Älä vanno mitään

Noin lauleskeli Herra Hynynen laulu-ja soitinyhtyeineen jo vuonna, öö, 2003 jos en täysin väärin muista. Saatan muistaakin. Kiitti muuten Veelalle kun muistutti miten näitä otsikoita täällä Kirsulandiassa oikein väännetäänkään.

Mistäs tietää että vuosi on vaihtunut? Sali on täynnä amatöörejä! Kuntosalit ja muut jumppaamiseen liittyvät ketjut varmasti tekevät taas muutamassa viikossa hirveän tilin, kun ihmiset kauhistuvat "joulukilojaan" (joulukilojaan my ass, koko vuoden ne on kertyneet!) ja tekevät huumassa uuden vuoden lupaukset laihtumisesta sekä maailman rauhan aikaansaamisesta (maailman rauhan taitaa olla helpompi).
Ei siinä mitään, pitää ihmisen yrittää. Ja itse ihan samalla lailla vuonna 2009 päätin että jotain tarttis tehdä ja marssin salille. Toisin kuin monet muut, olen jäänyt kiinni siellä käymiseen. En nyt väitä olevani mitenkään special (vaikka olenkin), toki paljon on muitakin jotka on saaneet muutettua kuurin elämäntavaksi.
Toinen ruuhkahuippu on muuten elo-syyskuussa, kun lomat on loppuneet. Silloin ilmeisesti kauhistellaan grillimakkaroita jotka majailee muualla kuin tulisilla hiilillä.

Kukaanhan ei varsinaisesti ole seppä syntyessään, ja jostain aloitettava ja niin edelleen... Mutta voisiko pyytää apua jos ei tiedä mitä tekee? Tai väistää? Tai jos pääsee ihan siihen hikeen asti niin siivota jälkensä kun vaihtaa härveliä? Tai mennä muualle lukemaan sitä vuoden 2008 Suomen Kuvalehteä kuntopyörän päältä?
Jos ei ole koskaan käynyt puntilla, suosittelisin pyytämään kaveria tai jotain ohjaajaa eka kerralle mukaan, jo ihan oman turvallisuutensa vuoksi. Sillä hurrikaani-Kirsu riehuu salilla. Ei vaines, siis ettei telo itseään.
Näitä tulokkaita on myös hirveät määrät koko tammikuun ajan, sitten pikkuhiljaa porukka vaakiintuu ja elämä palaa pikkuhiljaa omalle hien ja magnesiumin hajuiselle radalleen. Mutta sen ajan kun tulokkaita on, on myös ruuhkaa. Ruuhka tarkoittaa jonottamista ja odottamista. Ja se ei kuulkaas ole kivaa koskaan, saati silloin kun on hikinen ja haluasi hikoilla lisää.

Nooh, enää pari viikkoa rauhan palautumiseen. Mutta hei, olen käynyt tällä viikolla kahdesti salilla, ja huomenna tai perjantaina taas. Arki ja rutiinit, ihkua. Ruokapuoli ei niinkään mairittele, tänään vetelin kebabia kun pomo vonkasi seuraksi. Pitäähän sitä esimiestä totella ja silleen.
Tässä vähän funtsailin noita ruokajuttuja, vaihteeksi. Ja satuin lueskelemaan Maureenin blogia. Maukka (kavereiden kesken, toivottavasti et pahastu :) ) on päättänyt rajoittaa makean syönnin kahteen kertaan kuukaudessa. Ei riitä itsekuri meikäläisellä siihen, joten ajattelin aloittaa klassisella karkkipäivällä. Kerran viikossa. Viikonpäivää en lyö lukkoon, sillä haluan maksimoida mielihyvän ja esim ajoittaa karkkipäivän leffailtaan tms. Karkkipäivää käytetään asian laajimmassa merkityksessä, eli silloin saa syödä muutakin hyvistä tai pahista ehkä enemminkin. Ja koska tänään söin kebabia, olkoon tämä karkkipäivä. Pistän heti itseni koville, viikonloppuna on tiedossa Tallinnan-risteily ja näin ollen siellä pitää pitäytyä vain hallituissa ruokailuissa.

Otsikon laina siis tästä biisistä. Hyvää treenimusaa nuo Kottarit muutenkin.