tiistai 28. kesäkuuta 2011

Enää 18 päivää lomaan!

Eli selvästi aamukamman paikka! Aamuthan on lähes nollissa, wu-huu!
Työnteko selvästi puuduttaa, mieli kaipailee jo lomalle. No paras loma on se, joka on vielä edessä!
Ehkä yksi asia mikä saa odottomaan lomaa vielä enemmän on että päätin olla muuttanut kesiksen alkuun mennessä. Eli tässä on 18 arkipäivää ja kolme viikonloppua aikaa tehdä asialle jotain.

Otin itseäni hyvin kehittyneestä niskalihaksesta kiinni, ja heivasin itsen eilen aamulla salille! Jumakekkama että tänään oli habanerokset kipeät kun innostuin riehumaan siellä pyhässä yksinäisyydessäni. Ja heti on muuten paljon tyytyväisempi olo, kun on käynyt salilla. Agressiot purkautuu kummasti. Jostain syystä jo aiemmin täällä jo mainittu ajovalo-ongelma näytti uusiutuvan salilla. Olivat vissiin ajatelleet jumppaajia ja tulevia helteitä ja tiputtaneet lämpötilaa, eikä siellä maanantaiaamuna ollut paljoakaan väkeä tilaa lämmittämässä. Ja meikäläisellä wanhat urheiluliivit ja uusi treenipaita, mitä lie poly-alkuista materiaalia, tuntuu uimapuvun kankaalta. Nyt ei sentään vaakaraita ollut korostamassa paikkoja, mutta huomasin että hauiskääntöä ja rintaprässiä tehdessä että wanhat urheiluliivit joutaa siis vaihtoon. Tai ainakin paksumpi paita päälle... No onneksi juhannuksen jälkeisenä maanantaina klo 6.15 oli aika rauhallista salilla. Eli olin yksin. Mitäs siitä vaikka sumuvalot onkin suuntaamatta :D

Päätin että tällä viikolla en jaksa iltaisin pakkailla, kun tässä kerran on ruhtinaallisesti aikaa (köh..). Kun helteiset ilmat palasivat, nousi asuntoni lämpötila 30 asteeseen. Joten Keittiömestarille täällä on liian kuuma. Eikö muuten oo sanonta, että jos et kestä kuumuutta, pysy pois keittiöstä? Kunhan kysyn.. Mutta siis joo, Keittiömestari harrastaa kaiken muun lisäksi vielä valokuvausta, kuvailee kaikenmaailman öttiäisiä ja maisemia. Nyt on vissiin jossain sitten joku valokuvakilpailu, jonka aiheena on metsä. Siihenhän sitten tänään piti lähteä räpsimään kuvia. Olin työpäivän päätteeksi aika kypsä, eikä johonkin metsään tarpomaan lähteminen napannut yhtään. Siitä tuolla meni sitten alahuuli mutrulle, että ei ole pakko lähteä jos ei halua ja hän vain haluaisi harrastaa yhdessä. Totesin että helpommalla pääsen, kun lähden mukaan, ja sainpahan vaikutettua niin että mentiin rannalla, mä istuin kivellä puhelimessa puhumassa ja tuo kömpi pusikossa. Harrastettiin sitten yhdessä..
Keittiömestarihan harrastaa myös metallinpaljastusta, eli menee sellaisen sarjakuvista tutun härpäkkeen kanssa ympäri maita ja mantuja ja etsii aarteita. Niille retkillekin meikäläinen vongataan aina mukaan, tärkeänä tehtävänä kulkea perässä kukkakuokan kanssa valmiina kaivamaan.
Että oikeastaan sitä mietin, koska Keittiömestari lähtee mukaan mun harrastuksiin? Vaikka se ei osaa uida, voishan se tulla sinne lastenaltaaseen istumaan tai altaan reunalle muuten kannustamaan? Tai salilla voisi pitää kädestä sarjojen välissä ja pyyhkiä hikeä otsalta? Ai ei vai? :D

5 kommenttia:

  1. Toiveenne on lakini, eli vaihdettu on! En tosin tiedä onko parempi vai ei, mut.. Käy toki kuuntelemassa :)
    Erittäin fiksu päätös muuttaa ennen lomaa, erittäin!! Ja ole onnellinen, et KM tahtoo harrastaa - yhdessä..

    VastaaPoista
  2. Jos mun toivo on laki, niin sitten toivoisin lisää vapaata, rahaa ja vaatimattomasti maailmanherruutta kans!
    Mä olen tunnettu tästä fiksuudestani :)
    Kai sitä pitäis olla onnellinen, olis vaan kiva harrastaa välillä yhdessä jotain mikä muakin kiinnostaisi...

    VastaaPoista
  3. Minä vanha jääkiekkotuomari ja muutenkin penkkiurheiluhullu raahasin miehekkeen männä talvena pari kertaa jääkiekko-otteluun ("tää tuli näin äkkiä ja ketään muuta en näin lyhkäsellä varotusajalla löytänyt ja kun on ilmaset liput, niin olis niiin kiva mennä" ja parit ripsen räpsytykset). Hyvä että paikalliselta areenalta löytyy langaton verkko, niin kulu silläkin aika kun surffas kännyllä netissä...

    VastaaPoista
  4. Hirveästi onnea muuttoon ja yhdessä asumisen alkuun. Sulla muuttuu siviilisääty, vähänkö olen mustis ja kade, some people have all the luck.

    Muutossa paras apu on kunnon muuttofirma ja muuttofirman muuttolaatikot - yksi laatikko per neliö. Toimi ainakin mulla, sain aikanaan muutettua itseni ja lapsen kahdessa ja puolessa tunnissa. En kertaakaan katunut sitä, että muuttofirma oli tietenkin kallis - niin paljon verta, hikeä ja kyyneliä säästyi.

    Tosi hyvä idea hoitaa muutto alta pois ennen kesälomaa, ettei kaikki aika mene siihen.
    Oma parisuhde alkoi sitten kai rakoilla harrastetaanko vaiko eikä harrasteta yhdessä -kohdassa. Olisi kuulemma jalkapalloa pitänyt mennä katsomaan sunnuntaisin moneksi tunniksi. Kysyin että voiko sinne ottaa mukaan kirjan, enkä sitten mennyt kertaakaan mukaan.

    Kerroin tämän jutun kerran isälleni ja hän vaan mulkaisi minua halveksivasti ja sanoi "Sinä se sitten olet aina ollut inhottava ihminen." Can't please them all...

    VastaaPoista
  5. helppolaihari; heh, onneksi meitä sentään yhdistää tuo penkkiurheilu ja kumpikin on valmis tönöttämään lätkämatseissa, ja muissakin urheilutapahtumissa tarpeen mukaan..

    Maukka; kiitoksia vaan. Muuttofirma on harkinnassa, tulee vaan tupla kalliiksi kun pitää kahdesta eri asunnosta muuttaa kamat. Ollaan pyöritelty sellaista mahdollisuutta että KM:n kamat hoitaisi firma ja meikäläisen sitten oma porukka.
    Mä oon nähnyt noissa divaripeleissä paljonkin niitä futarinvaimoja jotka raahaa mukana kirjoja ja tai ompeluksia (tai tänä päivänä varmaan läppäreitä), ilman että kukaan pahemmin pahastuu.. Kai?

    VastaaPoista