Oho.

Olisin halunnut aloittaa tämän postauksen jotenkin raflaavaammin, mutta nyt en yksenkertaisesti oysty muodostamaan mitään suurempia älykkäitä sanaleikkejä. Enkä oikein tiedä kuuluuko tämä asia tänne, kaiken kansan ihmeteltäväksi. Mutta täällä olen paljastellut itsestäni enemmän ja vähemmän arkoja asioita muutenkin, joten menkööt. Ystävällisesti toivon että IRL-kaverit ovat sen verran kavereita että ilmoittautuvat mulle mikäli tuonnenpana kerrotun tiedon aikovat jakaa eteenpäin. Ja asiaan.

Kuka muistaa tän postauksen? Sen jälkeen, kuka muistaa mun pari viikkoa sitten ilmenneen mystisen syysmasennuksen ja väsymyksen? Entäs se viime viikkoinen flunssa/vatsatauti? Kuka osaa yhdistää jo pisteet?
Kevyen painostuksen alaisena hakeuduin lääkäriin, ja siellä vierähtikin sitten kaikennäköisissä tutkimuksissa tovi. Mitä jäi sitten käteen tuosta parista tunnista? Melko valmiit suunnittelmat ensi juhannukselle, ainakin tiedetään kuka on kuski.
Mun sisällä kasvaa 9 millimetrinen katkarapu jonka sydän sykkii! Arvioitu saapumisaika on 26.6.11, eli melko tuoreesta tulokkaasta kyse. Mutta lääkäri totesi että kun reipas syke löytyi, on riskit jo hyvin minimaaliset keskenmenolle. Kuulemma nähty (ja kuultu) syke on nykyään sama asia kuin aikanaan ne klassiset 12 viikkoa joita ennen ei saannut hiiskua kenellekään. Joten se takia uskaltauduin asiasta täällä kertomaan.
Ei pitänyt olla moinen meikäläiselle mahdollista, että vähän niinkuin uutta Messiasta tässä odotellaan (näin kirkollisvaalien aikaan) saapuvaksi.

Joo. Nyt on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Lähinnä päälimmäisenä, mitä ulkosynnytintä (terkkuja LIAMK:lle) mä nyt teen? Tai siis vahvasti näyttää siltä että lapsen toukan tyrkkään pihalle ensi kesänä, mutta noin muuten? Miten mun ihanan kaupunki kaksion käy, ei tänne pitkään mahdu kaksi (kolme) henkeä? Miten mun pikkuruisen ja sähäkän kaupunkiauton käy? Sinne mitkään vaunut mahdu? Miten mun menetettyjen kilojen käy, en enää halua niitä lähes 30 ylimääräistä takaisin! Ja sitten on vielä ne kaikki muut miljoonat kysymykset jotka velloo päässä.
Keittiömestari on onnellinen, se on kärsinyt salaa vauvakuumeesta muttei ole kehdannut, vielä, sanoa mitään kun mun kanta on ollut se mikä se nyt on ollutkin.
Kirsu on pöllämystynyt. En keksi tälle fiilikselle muuta sanaa. Voi apua, musta tulee äiti.

Morjensta pöytään

Niin se viikko vilahti taas ja nyt elellään marraskuuta. Marraskuu, johon on raahauduttu läpi repaleisen lokakuun Miljoonasateen sanoin. Muille marraskuu lienee vain yksi harmaa ja pimeä kuukausi ennen joulukuuta. Kirsulandiassa marraskuu sen sijaan on nostettu yhdeksi lempparikuukaudeksi, ihan vaan vaikka sen takia että tässä kuussa juhlitaan meikäläisen synttäreitä.

Ja hiukan uudempana juhlapäivänä, Ajatuskatkos täyttää myöskin loppukuusta vuoden. Huhhuh. Myönnettäköön etten vuosi sitten olisi uskonut että tämä blogi on vielä tähän aikaan näinkin voimissaan. Toki kirjoitustahtini on vaihdellut ja aiheet aina yhtä puuduttavia, mutta silti tämä viritelmä puhkuu ja puhisee eteenpäin, ainakin toistaiseksi ilman suurempia tekohengityksiä.

Marraskuun ensimmäisen viikon olen viettänyt kipuillen, hiukan on flunssanpoikasta tai muuta tautia ilmassa ja jumpat on jääneet minimiin. Samoin on ruokahalu menetetty, joten suurempaa painonnousuakaan ei ole ilmassa. Olo on edelleen räkäinen ja väsynyt, voisin nukkua ympäri vuorokauden, ja muutama päivänä näin olenkin tehnyt. Töihin olen raahautnut, kun tauti ei ole oikein kunnolla tullut päälle, mutta töistä sitten suoraan kotiin peiton alle nukkumaan ja köhimään. Ajoittain tuntemus on kuin vatsatauti olisi yllättämässä, mutta se jontunee limaisuudesta.  Okei, yleisön pyynnöstä en kuvaile tautisuuttani enempää.


