*Haukotus* osa II

Jahas, taas väsyttää. Tämän hetkistä väsymyksen syytä ei tarvitse kyllä kissojen ja koirien kanssa etsiä.
Olin eilen luokkakokouksessa ja kotiuduin joskus puoli kahden aikaan yöllä. Ihan mukava sinänsä, mutta kun aloiteltiin jo ennen kuutta niin kerääntyihän sitä tunteja (ja tuoppeja). Hauskaa oli, ihana oli nähdä vanhoja naamoja. Edellisen luokkakokouksen jouduin jättämään välistä 7 vuotta sitten kun vaikutin toisella paikkakunnalla joten osaa porukkaa en ollut nähnykkään sitten peruskoulun.
Mutta ei vanhuus tule yksin,nautin illan aikana 5 annosta alkoholia, ja yöllä oli jo sellainen olo että tästä päivästä en ilman krapulaa selviä. Tosin taisin olon ohi nukkua, tänään on ollut enää se klassinen jyrän alle jäänyt olo ja olen vahvasti ollut painovoiman vaikutuksen alaisena sohvalla.
Jouduin lähtemään kotiin yhden aikoihin oikestaan siksi, että iski järkky päänsärky. Mitä lie väsymystä tai tähän haukotusoloon liittyviä oireita, mutta sangen epämiellyttävää.

Koska oloni oli edelleen eilen vähintäänkin mystinen, päätin käydä salilla vähän herättelemässä kroppaa jos se kertoisi jollain tapaa mikä on vialla. Tein siis melko lyhyitä sarjoja tyttöpainoilla, lähinnä vaan kokeakseni tuntuuko treenin jälkeen miltä. Ei tuntunut kummalliselta, mieliala oli kuohkeampi mutta kroppa säilytti edelleen salaisuuden mistä vetämättömyyteni johtuu.

Jutustelin kaverin kanssa siinä treenin lomassa, ja valittelin tätä oloani hänellekkin. Samaan hengenvetoon valittelin että tuntuu kuin paino olisi jymähtänyt, taas. Tämä kaveri on hieroja, ja sovittiin siinä samalla sitten treffit hänen työpöydälleen tulevalle viikolle. Uskomatonta mutta totta, en ole koskaan käynyt kunnon hieronnassa. Jos sillä saisi jotain vetreyttä aikaiseksi. Kaveri siinä sitten pukuhuoneessa tökki selkääni ja tassujani, ja totesi että (ihmekyllä) kyllä sielä tuntuu olevan alla ihan tiukkaa lihaakin. Sanoi ettei yhtään ihmettele jos painoni ei putoa, ja tällä lihasmassalla en ihan ano-lukuihin tule pääsemäänkään. Kas, tietäähän sen kaikki että lihas painaa enemmän kuin läski, mutta en taaskaan kuvitellut kuuluvani kohderyhmään. Millähän sitä oppisi ettei hyvinvointi ole aamupainoon sidonnainen? Ja taas kaduttaa etten ole ikinä itseäni mittaillut, että voisi näinä jumiaikoina sitten seurailla kehitystä sentteinä eikä grammoina.
Voisi luulla että tästä viisastuneena olisin eilen tai viimeistään tänään riehunut mittanauhan kanssa, mutta ei, mittanauha on edelleen ompelulaatikossa. Vaikka rakastankin vaa'alla pomppimista, nuo mittatouhut ei nappaa. Jos sitä joskus kaunis päivä senkin saisi itsestään irti?