Harmitus

Ei pitäisi kaveerata työkavereiden kanssa vapaa-ajalla. Ainakaan kahdesta syystä:

a) tulee "tehtyä" töitä vapaa-ajalla, eikä siitä makseta palkkaa.
b) saatat kuulla asioita joita et haluaisi märehtiä vapaalla.

B kohta tuli tänään turhan karvaasti koettua. Juttelin pitkään työkaverin kanssa puhelimessa, pääasiallisesti niitä näitä jonnin joutavia. Kunnes sitten tietysti työasiat tuli puheeksi, ja tämä kaveri tuli kertoneeksi että yksi meidän yhteinen kollega oli saanut ylennyksen. Kivat sille ja onnea uuteen työhön. Ainoa vaan että olin sitä työtä itsekin hakenut (tietysti tämä ensimäinen kaveri ei sitä tiennyt). Olo on kuin oravalla jonka käpy on jäässä. Perjantaina oli tosiaan ilmoitettu paikan saanelle ja varmasti meille muille kolmelle hakijalle ilmestyy maanantaina postia sisällöllä kiitos mutta ei kiitos.

Mutta päivän fiilis on suoraan sanoen v*tutus. Yritin käydä lenkillä, mutta tuntui ettei jalka nouse sitäkään vähää. Tietysti kun ajatukset oli ihan jossain muuallla. No taidampa tästä ottaa muutaman oluen (onneks sitä en laittanut kielto-listalle.. kaukaa viisas) ja perisuomalaiseen tyyliin märehtiä oloani yksin pienessä sievässä :)

Mä niin himoitsin sitä työtä. Toki paikan saaneella oli enemmän kokemusvuosia ja jos kenellekkään ylennyksen suon, niin hänelle (tietysti mun lisäksi, toim huom). Ehkä mulle on tarkoitettu jotain hienonpaa tulevaisuudessa. Uutta matoa vaan koukkuun ja sitä rataa.
Tieto tuli vaan niin puskista, ja tietysti nyt märehdin kaikkia mahdollisuuksia ja "entäs jos"-skenaarioita. Tämänkin olisi voinut tehdä maanantaina vasta työajalla eikä pilata viikonloppuaan :(

Huomaan tämän blogin ajautuneen pääasiallisesti painonpudotuskeskeiseksi. Se on tapahtunut huomaamatta, mutta tietysti sen asian kanssa painin vapaa-ajalla eniten jolloin siitä on helpoin kirjoittaa. Mutta edelleen pidätän oikeuden avautua muistakin asioista. Kirjoitan tätä myös oikeastaan itselleni, on viihdyttävää laittaa ylös onnistumisia ja epäonnistumisia ja palata niihin jatkossa saadakseen keinoja ja tsemppiä jatkoon ja ehkä tulevaisuudessa palata näihin tämänkin päivän synkkiin fiiliksiin ja tutkailla miten itseni kanssa asian ratkaisin.

Tajusin myös että tässä muutamassa viikossa olen tullut uteliaaksi sen suhteen keitä täällä oikein käy nauramassa kirjoitusvihreilleni. 3 lukijaa näemmä olenkin saanut *niiaus heille kun julkisesti tämän myöntävät* ja visiittejä tähän osoitteeseen taitaa olla tullut se reilu 100. Onko kukaan palannut uudelleen? Mielelläni kuulisin(tai no lukisin) jos tänne joku säännöllisesti eksyy. Ja onko jollain lukijalla mielessä jotain, mistä haluaisi mun avatuvan? Kovasti alakuloisen Kirsun mieltä piristäisi jos arvon lukija itsestään merkkiä jättäisi vaikka kommenttilootaan? (pientä huomion kerjäämistä havaittavissa..)