No koska?

Olen saavuttanut uuden vaiheen. Enää ei kiinnosta ihmisiä mun vointi sitäkään vähää kuin normaalisti, nyt kaikki vaan tenttaa että koska, koska, koska. Taisivat unohtaa mulle neuvolassa antaa sen kristallipallon joka kertoisi vahvistetun syntymäajan. Yleinen vatsankasvun päivittely on myös taittunut siihen, että kaikki nämä elämäni opintoja-vaille-kätilöt arvuuttelevat onko maha jo laskeutunut. Kuka arvaa että mua rasittaa?

Paraskin puhumaan- kun arvostelin Keittiömestaria siitä että ei hahmota koska jälkläisen toimitusaika on. Tänään töistä tullessa istuin autossa hetken (ja kirjoitin kaverille tekstaria) tulin sitten tuijottaneeksi autonkelloa joka näyttää myös päivämäärän. Siinä se sitten iski, laskettu aika on ensi kuussa. Huhhuh.  Okei, toisin kun monet muut odottajat, olen jokseenkin varma että tämä menee niin paljon yli kuin tohtorit sallivat, jolloin saapumispäivämääräkin heilahtaa selvästi maaliskuun puolelle.

Siitä muuten vasta tuleekin outoja katseita, kun aina tyynesti totean että tää menee yli. Okei, onhan se mahdollista että kuuluisi siihen palttiarallaa viiteen prosettiin jotka synnyttää laskettuna aikana, tai jopa ennen. Mutta mun läheisimmät kaverit on vasikoineet kaikki ennen aikojaan (täysiaikaisina kuitenkin suurinosa), joten taitaa olla ne optiot käytetty. Ja kun itse olen tullut pihalle vasta parasta ennen päivämäärän jälkeen, kuten siskonikin, ja yleinen käsitys taitaa olla että nää on aika periytyviä juttuja, tai vissiin taipumus siihen että synnytys ei käynnisty siirtyy äidiltä tyttärelle. Yritin asiasta löytää jotain muutakin kuin mututuntumaan perustuvia lausuntoja, mutten sitten jaksanutkaan.
Noh, PaavoBirgitta tulee sitten pihalle kun parhaaksi näkee tai joku sen sieltä ottaa ulos. Vielä ei tarvitse kiirehtiä.

Saa nähdä aiheutanko muuten PaBille traumoja lukemisen, Hanoi Rocksin tai Michael Monroen suhteen. Sain Monroen elämäkerran joululahjaksi, ja olen sitä nyt iltaisin muutamia sivuja eteenpäin kahlannut. Haluaisin lukea enemmänkin, mutta kirja on niin peijakkaan painava, ettei sitä jaksa määräänsä enempää kannatella. Ja kun en jaksa kannatella, nojaan kirjaa vanhasta tottumuksesta mahaan. Tämä aiheuttaa sitten taas elämää suuremman protestin vatsassa, kun painava ja ilmeisen kovareunainen kirja vissiin pienentää yksiötä. Protesti ilmenee kiukkuisina potkuina ja mylläämisena niin, ettei väsynyt katseeni pysy rivillä kun mahan päällä oleva kirja pomppii.

Huomenna menen sietokykyni äärirajoille, tai no rakkoani koettelen ainakin. Päätin lähteä leffaan siskon kanssa katsastamaan uusimman Vareksen. Paikat otettiin kyllä silleen reunasta, että pääsen pakaneaan vessaan tarvittaessa. On vaan pakko päästä haistelemaan muitakin nurkkia kuin koti, työpaikka ja lähikauppa, elämänpiiri on vaan kummasti pienentynyt. Onneksi on sisko jonka kanssa lähteä.