perjantai 16. heinäkuuta 2010

Paistakoon Aurinko

Nyt ei haittaa! Alkoi loma. Ihana, odotettu, fantastinen, pitkä ja ansaittu loma. Tänä aamuna huomasin ettei häiritse lainkaan kuumuus asunnossa, autossa tai ulkona. Viimeinen työpäivä meni kuin olisi ollut 22 astetta lämmintä. Vaikkei yöllä saisi nukuttua hikoilulta, ei haittaa. Voin ottaa päivätorkut, tai olla ottamatta kun ei tarvitse keskittyä mihinkään tärkeään.

Koska juhannuksen jälkeen olen lähinnä vain hengaillut jääkaapin ja sohvan välillä (toisin sanoen käynyt yhteensä säälittävät seitsemän kertaa salilla) ajattelin ottaa lomani teemaksi energisyyden palauttamisen. Talvilomallakin sain kilojani pudotettua ja hyvän treenirytmin aikaiseksi, ajattelin ottaa lomalla irti suunnitelmattomuudesta ja tekemisen puutteesta ja panostaa salilla käyntiin ja lenkkeilyyn. Ajattelin kokeilla mökillä myös avovesijuoksua mikäli vaan levätilanne antaa periksi. Jostain syystä näytän toimivan negatiivina verrattuna useimpiin, kun ilmeisesti tuppaa olemaan niin että loma aiheuttaa laiskuutta sekä repsahduksia ruokailuissa. Toisaalta, helppohan tässä vielä on huudella kun lomakin alkaa virallisesti vasta maanataina. Neljän viikon päästä punnitaan -henkisesti- tulokset tälle uholle.

Loppuelämä alkaa jälleen tänään. Kymmenen jälkeen on treffit pururadalla ja kuus-puolikas kutsuu kaverin kanssa. Aurinkoista ja lämmintä viikonloppua itse kullekkin säädylle, kyllä kahden kuukauden kuluttua viimeistään jo alkaa viilenemään!

2 kommenttia:

  1. Onpa hyvä teema! Vauhdikasta lomaa siis. :)

    VastaaPoista
  2. Outi, mäkin tykkään teemasta :)
    Ja kiitos, lomasta tulee vauhdikas!

    VastaaPoista