Sinäkin Brutukseni

Tekeekö hampaita?
No olihan tässä aika hulina viikonloppu, bileitä ja haravointia.
Onkohan oppinut uutta?
Johan tuo on nenää valutellut, ei kai kuumetta kuitenkaan?
Ei kai ole mennyt mitään epäsopivaa?
Oliskohan se kuitenkin ne hampaat?
Vai olisko vaihe vuosi ja kahdeksankuisen elämässä että kun on nukunut kaksi tuntia voi herätä bailaamaan, näin on tehty nyt neljänä yönä. Siis valvottu välillä 22-24, kikateltu ja heitelty unikaveria ilmaan.

Katsokoon korvalääkäri kontrollissa sinne suuhunkin kun meille tyttö ei näytä, jos ne hampaat kuitenkin riivaa?
Ei riivannut hampaat ei.

Molemminpuolinen märkivä korvatulehdus sen sijaan. Kolmas alle kolmeen kuukauteen.
"Sairasta suolistoa säästäen suosittelen putkitusta jotta päiväkotiura voi jatkua" linjasi hurmaava korvatohtori.
Muuten oltaisiin voitu katsella, mutta allergian turmelema vatsa ja suolisto on kovilla aina kun tyttö saa antibioottia suun kautta. Vaikka eihän putkitus onnea takaa. Välttämättä.

Eihän siinä mitään sitten, puolentoista viikon päästä titaania korviin. Kaunis ajatus vielä korvatohtorille, soitti käynnin jälkeen vielä perään että onko herännyt kysyttävää ja onko ratkaisu meille ok.

Kuin veitsellä leikaten

Ei sovi kauraleipä meikäläisen ruokavalioon. Leikkasin keskiviikkona leipää, sellaista kovaa kaurareikäleipää, sillä seurauksella että vetelin aimo siivun myös keskisormestani. Voi kertoa että sattui. Ja sattuu vieläkin.
Leikkausoperaatio tapahtui noin kahden maissa, mutta vielä illalla siitä vuosi kaikkien tuppojen läpi niin iloisesti verta että oli pakko lähteä näytille lääkärille. Kyllä kuulkaas hävetti, vaikka matkalla autossa yritin keksiä jotain syytä miksi leikkaisin omaa sormeani, en keksinyt mitään.
Turha reissu sen puoleen, viipaloitu pala oli jo huuhdottu jonnekkin viemäriverkostoon ja reikä muutenkin sellaisessa kohtaa ettei sitää vissiin olisi kunnialla saatu tikattua. Jäykkiskin on voimassa niin en piikkiäkään saanut. Antibioottiresepti tuli varalla jos näyttää että tulehtuu. Tarjosi tuo saikkuakin, mutta epäilin että töissä näppiksen ääressä olen enempi turvassa kuin TuVen vaippoja vaihtamassa.
Ikävästi vaan sormea tykyttää edelleen lähes koko ajan, joten koneella vapaaehtoisesti kirjoittelu on poissa luvuista.

Perjantaina menin salille, mutta heti kun vähän heiluin alkoi sormi vuotaa uudelleen. Että tulee tässä vietettyä vielä muutama päivä salilomaakin. Onneksi nenän kaivelu sentään onnistaa!

Jatketaan vielä hetki kädellisissä asioissa. TuVella on aika raskasta, hän ei tykkää hanskoista. Tänäänkin ulvoi noin 20 minuuttia keskellä pihaa ja ravisteli käsiään. Vaihdoin siinä ajassa talvirukkasista vedenpitäviin tumppuihin ja lopulta ohuisiin neulelapasiin, mutta kurjaa oli silti. Kyllähän mä sen tavallaan ymmärrän, että kun ei mistään saa kunnolla pidettyä noilla hanskoilla kiinni. Enkä muutenkaan ole löytänyt niitä neulelapasia lukuunottamatta yhtään sopivia hansikkaita, kaikki on ihan julmetun kokoisia ja peukalot hukkuu!
Mutta ymmärrän myös sen, että kun on pakkasen puolella lämpötilat, on hanskatta olo mahdotonta.
Iltapäivällä lämpeni onneksi hiukan että niillä ohuilla selvittiin ulkona. Yritettiin tehdä vähän pihahommia, varsin lystikästä oli yksikätisenä yrittää haravoida maahan jäätyneitä lehtiä muuten.

Hyvä mieli

Selkään sattuu.
Pakaroita pakottaa.
Alleja aristaa.
Hauista heikottaa.

Jes.

Onnea on uusi treenikaveri ja saliohjelma.

Ja vaihteeksi harmittaa.

Viimeksi ihmettelin huutavaa jälkikasvua. Lievä korvatulehdus, kuuri syöty ja tyytyväinen tyttö saatu takaisin. Tai no päiväkodista haku koettelee vieläkin, mutta kiukkua kestää ehkä noin puoleksi tunniksi. Ja kun Keittis hakee on tyttö yhtä hymyä. Normimeininki siis.

Olin viime viikonlopun hummailemassa, siksi vakioksi muodostunut viikonloppupostaus jäi uupumaan. Polskuttelin kaverin kanssa kahden perjantaista sunnuntaihan kylpylässä, ja kylläpä teki eetvarttia. Kahdet rikkoutumattomat yöunet, rauhalliset ruokailuhetket ja ajankäyttö oman tuntemuksen mukaan. Niin ja se buffa-ruokailu. Oi autuutta.

Olipa muuten paljon lapsia tuolla kylpylässä. Ja pieniä sellaisia. Tämä on taas ehkä asia jota mä en vaan ymmärrä, tai sis tajunnut että joku tuo lapsensa sinne, kun tiukalla dieetillä ja lehahtelevalla iholla varustetun lapsen vienti kylpylään ei ehkä ole ensimmäisenä kokeiltavien asioiden listalla. Vähän nosti katkeruus taas karvaista päätään kun tähän kiinnitin huomioita. Että tuotakaan asia ei meidän perheeltä onnistu noin vain.
Saatiin Tässä hetki sitten kutsu ulkomaanreisulle, Unkariin, viikoksi. Okei, omasta työstä ei nappaa heti ottaa viikkoa palkatonta oli syy sanoa kiitos mutta ei kiitos. Keittiömestarikin aloittaa ensi viikolla uudessa paikassa, joten häneltä loman otto olisi ollut vielä ankeampaa. Mutta oikeasti kaikista ankeimmaksi koen sen, että meidän olisi pitnyt raahata viikon ruoat TuVelle mukaan. Bataattia varmaan olisi saanut paikan päältä, ja varmasti myös kvinoaa. Ja ehkä lohtakin. Mutta entäs poro? Lapsellehan olisi viikossa kasvanut kidukset jos olisin sille pelkkää bataattia ja lohta syöttänyt (nyt sille kasvaa sentään kidusten lisäksi sarvet..). Ja koska ruoat on meidän itsetekemiä, eikä teollisia valmisteita hiukan tuo kylmäketjun pitäminen täältä perille arvelutti myös. 
Ehkä olen vaan ankea mieleltäni, ja joku varmasti reissaa suurempien haasteiden kanssa, mutta pidätän oikeuden katkeroitua keskenäni. Onneksi katkeruuskin on vain ohimenevää kaiherrusta.

Nyt nautin rauhallisesta päivähetkestä ilman yhtään negatiivista ajatusta. Keittis ja TuVe on yhteispäikkäreillä ja kahvinkeitin on tässä postauksen aikana ehtinyt keittää päiväkahvit. Täällä paistaa aurinko, taidan raahata peräni kahvikupin kanssa pihakeinuun.

Tuttityttö ja hermoromahdus

Argh. Tuo lapseni lempeäluonteinen on muuttanut asuman päiväkotiin. Meillä kotona sen sijaan asuu vaan alati tuttia syövä raivoraija. Ei päästä päiväkodilta kuin kuraeteiseen, tai hyvänä päivänä portille kun alkaa selkä kaarella huuto. Joka päivä. Ja se huuto loppuu vain jos saa syödä tuttia ja senkin jälkeen kuuluu sangen käskevää narinaa koko illan. Aamut onneksi menee suht hyvin, TuVe taitaa olla niin unenpöpperössä ettei tajua vastustella. Ollaan tässä nyt mietitty kaikki mahdollisia muuttujia.
Allerginen reaktio on poissuljettu; vähän on ihottumaa, mutta niin vähän ja oikeastaan vain poskissa (jotka on koko ajan tietty märkinä krokon kyynelistä ja/tai räästä). Ja yöt nukkuu aika jees, nukahtaakin ilman ongelmia. Varmaan on siitä viiden tunnin kiukkusessiosta niin väsynyt. Ja päiväkodissa tosiaan on kuin päivänpaiste, tuskin jaksasi feikata jos olisi paha olla koko päivää.
Taitaa siis mennä päiväkodin aloituksen piikkiin tämäkin, kiukuttelee vanhemmilleen kun joka päivä hylätään. Ja tänäänkin on sitten miellyttävästi ollut kiukkua koko päivä.
Ja sitten on tietysti vakiotekijät; hampaat, rokotuksen tuottama vaiva (sai MPR-rokotteen reilu viikko sitten), flunssa (vastahan tuo viime viikon olikin kotihoidossa ja nokka valuu taas) tai sitten joku muu vaihe.

Tosiaan toisena miellyttävänä asiana on tuo jatkuva tutin syöminen; jossain vaiheessa kesää ja alkuviikot päiväkodissa tuo vaan puristi tuttia nyrkissään nukkuessaan, ja jos sitä söi niin vain ja ainostaan nukkuessaan. Kunnes tuli sitten jotain allergiaoiretta mitä tutilla helpoteltiin ja siitä se jotenkin jäi päälle. Koko ajan se pahanhajuinen värkki on tytöllä suussa, siis kotioloissa. Päiväkodissa sitä syö vain nukkuessaan. Ja jos johonkin lähdetään nin muut virikkeet yleensä riittää eikä tutin perään kaipailla, samoin hyväntuulisuuskin tekee aina paluun.

Nyt kun tätä kirjoitan tajusin että meillä kotonahan on selvästi vaan liian tylsää, siksi tuo kiukkuaa ja syö tylsyyteensä tuttia?

Hermoromahdushan se sitten vaanii, jotenkin pinna on tosi kireällä enkä jaksaisi kuunnella sitä narinaa ja kitinää yhtään. Huono äiti kun olen. Kateellisina luen muiden työssäkäyvien äitien kirjoittelua siitä että työpäivän jälkeen jaksaa huomioida lasta ja keskittyä leikkiin. No aika harvoin. Syliä yritän tarjoilla ja kirjoja lukea, ja hyvin usein tarjoudun vieraaksi kahvikesteille mutta kun vastapelurina on känkkäränkkä ei ihan hirveästi huvita. Ja yhtä kypsä on Keittiskin tilanteeseen.
Kerroin perjantaina tytön omahoitajlle päiväkodissa tästä tilanteesta, kun hän oli juuri kertonut kuinka tyttö on syönyt kaiken tarjotun, nukkunut ja leikkinyt pitkään ja hartaasti.
Sanoin ihan suoraan että välillä kun kaarran päiväkodin pihaan joudun parkkiksella vetää henkeä ja oikein keräämällä kerätä itseni että jaksan hakea lapsen.
Sain vastaukseksi lämpimän halauksen ja toteamuksen että en ole ensimmäinen äiti joka näin tuntee. Ja että on parempi sanoa se ääneen, ja että kyseessä on TuVen prosessointi päiväkotiin viemistä vastaan todennäköisimmin.

Tietysti hermaria vielä lisää se, että olen aika väsynyt työpäivän jälkeen, kaikkia on vielä uutta eikä mihinkään asiaan oikein ole tullut rutiinia. No paitsi kahvinjuontiin. Ilmeisesti olen kuitenkin tehnyt töitä palkkani eteen, sillä tarjosivat lisähommaa ja vastuuta. Toivottavasti kyseessä on oikeista syistä annettu lisähomma, eikä vain sellainen paskaduuni mistä muut älyävät kieltäytä. No aika näyttää.

Ehkäpä tämäkin asia tästä suttaantuu, enemmin tai myöhemmin.

Nak,nak, nak, nak...

Keittiömestari on selvästi löytänyt uuden pelin, ja hakkaa sitä tuolla omassa kamarissaan. Veikkaisin että space-nappulan painelu taitaa olla keskeinen osa pelaamista. Hiukan ärsyttää.

On tämä ihmisen mieli mystinen, mietin tänään kun kolmatta kertaa tein "ja vielä viimeinen sarja, jaksaa, jaksaa"-komennon raikuessa jumppaliikkeitä. Maksaa nyt siitä että joku kiduttaa. Olen tosiaan pyörtänyt kaikki puheeni ja käyn kansalaisopiston kuntojumppa-tunneilla, ja ne on kyllä sitä itseään! Se vetäjä on sellainen kuivan kesän orava joka huutelee sieltä edestä sellaisella nousevalla nuotilla kuten vaan arvonsa tunteva jumppatäti tekee. Rasittavaa. Mutta paikat huutaa hoosiannaa, joten näytän palaavan onnettomuuspaikalle kerta toisensa jälkeen.

TuVen maitokokeilut vähän jäi, yritin sen ällön raejuuston jälkeen maustamatonta juggea, mutta tyttö kieltäytyi siitäkin. Ja alkuviikosta nousikin poskille nestettä tihkuvat ihottumaläntit ja reidet oli ruvella. Että eiköhän se ollut siinä.

Nyt onkin tytsyllä päällä jokin maailmanlopun lentsu, räkä on sellaista liisteriä että sillä saisi varmasti sohvan pysymään seinällä. Ja kovasti yskittää kun lima valuu kurkkuun. Kuumetta ei ole ollut, eiköhän se olisi jo tullut kun tyttö on sairastellut oikeastaan sunnuntailta asti. Katsellaan niitä uusia ruokia sitten joskus. Painoa on kuitenkin tullut ihan jees ja pituutta jonkin verran, kun viime viikolla neuvolassa käytiin pyörähtämässä. Tosin painoa on tullut omasta mielestäni aika hintsusti, ja jos se vielä tekee notkahduksen kun vastike lopetetaan niin aika kuivan kesän orava meillä täällä kotonakin pyörii.

Keittis täyttää pyöreitä viikonloppuna, tarttisi jotain keksiä. Sai kyllä jo pyytämänsä synttärilahjan, teleskooppivarren painepesuriin (miehet..) mutta jotain pientä yllätyssektoria pitäisi keksiä. Mutta kun tuo pyörii kotona TuVea hoitamassa niin en oikein mitään saa salassa tehtyä. Ja tässä hetkessä iskee todellisuus tästä maalaisuudesta, ihan noin vaan ei voi poiketa "kaupoille" pyörimään ja katsastamaan josko jotain löytyisi. Tai onhan tuo mahdollista, kunhan autolla matkustelee ensin sen reilu puoli tuntia lähimpään kasvukeskukseen. Noh, jos vaikka askartelisi jonkun lahjakortin työajan puitteissa.

Ollakko vai eikö, pyhä lehmä?

Viime viikon lääkärissä käynniltä tuli myös kotiläksyä; pitäisi tehdä maitoaltistus kotioloissa kun edellisestä on jo vuosi. Voi kääk. Käsitellyllä maitotuotteella pitäisi alkaa, eli esim hapatetulla maidolla. Raejuustolla lääkäri kertoi monen aloitelleen, ja muistelin että sillä niitä allergiattomiakin taidetaan lehmnmaidon ihmeelliseen maailman totuttaa. Ja nopeastikin pitäisi altistus tehdä, tai siis annostusta nostaa; teelusikka, ruokalusikka ja kolmantena päivänä ylösnou-, eikun desilitra.

Koska jälkikasvun mystinen olotila ei ole muuttunut oikeaksi flunssaksi, vaan on jänyt tasolle tippa nenästä silloin tällöin, päätettiin tarttua härkää sarvista. Koska jos joku jännittää, niin maito. Tai lähinnä oireet siitä. Ja mitä pidemmälle asiaa siirrän tulevaisuuteen, sitä enempi se jännittää.

Allergialääkkeet ja kortisonivoiteet kaivettiin kaapista, soitettiin mummo päivystysvalmiuteen jos oireet menee hulinaksi ei päiväkodin tätien tarvitse hulinoida maanantaina tytön kanssa.
 Eile lounaalle katoin varsinaisen ruoan lisäksi pöydälle sen teelusikan raetta. Tyttö ei tainnut tajuta sitä ruoaksi, vaikka omaan suuhun nappasin siitä yhden rakeen. Aikana houkuteltua sain tuon sitä maistamaan, ja naamahan meni välittömästi nurin päin ja lautanen työnnettiin kauemmaksi. Reiluna äitinä sitten sekoitin sen vajaan teelusikallisen lopun lounaan sekaan, ja siihen loppui syöminen ja alkoi pään pudistelu ja lautasen pois työntö. Olkoon ajattelin, tuohon näki kun sotkin ruokaan ne rakeet.

Tänään olin ovela kettu, ja sekoitin raejuusto-ruokalusikallisen valmiiksi lounaan sekaan, ja tytölle maistui ehkä  vajaa puolet annoksesta, sitten tuli totaalistoppi.

Mitens nyt suu pannaan? TuVe ei kehitellyt eilisen pohjilta mitään iho-oireita, ainakan selviä. Ja suuhun siis upposi ehkä 1/4 osa teelusikasta. Tämän päivän oireista ei vielä tietoa kun tyttö nukkuu, mutta uni ainakin maittaa joka itsessään on hyvä merkki. Raejuustoa upposi ehkä se teelusikallinen?

Ongelman ydin on siis seuraava; onko raejuusto pahaa tuon hiekkaa ja keppejä syövän tytön mielestä? Onhan sen rakenne kieltämättä aika funky, ja maku hapan. Ei nimittäin kuulu raejuusto ominkaan suosikkeihin mutta eilen kyllä feikkasin minkä ehdin että naminami-maiskis vaan kun on hyvää.
Vai onko kyseessä luonnollinen väistöreaktio sellaista kohtaan mille on allerginen? Kuten omasta kala-allergikkomielestäni kala on äärimmäisen pahan hajuista aina, oli kala mitä sorttia tahansa tai valmistettu miten tahansa. Tai kuten siskoni haistaa mansikan mistä tahansa sekoituksesta ja on sitä syömättä, allergiansa vuoksi. Tai kuten TuVe jo vuosi sitten kun maitoaltistusta tehtiin kieltäytyi maitovastikkeesta kokeessa, mutta kaulalle valunut maito aiheutti niin voimakkaan reaktion ettei diagnoosia epäillyt kukaan.