Jahas, taitaa olla päikkäriaika?

Missä on kohtuus?

Tässä päivä muutama sitten vietettiin Keittiömestarin kanssa leffailtaa ja katsottiin Casino Royale (DVD:ltä kun kumpikin oli ollut jo höyhensaarilla kun se telkkarista pari viikkoa sitten tuli). Lopputekstien käytiin seuraava dialogi:

Kirsu: mullahan on synttärit kohta...
Kooäm: hmm, jaa?
Kirsu: ja joulukin on justiinsa.
Kooäm: niin?
Kirsu: jos mä pyydän vaan yhtä juttua, ni voinko saada sen, silleen synttäri/joululahjana?
Kooäm: no helpottaishan se lahjastressiä kai...
Kirsu: mä haluaisin Daniel Craigin.
Kooäm: et saa. Eikä mulla riittäis rahatkaan.

Julmaa, suppeaa ja tylsää. Vai mitä? Omasta mielestä olin varsin joustava. Ensinnäkin pyysin vain yhtä lahjaa vaikka juhlia on kaksi (ja joululahjoja kuuluu saada useampia, ettäs tiedätte). Ja sentään pyysin lahjaksi jotain, mikä olisi mahdollista toimittaa. Kelatkaa nyt, jos olisin pyytänyt vaikka Elvistä? Toisaalta, toisten mielestä Elviskin vielä elää, mutta veikkaan että Mr. Craig olisi silti helpommin tavattavissa.

Räyh!

Varokee kiltit pienet pojat, täällä on angstinen akka! Kropassa jytää vissiin adrenaalia koko lokakuun edestä. Kävin salilla tekemässä todella onnistuneen ja pitkän ja tuntuvan treenin, ja sen jälkeen on ollut sellainen "pois alta kivet ja männynkävyt"-fiiwis koko iltapäivän ja illan. Saan tällaisia puuskia silloin tällöin, harvemmin nykyään kun treenistä on tullut arkea, mutta silloin kun tämä iskee, pitäsi se purkittaa ja säilöä vatutuspäiviä varten.
Koska olin niin tyytyväinen, päätin palkita itseni ostamalla satsumia (tai klemetiinejä tai mandariineja tai mitä ne nyt onkaan) kilon. Jotenkin siihen ostoskoriin eksyi myös mikropoppareita ja Dumleja jotka tuhosin tuossa hyvällä ruokahalulla. Ei ole edes morkkis. Repikää siitä (niitä satsumia tms. en ole vielä -yllättäen- siis syönyt).

Satuin tänään salille sellaiseen aikaan ettei siellä ollut ketään muuta, tämä nyt ei varsinaisesti ole hirvittävän harvinaista, mutta yleensä sinne joku tulee aina huhkimaan seuraksi.
En tiedä johtuiko uudesta treenipaidastani (ihka eka hihaton treenivaate, sellainen puuvillainen painijaselkäinen toppi, ihana.) vai kehityksestä, vai todella onnistuneesta ja keskittyneestä treenistä, mutta kaiken tämän valkoisen lämmikkeen jota myös ihraksi kutsutaan, alta pilkotteli lihasta! Joo-o. Ei näy haba tai sikspäkki (kaljatynnyrihän multa edelleen löytyy) tai mikään hokipakara. Vaan kunnon sikaniska se tuolta pilkottaa! Tai siis taitaa olla viralliselta nimeltään epäkäs.  Tietysti pinnallisena ihmisenä olisin toivonut etä lihaskasvu olisi voinut näkyä ensin muualla, koska kuulun muutenkin kaulattomien sukuun (en kuitenkaan selkärangattomien). Olen pelkkää leukaa (leukoja) ja niskaa, ei lainkaan siroa ja norjaa joutsenkaulaa. Ja nyt siellä niskan puolella vilkkuu lihas.
No, kun tosiaan huomasin olevani salilla yksin, ja keskellä peilejä, en voinut vastustaa kiusausta pullistella hiukan. Hih. On tässä vielä hiukan matkaa kehonrakennuksen huipulle.

Todella hyvä meininki pitkästä aikaa. Vaaka jumittaa omissaan, mutten jaksa sitä pähkäillä sillä treeni kuitenkin kulkee.

Sataa. Pikainen.

Kyllä tämä suomalainen syksy on kaunis. Pah. Ei jaksa mikään kiinnostaa, kun ulkona on koko ajan märkää, hämärää ja kylmää. Olen kuitenkin saanut revittyä itsestäni sen verran, että salilla olen käynyt, kuten myös säännöllisesti vesijuoksemassa. Vaikka se Veelan mielestä onkin tylsää. Totta, se on niin tylsää että siinä tulee ihan Zen olo. Paitsi silloin kun osuu paikalle kaikkien eläkeläisten kanssa aamulla joiden on ihan pakko "juosta" vähintään kolme rinnakkain. Ja ne on muuten ne papparaiset jotka on kaikista pahimpia! Siinä ne kelluttelee hitaasti eteenpäin, kun mikäs kiire valmiissa mailmassa on. Yritä siinä sitten tehokkaasti rynniä kolmea varttia ennen töihin menoa kun saat töykeän nuoren naisen maineen jos käyt liian läheltä ohittelemaan jne.

