selittää tekniikkaa ja kertoa että sitten tajuan. En muuten tajunnut. Ette uskokaan kuinka paljon haluaisin intoilla mutta ei.

Juokseminen. Tätä oon harrastanut sisällä ja ulkona vaihtelevalla menestyksellä, ilman minkäänlaista tekniikkaa tai sykerajoja tai matkamittoja. Mä niin haluaisin tykätä juoksemisesta, sehän olis kätevää kiskaista lekkarit jalkaan ja painua vaikka metsään ja juosta kuin villi lapsi Pellen sanoin. No ensinnäkin multa puuttuu pinna harjoitella pitkäjänteisesti minuutti ja metri kerrallaan. Toiseksi en vaan jaksa juosta (ja nyt ei sieltä takarivistä yhtän huudella läskiksi). Ja tässä ei oo kyse yrityksen puutteesta. Mä oon aloittanut sen legendaarisen Porin minkälien liikuntatoimen tms juoksukoulun jo kahdesti. Ja jonkun tyttöjen jumppalehden juoksukoulun kanssa kertaalleen.

No toisaalta, meikäläinen harrastaan vesijuoksua. Ja vatsatanssia. Voisko noi lajit olla enää enempää so-5minutes-ago? Enkä todellakaan ole missään fitissä fitness-kunnossa että saisin salilla käymisen olemaan edes jollain tapaa mediaseksikkään kuuloista. Toisaalta, näin saan kaikki muut näyttämään tosi trendikkäiltä. Että olkaa hyvä vaan.

Sitten yksi bonus-"tajuttomuus". Asia-sanan julma väärinkäyttö. "Ostin tämän paita-asian henkkamaukasta, tää maksoi ziljoona euroa". Paita-asia, tukka-asia, mekko-asia. Tätä termiä viljellän ahkerasti varsinkin muotiblogien parissa (miksi mä muten niitä luen?). Hitto, ottakaa selvää mitä olette hankkineet tai käyttäkää jotain muuta sanaa edes välillä. Aargh.

Loppukevennys ettei kenelleään tullut paha mieli:
Uikkarista purkaantui vuori osittain, ja ajattelin olla tosi niksipirkka ja leikelin sen sitten kokonaan pois. Mun uikkarissa on tossa keskellä sellainen neonkelatainen vaakaraita, menee muilla varmaan lantion kohdalla, mutta meikällä siihen raitaan osuu tissit. Mietin sitten tänään kun lähdin pois altaalta että olipas ne eläkeläissedät ja herra uimavalvoja yhtä hymyä, olin varmaan laihtunut siis ainakin 8 kiloa ja näytin varmaan tosi kuumalta kissalta poistuessani. Joo. Siis mulla on päällä sellainen ylivuotinen halpis uikkari jossa on tissien kohdalla vaaleaa väriä, ei vuorikangasta. Sanotaan näin että ne pitkät päällä ajais pimeimpäänkin siperiaan.

Onni on (vanhempien) kesämökki

Terveisiä mökiltä!  Viime torstaina tuumailin säätiedotuksia tutkailtuani että helteet näyttävät tulevan tiensä päähän hetikohtapian. Näin ollen piti tilanne hyödyntää ja ottaa äipälle linjat ja tiedustella kesämökin varaustilannetta ja ruokailumahdollisuuksia. Ei ollut vieraita tulossa joten perjantaina sitten suoraan töistä rapean raskalaien nokka kohti Länsi-Savoa. Oli muuten eka kerta mökillä tänä vuonna, tuli muuten enemmän kuin loistavaan kohtaan.
Töissä on ollut melko haipakkaa (en ole ehtinyt pelata esim tetristä työajalla = über kiire..), ja kämpän etsiminen Keittiömestarin kanssa on ollut aika rasittavan puuduttavaa. Näin ollen nollaushetki mm tietokoneen ulottumattomissa teki terää.

Mistä sitten on onnistunut mökkiviikonloppu tehty? Äidin tekemästä ruoasta, siis oman äidin, ei Atrian äitien. Saunomisesta. Uimisesta (järviveden pintalämpötila vaatimaton 25!). Hengailusta. Ristikoiden täyttämisestä. Muurinpohjaletuista (eri asia kuin äidin tekemä ruoka, vaikka äiti ne(kin) teki). Mieli ja keho lepäsi. Ainakin osittain.
Kroppa joutui lauantaina yllättäen rääkkiin, kun sain päähäni että lenkkeilen kotiin kaupalta jonne lähdin äipän kanssa täydentäään ruokavarastoja. Matkaa kaupasta mökille on 5,6 kilometriä rapean ranskalaisen trippimittarin mukaan, ja ilmeisesti sain auringonpistoksen sillä hölkkäsin tuosta matkasta 4,6 kilometriä (mittasin senkin). Jumaleissön! Okei, hiljainen soratie joten sain mennä rauhassa. Tie menee myös avohakkuu-alueen läpi, joten aurinko paistoi koko matkan syliin. Ja lämpötila oli varjossa vain 26... Tuntui tuskaisen orgastiselta päästä mökille, potkin vauhdissa kengät pois ja juoksin suoraan järveen. Nopea pulahdus, ja sen jälkeen kuviokelluntaa niin kauan että hengitys tasaantui (eli kaaaauan). Tämä kaikki vesiurheilu siis lenkkivaatteet, sortsit ja toppi, päällä. Ihan varmasti harrastaisin juoksua enemmän jos pystyisin päättämään sen täällä kaupungissakin noin!

Päätin nauttia mökkeilystä muutenkin, ja unohtaa ruokailu-nillityksen kotiin. Perjantaiaamun paastolukemista hetki sitten mitattuun, +1800gr. Ei lainkaan huono, odotin paljon pahempaa. Varsinkin kun ottaa huomioon mitä söin viikonloppuna; perjantaina kävin hessuburgerissa, illalla karjalanpiirakoita munavoilla ja pullaa, lauantaina kasoittain vaaleaa leipää, uusia perunoita, grillimättöä, pullaa, lettuja, lisää leipää. Sunnuntaina sama setti pois lukien letut. Juomiset meni kuitenkin kuin oppikirjasta; vain kahvia ja vissyvettä. Tosin vettä olisi varmaan oppikirjan mukaan pitänyt juoda litra tai pari enemmän. No onpahan taas jotain mitä pudottaa :D

Kuten edelliseen postaukseen kommetoin, ei tosiaan saatu sitä kämppää. Olivat kuulemma joutuneet arvalla vetämään kenelle kämpän vuokraavat. Noh, jos ei onnea pelissä niin sitä enemmän rakkaudessa? Vai menikö se sanonta toisin päin?
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Ei vaines. Käyhän tämä vaikka kesäharrastuksesta käydä vakoilemassa erilaisia asuntoja.

Tarvitsisi varmaan alkaa tanssimaan sadetanssia. Tän mun oman kotikolon ilma on tosi tunkkainen, kun kaikki lukut on ollut viikonlopun kiinni. Ja lämpötila on miellyttävä 29,4. Mökillä ukkosti jo niin komeasti!