maanantai 6. tammikuuta 2014

Laihdutus

Hmph. Jotain tarttisi tehdä tällä saralla, ylipainoa on niin paljon. Taivirallisestihan pitäisi sitä vissiin kutsa eämänmuutokseksi. Mutta yhtä kaikki, lopputulemana on kummassakin mahtua pienempiin vaatteisiin.

Jostain syystä tämä homma vaan itsellä nyt takkuaa pahemman kerran. En voi sanoa etten tiedä miksi, koska syyllinen löytyy naputtelemasta tätä tekstiä. Minähän se olen joka lappaan evästä nassuun (nytkin hyvällä omatunnolla pastaa, ja kohta täytekakkua!) ja makoilen sohvalla.
Mutta koska kerran aiemminkn sain kelkkani käännettyä alamäkeen, mietin miksi se ei nyt onnistu.
Toki tällä hetkellä aikataulu ja elämäntilanne sanelee omat reunaehtonsa, mutta huomaan myös että se kipinä ja tahto puuttuu.

Toisaalta, kun sain syömiseni ja liikkumiseni sille tolalle että kilot vaan lätisivät lattialle, olin sinkku. Enkä mitenkään omasta tahdostani. Ja aika motivoivaa oli, että flaksi alkoi käymään kun massa väheni. Että kun asiaa oikei tarkastelee täysin objektiivisesti, omasta mielestäni voidaan vetää se johtopäätös että Keittiömestari on syylllinen tähän laihdutuksen tarpeeseen. Ja koska syyllinen löytyi, voidaankin märehtiminen päättää tähän.

:D

1 kommentti:

  1. Sama syyllinen tässäkin kämpässä: TM. :D
    Kiva oli tänään katsoa itseä sovituskopin peilistä, joka laajensi - kyllä !! - ihan törkeästi. *huok* Eikun *HUOK*. Valitettavasti olen liian sinut läskieni kanssa. Mistäköhän motivaattori löytyisi ?

    VastaaPoista