keskiviikko 30. joulukuuta 2009

n. 26 tuntia

Eli about tuon verran on aikaa tehdä vielä jotain mullistavaa tälle vuodelle. Aika hiljaista. No, ensi vuonna sitten enemmän yritystä? (Lupaan vaan..)
Koska unohdin mistä mun piti alunperin postata (kuinkahan nuorella voidaan todeta dementia?), ajattelin tähän sitten listata vuoden viimeisen vuorokauden plussat ja miinukset.

+ ei enää töitä tänä vuonna (4 päivän vapaa. Luxusta)
+ Pikku-Jellonat johtaa Itävaltaa 5-0
+ en mennyt tänään mäkkiin ja ostin itselleni huomista varten kanasalaatti ainekset
+ sain siivottua tänään niin voin nautiskella vapaat rauhassa (ja possuilla)
+ maksoin tänään vimpan osamaksuerän pois, enään olen asuntovelallinen
+ Youtube on tahdittanut siivoustani. Varsinkin tämä. Don't ask. En aina ymmärrä itsekään omia aivoituksiani.

- ilotulitteet pitäisi kieltää kaikilta alle 104-vuotiailta. Sunnuntai-illasta lähtien on kuulunut tasainen pauke. Vie hippasen hohteen huomiselta. Vaikka kivahhan se on rahaa taivaalle ampua?
- keli on taas mitä on, ja tein vaan sellaisen 45min kävelylenkin rauhassa (onneksi meillä on 4 vuodenaikaa, niin riittää meikäläisellekkin tekosyitä)
- huomiselle suunnitellut bileet peruuntuivat, emännällä on kuulemma noro
- mulla ei siis ole mitään järkevää tekemistä huomenna (-kaan)

Jos yrittäisin, tulisi varmasti mieleen enemmänkin miinuksia, mutta tällä hetkellä ollaan vahvasti plussan puolella ni tyydytään tähän. Listätään vielä muutama BonusPlussa.

BP1: oikeasti, kuka kuukkeloi "narsistin paljastaminen taloyhtiössä". Ainakin ilmeisesti yksi (kaksi) ihminen (ihmistä) maailmassa. Tämän tiedon meille tarjosi Lomautettu Insinööri AMK. (oli muuten pakko itse kvg tuo asia, siis varmistaa ettei sanojen takaa paljastu mitään, hmm, loogista?)
BP2: Tän takia en muistanut mistä piti tänne kirjoittaa. Mulla mitään dementiaa olekaan... Toiveajattelua.

1 kommentti:

  1. Ehtymätön on ihmisten tiedon jano. 8 henkilöä kuukkeloinut Brasilian vankilaoloistakin... :o)

    VastaaPoista