Kipu kuolee huutamalla

Ainakin sopisi toivoa niin. Olin nimittäin eilen illalla tutustumassa kaverin salille, ja siellä intouduin leikkimään ensimmäistä kertaa evör kahvakuulan kanssa. Kaveri sillä treenailee enempikin, ja käytiin yhdessä läpi liikkeitä. Nyt jokainen solu karjuu armoa, ja vaikka kuinka kipu lähtee sillä millä tulikin, en yksinkertaisesti kyennyt menemään tänään salille. Syytän myös tätä hellettä, huonosti nukuttua yötä, vääriä ruokia... Ja niin no, laiskuutta kanssa.

Jos kuitenkin illalla kävisi lenkillä. Kävellen. En halua juosta, sillä siellä on liian kuuma. Niin oudolta kuin se saattaa tuntuakin, en halua pilata hyvää juoksu-pössistä huonoilla olosuhteilla. En halua juosta liian kylmässä, kuumassa tai muuten vaan niin poikkeavissa olosuhteissa joista mahdollisesti tulisi huono olo ja/tai fiilis mikä taas johtaisi siihen että hautaisin lenkkarit syvemmälle kuin ydinjäte on tapana sulloa.
On tarvis pitää yllä tätä olotilaa että lenkkeily on kivaa-hauskaa-mukavaa vielä ainakin muutamia viikkoja että totun käymään lenkillä. Sen jälkeen voin sitten tinkiä olosuhteista ja lenkkeily jatkuu silti.
Kuulostaa ehkä oudolta, mutta näin on mennyt kaikkien lajien kanssa aina. Yksi syy miksi zumbailu aikanaan jäi, oli se että vaikka tykkäsin itse Zumbasta oli olisuhteet epämieluisat; ryhmä oli liian täysi eikä päässyt jammailemaan ilmat että oli omat tai toisen sormet suussa ja salista loppui happi kun emännät parhaansa mukaan jytäsivät. Näin ollen yhdistin hapenpuutteen ja vieraan ihmisen peukalon maun suuhuni puhuttaessa Zumbasta ja se siitä harrastuksesta sitten. Tietytsti joku vähemmän laiska olisi vaihtanut vain ryhmää, mutta kun fiilis on mennyt, niin se on sitten kanssa mennyt.

Ei muuten päästy Keittiömestarin kanssa keilaamaan. Moni paikka tuntui olevan kiinni näin kesällä, eikä koettu hohtokeilauksessa olevan riittävästi hohtoa että siitä hyvästä oltaisiin itsemme maksettu kipeiksi.
Sen sijaan poikkeisin salilla ja vietettiin sangen leppoisa ja ihana ilta kotosalla. Tai kaupassa käynnin jälkeen meikäläinen köllähti sohvalle ja aloin kelaamaan telkkari-kanavia läpi kun Keittiömesari puuhaili meille pizzaa ruoaksi.Viikonloppu menikin sitten hellettä pidellessä, ellei eilistä salilla käyntiä lasketa. Ostin lauantaina kirjakaupasta täysin nimen perusteella kirjan, ja totesin sen olevan loistava. Keittiömestari vähän mutisi kun koko viikonloppu meni nenä kirjassa, mutta eiköhän se anna anteeksi kun kirjakin jo loppui.

Otsikko lainattu tästä laulelmasta, sikäli mikäli jollekulle se ei ollut tuttu.