Mä olen niin Yoda

Tai no ainakin melkein. 
Kesällä 2009 kun itse olin käynyt salilla sen reilu puoli vuotta, tuli meille firmaan kesätöihin varsin näppärä likka jonka kanssa tulin alusta lähtien hyvin juttuun niin työasioissa kuin muissakin. Synkkasi, voisi asiaa helposti kuvailla. Ei missään tapauksessa lihava, mutta sellainen joka ei ikinä mitään urheilua ollut harrastanut ja kertoikin siitä avoimesti. Kesä- ja heinäkuun taisin sitä ensin leikkimielisesti vongata lähtemään mukaan salille, ja sitten jossain vaiheessa ihan tosissani. Jossain vaiheessa taisi likka todeta, että helpompaa on tulla mukaan kerran, niin pääsee mun vonkaamisesta eroon. No, eka kerta meni kivuttomasti, ja loppukesä treenattiinkin sitten sangen saumattomasti kimpassa. Kesä loppui ja tämä nuori bodarinvesa (hehhehh) huomasi kantavansa sisällään uutta vesaa. Ja se raskaus ei sitten ollutkaan helppo. Näin ollen treenaus jäi ennen kuin se oikeasti ehti kunnolla alkaakaan. Lapsi syntyi ja se tuotiin näytille vanhaan työpaikkaan, useampaan kertaan. Aina jaksoi likka sanoa että haluaisi tulla salille. Nyökyttelin, ja käskin soittelemaan kun ehtii lapsenhoidoltaan lähtemään.

Eilen tulin koulutuksesta omalle työpaikaille vielä pyörähtämään. Salikamat oli autossa, mutta olin jo suunnitellut että menen käymään ruokakaupassa ja suuntaan päikkäreille ja skippaan kaiken hikoilun kun olen sitä siirtänyt jo kaksi viikkoa (oumaikaad, inhoan itseäni, oikeasti).
Katselin siinä toppavaatteista kuoriutuessa että onpas tutun näköinen kassi nököttämässä eteisessä. Ihan samannäköinen jonka ostin sille yhdelle kesätytölle muistoksi kesätöistä ja treeniseurasta. Jumaleissön, siellä se likka istuskeli odotteli allekirjoittanutta saapuvaksi ja treeniseuraksi (kuinka tylsä mä olen, samat treenipäivät edelleen kuin puolitoista vuotta sitten). Pakkohan se oli sitten muuttaa suunnitelmat alkuperäisiksi ja mennä salille. Ihanaa.

En edelleenkään väitä olevani mitenkään pro noissa salijutuissa, mutta jotain yksinkertaisia vinkkejä pystyn ainakin toistaiseksi likalle tarjoamaan. Kadoksissa ollut motivaatio karkasi kylmään pakkasilmaan samantien. Ja ennenkaikkea, oli hauska huomata että silloin -09 olin oikeassa, ja tiesin että tämä likka pitäisi salitreenistä.
Tietysti omaa egoa hiveli myös se, että likka jaksoi huomautella kaventuneesta kropastani ja lisääntyneistä lihaksistani.

Huomiseksi sovittiin uudet treenit. Ihana likka, joka palautti järjen ja rutiinin mun elämään.