Jos ei heilaa helluntaina niin...

No. Tänä vuonna ei taida mulle selvitä mitä tapahtuisi jos ei olisi heilaa. Kaksi sangen erilaista versiota on korviini kantautunut tuosta sanonnasta: ... ei koko kesänä (vissiin alkuperäinen) vs. ... ei AIDSia adventtina (henkilökohtainen suosikkini).
Tämä vuosi on siis sangen poikkeuksellinen, eli heila löytyy. Moneen, moneen vuoteen ei sellaista olekaan ollut. Jos oikein muistelen niin taitaa olla vain yksi kerta historiassani kun olen styylannut näihin aikoihin. Se olikin sitten useamman vuoden projekti, joka sekin on ollut jo vuosia historiaa. Mutta ei muistella menneitä, keskitytään ihmettelemään tätä nykyistä tilannetta.

Olen niin tottunut olemaan keskenäni, että oikeasti vahingossa välillä unohdan styylaavani. Kuten viime viikolla kun meillä töissä aloitti uusi työntekijä ja siinä sitten päiväkahveilla jutusteltiin ja tutustuttiin niin saatoin epähuomiossa sanovani olevani sinkku. Oho. Nolointa on tässä ehkä se, että vanhempi työkollega yskäisi ja kohotti kysyvästi kulmiaan. Sen jälkeen vasta tajusin mitä olin sanonut ja korjasin seurustelevani. Annoin varmaan tosi fiksun ja filmaattisen kuvan itsestäni. Niin joo, ja tämä uusi työntekijä oli siis nainen että mitään potentiaalista pokaamista ei todellakaan ollut ilmassa. Sekoilin ihan vaan omaa herttaisuuttani.

Kerroin tämän tapauksen myös tuolle sydämeni valitulle (niinkuin äippä sanoi :) ) ja samantien kun sain sen sanottua, tajusin että siitähän voisi vaikka loukkaantua. Että olin kokonaan unohtanut toisen existenssin. Ehti iskeä sellainen semipaniikki, mutta onneksi se oli turha. Mestari vaan naureskeli, että sattuuhan noita kunhan en ota tavaksi esimerkiksi baaritiskillä norkoillessa unohtaa hänen olemassaoloaan.

Tämä on muutenkin mystinen juttu. Yleensä näin tuoreessa suhteen yrityksessä olen epävarma, tai oikeastaan ihan varma siitä että en kuule siitä toisesta enää ikinä. Nyt ei sellaista ole ollut lainkaan. Ainakaan vielä. Tiedän ettei toinen häviä tältä pallolta sanaa sanomatta. Se on kuulkaas jännä tunne. Toisaalta eipähän tuo ehdi pitkälle karata kun sen jo huomaisin, ei ole tainnut ensi tapaamisen jälkeen mennä yli 12 tuntia ettei oltaisi puhelimessa puhuttu tai tekstailtu (joo tiedän, tää ällösöpöily saa teidän lukijoiden silmät vuotamaan verta).
Jos olen aiemmin jotain tapaillut, niin jostain syystä olen ollut haluton esittelemään löytöjäni, no oikeastaan kenellekään. Mutta toisin on tämän isännän kanssa. Tai no en ehkä ole juossut paikasta toiseen häntä esittelemässä, mutta siskoni ja parhaimmat ystäväni hän on jo tavannut.
Kaikki tämä tuntuu jotenkin erilaiselta, kypsältä, aikuiselta, oikealta, ihanalta. Haluan että tämä jatkuu pitkään.
Huomenna me ollaan styylattu -köh- kaksi kuukautta. <3