Kolinkolin..

Tuo ääni kuvastaa sitä kun Kirsu tulee kaapista ulos töissä. Teen virkanaisena ikäänkuin kahta työtä, puolet tyäajasta toimin kehittämistyössä, puolet työajasta simuloin työntekoa muuten vaan. Se miten tällainen jonglööraaminen kahdessa virassa sitten kunnialla onnistuu, onkin ihan oma lukunsa. Mutta olen siis kahden työporukan jäsen, ja kummalllekin kahviseurapiirille selvisi eletyllä viikolla PaavoBirgitan olemassaolo.

Maanantaina istuttiin noin kahdeksan hengen porukalla iltapäväkahvilla ja juteltiin niitä näitä, kun yksi näistä työkavereista siinä sitten puolihuolimattomasti kysäisi että koskas se syntyy. Vastasin siihen yhtä huolimattomasti lasketun ajan, jonka jälkeen kysyjä kapsahti kaulaan, ja meni hetki ennenkuin muut pääsivät juonesta kärryille. Kun suurin osa porukasta kuuli siinä hetkessä, oli selvää että tähän aamuun mennessä tiesi jo kaikki siihen työtiimiin kuuluvat, heidän lapsensa ja meidän entiset työntekijätkin.
Toisen kerran jäin kiinni kun isopomo kysyi minulta vetoapua kevään koulutuksiin. Vastasin etten ole käytettävissä johon sitten isopomo pyöritteli silmiään, tulkitisi tilanteen jonkinlaiseksi niskuroinniksi. Tähän taas lähiesimies (joka oli jo tietoinen tilasta) kiirehti varmistamaan selustaa ja kertomaan että siirryn vuodenvaihteen jälkeen noin vuodeksi hoitotehtäviin, ja uusiin haasteisiin. Tähän taas isopomo tivasi miksei ole saanut virkavapaa-anomusta. Tässä kohti muuten heräsi melko unelias väki neuvvoteluhuoneessa kun suunnittelupalaveri saikin uuden ja odottamattoman käänteen. Tilanne alkoi olla jo sen verran absurdi että oli pakkoa sanoa jääväni vuodenvaihteen jälkeen äippälomalle.

Eli nyt tietää lähes kaikki, töissä ja kaveripiirissä. Toisaalta olisi ollut hauska pihdata töissä tietoa vielä pidempään, mutta nyt helpotti kun ei tarvitsi esittää olevansa kauhean kiinnostunut tulevasta. Varsinkin kun syys/lokakuu on perinteisesti seuraavan kevään suunnittelun kulta-aikaa. Nyt vaan surffailen nykyisissä hommissa. Ihan miellyttävää, sillä töitä riittää tässäkin syksyssä.
Ja joku hyöty oli kertomisesta, nyt on pinnasänkyä ja syöttötuolia ja jotain muuta härpäkettä jo tarjottu kiertoon, ja todellakaan ei ole suunnitelmissa katsoa turhan tarkasti lahjahevosen suuhun.

Tursahtaminen on siinä pisteessä että enää mahtuu yhdet housut joissa jaksaa olla koko päivän. Paino on muuten pysynyt samassa nyt kolme viikkoa, enkä ole yhtään pahoillani. Jotenkin toi massa on vaan uudelleen järjestäynyt? Tänään kävin jo vesijuoksentelemassa aamusta, ja lauantaina on suunnitelmissa mennä testailemaan uutta saliohjelmaa, vähän taas jo poltteleekin mennä heilumaan salille.