perjantai 8. lokakuuta 2010

*haukotus*

Otsikosta kukaan ei varmaan arvannut että väsyttää? No väsyttää silti. Ensimmäistä kertaa evör jätin menemättä salille töiden jälkeen. Kiltisti heilautin treenikassin vielä duunissa olalle ja alotin marssin pakkipaikalle mutta siinä vaiheessa kun pääsin autolle, eikä matkaa ollut kuin muutama sata metriä, tajusin olevani väsynyt, kypsä, turhautunut ja että joka paikasta vähän kolotti. Ei niinkuin silloin kun on tulossa kipeäksi, vaan silleen kun on oikein väsynyt ja kroppa suorastaan huutaa lepoa. Jos tuota viimeistä tuntemusta ei olisi ollut, olisin purrut alahuulta ja pakottanut itseni salille. Autoa startatessa tein päätöksen, ja sen sijaan pakotin itseni kotisohvalle.

Ja nyt kaikki kuorossa huutavat kysymystä ilmoille väsymykseni syystä. Jaa-a. Enpä siihen osaa vastata. Olen nukkunut ihan hyvin, en loistavasti mutta riittävästi ja "normaalin" määrän. Urheillut olen tälle viikosti normaalisti: maanantaina salilla, tiistaina vesijuoksu, torstaina vesijuoksu ja Bellyfit. Keskiviikkona oli tavallaan lepopäivä kun firmalla oli työhyvinvointipäivä ja käytiin virallisen kehitysosuuden jälkeen tutustumassa issikkatalliin. Muut ratsasti mutta allekirjoittanut on allerginen yhden toisen työkaverin kanssa. Kaksi muuta kollegaa sen sijaan pelkäävät henkensä puolesta kaakkeja, joten meille neljälle oli kehitetty muuta ohjelmaa. Päästiin ampumaan jalkajousella! Asiaa! Sen jälkeen käytiin katsastamassa kävellen lähellä oleva koski (n 1km päässä) kun ratsastusretki venähti, mutta muuta varsinaista liikuntaa ei keskiviikkona ollut.
Siinä olisi ne todennäköisimmät syylliset väsymykseen, mutta vaikuttavat olevan tähän vaivaan viattomia. Töissä on tietysti normaalia kohellusta, ja tällä viikolla vielä aika kevyttä kohellusta.
Eikä ole tunnelma oikeastaan sellainenkaan että olisin tulossa kipeäksi.

Jos joku keksii syyn, vinkatkoon siitä kommentilootassa. Menen nyt päiväunille...

2 kommenttia:

  1. Olisko ylikunto?

    -Veela

    VastaaPoista
  2. Hmm.. varteenotettava idea, varsinkin kun oon ihan übertiukassa kunnossa(not).
    Mutta katsoin (vattu) googlesta ja yk:ssa pitäisi unet olla huonolla ja pulssin koholla. Nukun kuitenkin normihyvin ja pulssi on lasseviren-henkisesti 43... Tai voihan tää olla alkava tai kevyt yk? :o

    VastaaPoista