keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Tähän asti

Jo kolme päivää (apua, mun loma loppuu kohta, enää 3,5 viikkoa) lomaa takana, ja tässä parvekkeella jopa siedettävistä ilmoista nauttien on aikaa listailla turhia asioita ajan kuluksi:
- olen yllättänyt jopa itseni, ja käynyt salilla useampana päivänä ja kuluttanut siellä aikaa puolitoista tuntia kerrallaan kun työpäivinä salilla menee noin tunti.
- olen käynyt myös lenkillä jo kolmasti, ja tänään meinaan mennä taas. Tosin myönnettäköön ette ole juossut vaan reippaillut kävellen niin että juoruaminen vauhdissa on juuri ja juuri onnistunut kaverin kanssa
- muutama päivänä olen onnistunut myös keventämään ruokavaliota, mutta muina päivinä olen sitten syönyt senkin edestä. Esimerkiksi sunnuntaina Keittiömestari taikoi meille Amerikkalaisia hampurilaisia (= enemmän lihaa ja juustoa, ei yhtään vihreää) ja niitähän piti sitten vedellä kaksin lapasin. Maanantaina sitten tein itselleni klassisen vihreän salaatin jonka söin broiskufileen seurana.
- olen ollut mukana ostamassa yhtä pakettiautoa, ja potkimassa muutaman Jeepin renkaita.
- olen myös lukenut joka päivä melko ahkerasti Jari Tervon kirjaa Suomemme Heimo (2001), olen lukenut sitä jo ennen lomaani yli viikon ajan ja olen vasta ylittänyt puolen välin. Mystistä, sillä olen lukenut Tervolta muita kirjoja, ja ne olen ahminut melkein yhdellä kertaa. Tuo kirja vain tökkii, ja pahasti. Mutta periksi en voi antaa.

Siinäpä ne tärkeimmät saavutukset. Tälle viikolle on vielä tarjolla Tallinan-retkeä ja kaverin muuttoa. Huomenna voisin käydä mattopyykillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti