Jonottaminen

... on asia joka on tässä pitäjässä mahdotonta. Ei riitä ihmisiä siihen hommaan. Tai jonottaminen on saanut uudet mittasuhteet; kaksi ihmistä kaupan kassalla ennen allekirjoittanutta on nykyään ruuhka. Ainut asia mihin olen viime aikoina jonottanut, oli hammaslääkärin ajanvaraus. Sekin sitä syystä että että sama numero taitaa palvella jotain tyyliin kahdeksaa kuntaa. Ja sitäkin jonotusa kesti ehkä alle kolme minuuttia.

En ole vielä päässyt selvyyteen tässä reilussa puolessa vuodessa onko tämä pikkuruispaikkakuntalaisuus todellinen uhka vai mahtava mahdollisuus. En villeissä fantasioissanikaan pystynyt kuvittelemaan mitä elo täällä on.
Samat naamat pyörii päiväkodilla, kaupassa ja kylänraitilla noin yleensä. Ainoa missä ketään ei näy, on leikkipuisto. Täällä on kaksi leikkipuistoa, ollaan käyty TuVen kanssa siinä lähimmässä ja siellä ei ole koskaan ketään! Ihan sama mihin aikaan menee. Tänään TuVen keinuessa leikin vähän mestarietsivää ja tutkailin että maassa oli kyllä renkaiden ja kenkien jälkiä, kyllä siellä on joku käynyt. Mutta käykö siellä vaan sitten kotiäidit arkiaamuisin kun allekirjoittanut on sorvin ääressä? Ilmeisesti. Harmi sinänsä, sillä TuVe viihdyttää yleensä itseään niin hyvin että mulle jää vain pienten kivien potkimista tehtäväksi. Aika kuluisi helpommin jos olisi joku kenen kanssa vaikka rupatella.
Toisaalta, TuVen syntymävuonna tässä kunnassa synttyi alle 15 lasta, joten mitään hirveää tungosta tuskin koskaan on havaittavissa.