keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Tj2

Aiotko olla loppuun asti töissä?

Maailmanloppuun (kysy niiltä inkkareilta, maailma taitaa loppua tänä vuonna)? Päivän loppuun?
En nyt ole ihan varma ollaanko mua savustamassa ulos, vai mikä on. Tässä nyt on jäljellä enää kaksi työpäivää (tätä ei lasketa, kun oon oon istunut firmassa jos 2 ja puol tuntia), ja ajattelin tänne tulla ihan kiusallani. Tiedän olevani poikkeus sääntöön kun en jäänytkään (suunnitelmissa siintäneelle) saikulle, mutta minkäs teet kun töissä on kivempaa kuin kotona!

Firmassa on tulossa yksi iso muutos tuossa maaliskuun lopussa, jota allekirjoittanut on ollut luomassa/suunnittelemassa. Nyt kun käyttöönotto lähestyy ilman meikää, alkaa paniikki vallata alaa työkavereissa. Heitin pomolle läpällä että pientä korvausta vastaan voisin tulla tekniseksi tueksi muutamaksi päiväksi, mutta tällä hetkellä se tuntuu jo ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta enemmän kuin vitsiltä. Keittiömestarikin on silloin kotona viettelemässä isyyslomaa, hyvin voisin lempata kakaran sille jo hoitoon? Kelakin pysyisi tyytväisenä kun raha ei vaihtaisi omistajaa (tosin firma maksaa vielä silloin mun palkan), voisin tulla vaikka ruokapalkalla? Tai sitten ihan mielenterveytettäni varjelemaan?

2 kommenttia:

  1. Joo, KMhän sais hyvää treeniä lapsenhoidossa! Perfect! :D

    VastaaPoista
  2. Kun luet tuoreemman postauksen, varmaan jaat huoleni siitä uskallanko lapsiraasua isälleen jättää... :D

    VastaaPoista