torstai 19. tammikuuta 2012

Tj1

Minkä ikäisenä noi (vauvat) avaa silmänsä?

Jumakekkama! Ensin mä odotan norsua, ja nyt vissiin kissanpentua?
Olisi ehkä pitänyt pakottaa Keittiömestari sinne perhevalmennukseen?

Harjoittelin tänään äitiyslomaa, ja lähdin töistä jo kymmenen jälkeen kotiin. Tai no neuvolaan, mutta sanoin pomolle etten millään viitsisi ajaa tuossa myräkässä enää takaisin sieltä, ja pomokin oli sitä mieltä ettei ole järkeä, alan kuitenkin matkalla synnyttää (en nyt ole ihan varma miten lumisade vaikuttaa synnytyksen alkuun?). Ja sain näin ollen olla loppupäivän pois ilman sen kummempia miinustunteja kunhan kävisin hakemassa sitten huomista varten jotain hyvää työkavereille.

Neuvolassa taasen tein palveluksen kansanterveydelle. Terveydenhoitajani kysyi sopiiko terveydenhoitajaopiskelijan tulla hiplaamaan mun mahaa, kun opiskelijan harjoittelun aikana ei hänen ohjaajaalleen ollut osunut yhtään perätilaa vastaan. Tietysti annoin luvan, mikäs siinä hetekalla maatessa kun ei ollut töihinkään enää kiire. Siinä sitten oma terveydenhoitaja, tämän työkaveri (oma terkkani pyysi vielä kaveriaan varmistamaan perätilaa), ja opiskelija vaivasivat mahaa. Ja samaan aikaan huoneeseen pelmahti neuvolan terkkari nro 3 hakemaan jotain papereita, joka henkäisi että hänelläkin on opiskelija joka oli kysynyt miten perätilan erottaa raivotarjonnasta. Eihan siinä auttanut kuin hetkeksi heittää kyljelleen, ja odottaa tätä opiskelija nro 2 vuorostaan vaivaamaan.

Mikäs siinä köllötellessä, ja tällaiset asiat oppii varmasti vain kokeilemalla. Sain terveydenhoitajilta kiitosta, kuulemma monet odottavat nihkeilevät edes opiskelijan olemista samassa huoneessa. Varmaan voisi olla eri asia jos olisin ollut paikoistani kipeä, tai hermo riekaleena muuten. Tai no tietysti olen hermo riekaleena, mutten jaksa uskoa että yksikään opiskelija pystyy muuttamaan tulevan lapseni kohtaloa kokeilemalla mahan päältä miten päin se tuolla yksiössään asustaa?
Sitä paitsi kummallakin opiskelijalla oli todella miellyttävät otteet, varmat ja rauhalliset. Muistin heille tämän jopa kertoa, olettaisin että positiivinen palaute tuntuu myös opiskelijoista hyvältä?

5 kommenttia:

  1. Yrittääkö ne vielä kääntää sitä sun potaattias ennen synnytystä vai mitä ne meinaa?

    Ite olen kans semmosessa ammatissa, jossa opiskeluaikana käytännönharjoittelu ihmisten kanssa oli kultaakin kalliimpaa, joten olen omien opiskeluiden jälkeen aina antautunut opiskelijoiden harjoituskappaleeksi.

    Ihan ei niin mukava juttu tosin sattui, kun oltiin ekassa ultrassa ja lääkäri kysyi saisiko opiskelija tunnustella kohdun suuta. Annoin luvan, big mistake! Homma kun ei muutenkaan ole niin kovin mukavaa eikä opiskelija ei kaiken lisäksi laittanut sormiinsa minkäänlaista liukastetta.. Voin sanoa että koski!

    Synnytykseen annan kyllä opiskelijan tulla jos jota kuta kiinnostaa mun kärsimykseni :D

    VastaaPoista
  2. Sä oot Kirsu-kulta ihan järkyttävän hyvätahtoinen ihminen!! Saisinko mäki kokeilla, miltä tuntuu, ku kummilapsi on rusetilla? Aattele, jos se tulee maailmaan poikittain! Kätilö huutaa innoissaan: - Oikea kylki näkyy, ponnista nainen!!

    VastaaPoista
  3. Jonna, no tänään lähti lähete kättärille, arpovat sitten siellä kuin tehdään. Oma terkka kyllä epäili etteivät lähde kääntää ja suosittelevat sektiota kun tuo mahavaiva kasvaa muutenkin käyrien yläpuolella :) Sehän tarkottais sitten etten pääsekään kärvistelemään sinne 43 viikolle asti :D
    No joo, alatutkimus au naturel kuulostaa munkin mielestä aika extremeltä...

    Toppis, joo, mähän oon vaan hyvää tahtoa ja päivänpaistetta 24/7!
    Tuu tänne ni saat kokeilla, sähän voit käyttää noi KM:n käyttämättä jääneet mahan hiplausvuorot?
    Onneks se ei ihan poikittain mahdu tulemaan, toivottavasti?

    VastaaPoista
  4. Kyllä sua kysymyksillä lätkitään :D
    Pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä. Eikös miehille ole tehty sellainen vauva-opas auton huoltokirjan tyyliin. Sellainen vois olla teillä paikallaan.

    VastaaPoista
  5. Keittiömestari sai juuri tuon opuksen synttärilahjaksi syyskuussa, mutta ilmeisesti sielläkään ei ihan _näin_ perusasioita käydä läpi :D

    VastaaPoista