sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Siitepöly on syvältä

Ihan siis tiedoksi jos jolle kulle oli vielä yllätys. Tää aivastelu ja niiskuttaminen kyllästyttää nyt jo, vaikka sitä on jtakunut vasta viikon verran. Varsinkin kun tietää että tätä tulee jatkumaan "parhaassa" tapauksessa tuonne juhannukselle asti. Päätäkin särkee koko ajan vähän, johtunee jatkuvasti allergialääkkeiden yliannostuksesta.
Luulisi tämän kaiken toimivan pontimena hakeutua salille hyvin ilmastoituun tilaan pois tuolta allergia-keitaalta.
On se ehkä vähän toiminutkin, eilen yllätin ennen kaikkea itseni löytämällä itseni salilta klo 8 aamulla. Siis vapaapäivänä. Kello kahdeksan! Mutta tietysti tähän kaikkeen oli syy; kampaaja aika klo 10.30 ja eihän sitä voi sitten uudella tukalla mennä salille hikoilemaan.

Ihan ettei omakehun aromi pääsisi väljähtymään, kerrottakoon että olen tänään siivonnut vaatehuoneen, imuroinut koko asunnon, pessyt pyykkiä ja astioita (eli ladannut koneet). Imuroin myös auton ja pesin tuulilasin sisältä. Niin, ja kannoin kesärenkaat autoon. Jep, olen ollut rikollinen viikon ja ajellut vielä nastoilla, mutta auto menee huomenna huoltoon niin ajattelin sitten lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla antaa huollon setien (tai tätien) vaihtaa kesikset samalla. Kävin myös aamulla lenkillä, eli tälle viikonlopulle tuli mukavasti liikuntaa allergiasta huolimatta.
Nyt irroittelemaan springeriä, vai mikä se "koiran pyöräilytalutin" oikealta nimeltään nyt onkaan, vanhasta pyörästä ja kiinnittelemään sitä siskon pyörään joka ajatteli alkaa pyöräilemään koiriensa kanssa. Tai toivottavasti vain yhden koiran kanssa kerrallaan!
Tällainen kuulumisraportti tällä kertaa, jos seuraavalla kerralla vaikka oikeaa sisältöä...

1 kommentti:

  1. Täällä napapiirillä saa vielä nauttia siitepölyttömästä ilmasta. Tai ainakaan en ole saanut vielä oireita, joten tietenkin päättelen, että olen se ylimmäinen siitepölyindikaattori... :D

    Minulla on auttanut aivan käsittämättömän hyvin nenäsuihkekortisoni. Jos et ole kokeillut, niin suosittelen pyytämään lääkäriltä nasonex- nimistä nenäsuihketta. Taivas aukesi tälle siitepölyallergikolle, ei välttämättä ole yhtä autuaaksitekevä kaikille, mutta ehkä kannattaa kokeilla, jos et ole vielä kokeillut?

    Ja voit taputtaa ahkerasta päivästä itseäsi olalle :D

    VastaaPoista