tiistai 14. syyskuuta 2010

Ja haihtuu lumous

Painan vähemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla. Taas. Painoin jo kerran aiemminkin mutta yllättäen kehittelinkin lisää painoa.Mutta tietysti täällä on menossa henkinen levottomat ja mikään ei riitä. Taas. Asetin tavoitteeksi pudottaa tälle vuodelle vielä 5 kiloa. Taas. Voi olla että jää unelmaksi, voi olla että onnistuu. En ajatellut alkaa dieetille, kaikki tekstejäni lukeneet tietää mitä mieltä olen niistä. Kaikki tekstejäni lukeneet tietävät myös että selkärankani syömisten suhteen on yhtä jäykkä kuin sulanut pehmis.

Eli vaihtoehdoksi jää lisätä jumppaa. Siihen onneksi löytyy selkärankaa. Aikaa vaan ei oikein tahdo löytyä. Viime viikolla kävin neljästi salilla ja neljästi lenkillä. Jossain välissä pitäisi tehdä niitä töitäkin, nukkua, pitää yllä sosiaalista elämää ja varsinkin pitää yllä suhdetta siihen yhteen Mestariin.

Töissä harvinaisen tunneälyinen mieskollegani kehui kohentunutta ulkomuotoani, sanoi että näytän varsin kuumalta kissalta. Tai no ehkä ei ihan noilla sanoin, mutta sisältö oli kuitenkin hyvin paljon tuonne päin :)
Jostain syystä olen vaan puutunut kertaamaan laihtumistani, ja ottamaan vastaan suunnatonta ihailua ja palvontaa (köh..). Turtuneena vain vastailen jotain sinne päin jos joku kysyy tai kommentoi olemustani. Toisaalta pieni narsisti sisälläni saattaa möksähtää jos tapaa ihmisiä pitkän tauon jälkeen eivätkä he ääneen reagoi kuumaa kissamaisuuttani.

Päivän pähkinä, mistä biisistä otsikko? No tästä tietty!

ps. Kategoriaan: uusavuttoman kodinhoidolliset murheet: voiko Fastin perusblenderin tunkea astianpesukoneeseen? Tai lähinnä tuleeko se sieltä ehjänä pois?

2 kommenttia: