tiistai 6. syyskuuta 2011

Kotimörköjä ja tursahduksia

Jumakekkama, astianpesukone oli tyhjentynyt itsekseen, eikä puhtaat astiat ehtineet asua koneessa edes vuorokautta! Oho. Joko meillä on kodihoidollisia himoja omaavia mörköjä tai sitten Keittiömestarilla on pahat mielessään (ai miten niin mä oon skeptinen)? Tai sitten se on vaan hetkellisesti liikkis kun sai jo eilen synttärilahjansa vaikka varsinaiset bileet on vasta ens viikolla. Ensimmäisenä ja ainoana toiveena lahjalistalla oli tabi. En tiedä noiden härveleiden ominaisuuksista mitään, joten sankari sai lähteä itse mukaan valkkaamaan laitteen. Ja eilen oli ainoa päivä kun se oli mahdollista pariin viikkoon. Yritin ehdottaa että piilotan paketin ja annan sitten juhla-aamuna, mutta Keittiömestarilla alkoi alahuuli väpättämään siihen malliin ettei se tainnut olla vaihtoehto.

Toim. huom. tänään ärsyttää muuten sanat massu, vauvamassu ja bubling under: masu.

Menin aamukuuden jälkeen vesijuoksemaan eläkeläisten kanssa; vetelin siinä altaan vierellä vesijuoksurukkasia kätösiin, kuului altaasta: taitaa olla meidän nuori neiti raskaana.
Ilmeisti alan tulla kaapista ihan rytinällä, kun puolisokeat eläkeläisetkin huomaavat tursahtaneen tilani.
Onneksi kaikkialla ei tarvitse esiintyä ihan uikkareissa, vaan esim. töissä voi hiihdellä armoa antavissa neuleissa.

6 kommenttia:

  1. NYT vasta hokasin, että tossa sun kuvassa on tosiaan kirsu - luulin tähän asti sen olevan "sumennettu" kuva naisen kropasta etupuolelta siten, että tissit peittää musta toppi, pää on sumennettu ja paljaana oleva maha on vähän lösähtänyt kuitenkin siten, että vatsan keskiviiva näkyy :D

    VastaaPoista
  2. Höhhöh.. mä en oo nyt ihan varma että pitäiskö sanoa kiitos vai anteeks? Hehheh.. :D
    Mä en kyllä saa tohon kuvaan millään naista muodostumaan, mutta syytetään mun vajavaista mielikuvitusta?!

    Mutta joo, kuvassa on tosiaan mustan saksanpaimenkoiran nenä ja kieli, ja näiden värkkien omistaja on siskoni koira.
    Toimi aikanaan mallina rapsutuspalkalla..

    Mut hei, parempi myöhään kun ei milloinkaan? :D

    VastaaPoista
  3. Hahaa, sithän se mun masu-läppä osui ja upposi! ;D

    VastaaPoista
  4. En kestä!!! Voi Toppis, onks se nyt laitaa, että sylikummilla on noin paha hahmotushäiriö. Pitäiskö mun kuitenkin sit ottaa Pieru sylkkyyn ettei Toppis esim. epähuomiossa erehdy sukupuolesta tai laita tietyssä kohtaa seremoniaa kättä papin pään päälle...

    Se on muuten jännä miten pitkään tollasen turskahduksen voi olla huomaamatta. Työkamu tuli kaapista reilu viikko sitten ja just kattelin eilen sitä masua ja mietin miten ihmeessä oon voinut olla huomaamatta sitä. Ei nää, jos ei tiedä mitä etsii eli ollos toistaseks ihan huoletta, turskahdus-salaisuus jäänee uimahallin seinien sisälle vielä hetkeks. :)

    VastaaPoista
  5. fcookie, todellakin osui ja upposi :D onnittelut siitä!

    Acsu, onneks teilläon Toppiksen kans vielä aikaa miettiä ja treenata että kuka pitää ja mistä päästä. Lehdistä päätellen taidan olla synkassa ton naapurimaan Vickanin kanssa, että jos se tuuppaa toukan aiemmin ni eiköhän ne nimibileet kans televisioida ni voitte sitten kuivaharjoitella?

    Toivon myös että töissä kun oon kuitenkin pukeutunut vähän peittävimpiin vaatteisiin kuin uikkariin, saan vielä tursua ihan rauhassa. Vaikka aika selvä pelihän tää alkaa olla, mutta pomon kanssa ollaan lyöty vetoa kuka uskaltaa multa kysyä ekana. Kun tietty olis sellanen vaara että mä olisinkin vaan tän kahden ja puolen vuoden laihdutusrupeaman jälkeen löytänyt noi syömisen ilot. Siispä juorut varmasti kulkee pitkään ennenkuin kukaan kehtaa mitään sanoa ettei nolaa itseään ja allekirjoittanutta :)

    VastaaPoista
  6. Vähän epistä kyllä, kun Toppis voi kuivatreenata sen hianoon (krhm) bodiin puetun lampaan kanssa...

    Mut siis WTF??? Säkö et oo töissä uikkareissa? Hä? Mohohhohhohhoo, laita sit raporttia miten sen vedon kanssa kävi. Mä en ainakaan ikuna uskalla veikkailla kestään josko olis pieniin päin, siis sille henkilölle itelleen. (Selän takana spekulointi onkin sitten ihan toinen juttu... ;D)

    VastaaPoista