Täälläkin

Terveisiä vaan Nollikselle. Täälläkin on vituttanut aamutuimasta asti. Oikeastaan se alkoi hiipimään pintaan jo eilen illalla, syystä tuntematon. Yritin jotain bloggaillakin, mutten saanut aikaiseksi mitään järkevää.
Tänään kun TuVe alkoi omassa kämpässään huhuilemaan puoli yhdeksän tienoihin, päätin huokaista peiton alta raskaasti. No ei mennyt ihan heti perille, joten vauhdikas kääntyminen kyljeltä toiselle (jotta Keittiömestari havahtuu unestaan), peitto pään päälle ja sama dramaattinen huokaus uudelleen. Se menikin sitten jo perille ja hetken kuluttua kulin kun mikron kello kilahti lämpimästä maidosta kertoakseen.
En kuitenkaan saanut oikein unta, ja tunnin verran pyörin sängyn pohjalla.

En voi sanoa että kelitkään häiritsee. Totta puhuen en ole edes huomannut että nyt olisi paskin kesä pitkiin aikoihin? Ei täällä mun mielestä ole juurikaan satanut? Ai miten niin pehmennyt pää? Toisaalta, vaanin viileitä päiviä TuVen pidempien päiväunien toivossa, lämpimässä iho kutiaa ja unet jää lyhyeksi.
Toisaalta kun on hengannut himassa puoli vuotta, tietää jo, että välillä sataa ja välillä paistaa.

Johtuisikohan ketutus matalista verensokereista? Tai vaan pullanhimosta? Tänä aamuna kaipailin pureskeltavaa jo siinä määrin, että söin aamukahvin kanssa lounaspatukan. Nyt on sitten tiedossa lounaaksi pirtelö. Anti-jee. Onneksi enää tämä ja huominen. En kyllä tajua niitä ketkä pystyy harrastamaan näitä pussiruokia vaikka kahta viikkoa, saati pidempään? Ei silti, onhan tuo -3,6kg ihan mukava pudotus. Jos vaikka saisi vielä sen 400gr tippumaan, olisin hyvin tyytyväinen.

Kupeitteni hedelmä nukkuu, taidan mennä potkimaan Keittiömestaria nilkkaan ihan ilman syytä. Koska vaan tuntuu siltä.