Niisk

Mähän siis sain jumpparituaalini jo kohdilleen; kävin salilla ja vesijuoksemassa pariinkin kertaan.
Keskiviikkoaamuna pakkasin töihin mukaan salikassin ja ilmoitin Keittiömestarille tulevani myöhemmin kotiin. Noin kaksi tuntia myöhemmin muutti kurkkuuni raastinrauta ja nenääni Niagara sivujoki. Taisi siinä pärskiessä lämpökin nousta. Keskiviikkopäivän sinnittelin töissä, mutta eilen aamulla luovutin ja olen niistellyt kotona eilisen ja tämän päivän.

Oonkohan mä koskaan sanonut että sairastan kuin mies? Siis aina kun olen sairas, olen ehkä sairaampi kuin kukaan koskaan ikinä ja hyvä jos edes pystyn itse nenäni niistämään. Tähän kun liitetään äärimmäisen huono lämmönnousu sietokyky (olisko toi muuten yhdyssana?); tuntuu että kuolen jos lämpöä on 37 ja kaikki toimintakyky on mennyt. Kerran aikuisiällä olen ollut keuhkokuumeessa ja silloin kuumetta oli 39 ja en muista niistä parista päivästä mitään ja äippäni joutui käydä huolehtimassa siitä että pysyn hengissä ja otan tabuni ajallaan.

No tässä räkiksesä lämpöni on noussut hiukan päälle kolmeseiskaan, nenäni falskaa minkä ehtii, nieleminen sattuu ja keuhkoja rassaa rasittava kuiva yskä (astmaatikon riemuja). Normaalisti olen apteekkarin unelma ja ensimmäisestä aivastuksesta olen marssinut apteekkiin ja ostanut kaikki mahdolliset käsikauppalääkkeet ja mahdottomatkin. No entäs nyt sitten? Luvallisten reseptivapaiden mömmöjen listalla on tasan Panadol. Jippii. Itsesäälini ja lääkemyönteisyyteni tuntien on myös siskoni ja äitini esittäneet myötätuntonsa mulle, äiti on soittanut ja kysynyt vointia, systeri on tavoilleen uskollisena laittanut sähköpostia.
Sikäli mikäli jos en velloisi itsesäälissä aiheesta kuinka mä marttyyrina tässä luomuna sairastelen, saattaisin sääliä Keittiömestaria. Se on on joutunut kuuntelemaan mun kropasta lähteviä ääniä ja jo krooniseksi käynyttä uikutusta tässä jo pari päivää. Onneksi se pääsi tänään töihin lepäämään. Ilmeisen vakuuttava mä tässä kärsimyksessäni olen, sillä se soitti mulle töistä kesken päivän kysyäkseen statusta. Sehän ei siis tähän mennessä ole ikinä minkään syyn varjolla soittanut mulle töistä, ei edes silloin myrskyisän marraskuun aikoihin.

Tänään on kuitenkin jo hiukan parempi päivä, jaksoin jo avata koneenkin. Halusin vaan tulla kertomaan myös tänne kuinka paljon mä olen tässä viime päivänä kärsinyt kun olen ollut nii-ii-iin kipeä (eli siis aivan täysin normiflunssassa), että omasta mielestä ansaitsisin vähintään mitalin.