Asiasta rasiaan, onnittelut Suomen joukkueelle joukkue-maailmanmestaruudesta saksanpaimenkoirien suojelun MM-kisojen voitosta viikonloppuna. Olipa vaikea virke. Tässä vielä hiukan paremmin muotoiltua suomen kieltä aiheesta.

Jos en mä, ni sit et säkään

Kryptinen otsikko on ajatukseni siitä, kuinka tiukassa läski tuntuu olevan briteilläkin. Katselin taas eilen telkkarista sarjaa Dieetit Vaihtoon. Ohjelmassa siis ylipainoinen ja alipainoinen syövät viikon toistensa ruokia, ja sitten saavat 12 viikoksi ohjeet terveelliseen ruokavalioon ja kohtaavat sitten uudelleen vaa'alla. Ohjelmassa suositeltu terveellinen ruokavalio taitaa noudatella klassista kaloreita tarkkailevaa ruokavaliota ilman suurempia painotuksia. Tai vissiin niitä pyritään vähän henkilökohtaisesti rukkaamaan sopivaksi, ja toki lihotettaville on sitten omat sapuskansa.
Ylipainoiset sarjassa on oikeasti ylipainoisia, en ole tainnut yhdessäkään jaksossa nähdä yhtään alle 120 kiloista? Josta päästäänkin sitten takaisin tuohon otsikkoon. Jälleennäkeminen vaa'an kanssa dieetin jälkeen on ollut mielestäni aika jäätävää todellisuutta. Kiloja on harvemmin näiltä ihmisiltä pudonnut edes yli kymmentä. Jollain tapaa hämmentävää, luulisihan että ihminen joka tempoo viikossa puolentoista viikon edestä kaloreita, laihtuisi silmissä kun siirtyy "normaalin" ihmisen kalorimääriin. Tai että nesteitäkin olisi jo tuon verran? Ei ainakaan anna turhan ruusuista kuvaa laihduttamisesta, siksi tuosta ohjelmasta tykkäänkin. Vaikka haetaanhan siinä shokkireaktiota kun mennään laidasta laitaan, mutta viihdettä karulla todellisuudella höystettynä kuitenkin.
Toisena ääripäänä hymyilyttää myös alipainoisten räpiköinti normaalipainoon. Nämä "alkkarit" syövät about 1000 kaloria/vrk, ja sitten ne pamautetaan normiruokavalioon ja tuplataan eväs, jälleennäkeminen vaa'alla meinaa harvoin yli 5 kilon lisäystä. Jos se on toisilla tiukassa lähtemään pois, ni toisilla se tuntuu olevan tiukassa saada tarttumaankin. Pystyisin itse varmaan helposti saamaan jo reilussa kuukaudessa tuon +10kiloa, eikä tarvitsisi edes ponnistella... En taida kuitenkaan yrittää, joudutte nyt vaan uskomaan sanaa.

Muuten kuuluu positiivista treenirintamalta, salilla käyminen maistuu taas siltä miltä sen kuuluukin. Ja nyt maistuu myös ruoka, mutta se voisi näkyä pahemminkin puntarissa.

Tu-Tu

Olen palannut arkeen ja samalla melko normaaliin treenimotivaatioon saavutettu! Jes! Johan tätä onkin odotettu :) Tosin tänään skippasin salin vaikka olisi ollut normi-treenipäivä. Mutta ihan vaan sen takia että tämän viikon jokaiselle muulle päivälle on varattu vähintään yksi urheilukerta.


Otsikkoon viitaten, en ole aloittanut balettia. Tai tapauksessani aloittanut balettia uudelleen. Koska olenhan 8-vuotiaana käynyt Raatikon balettitunneilla, hmm, jotain yhdeksän kuukautta? Ei sitten ollut ihan mun juttu. Kuten ei ollut myöskään jalkapallo, telinevoimistelu tai tennis. Tai no tennistä pelasin monta vuotta, mutta sitten murrosiän myrskyissä sekin jäi.
Eeniveiis, otsikko on taas taattua Kirsun puujalkahuumoria ja sanaväännelmiä ja tarkoittaa tuntematonta turvotusta. Hittolainen, pari viikkoa vetää minimiliikunnalla, ja heti kun yrittää tsempata niin iskee possu. Tai siis turvotus ja painonnousu. Huoh. Ei vaan jaksa. Vaikka olen mukamas katsonut vähän mitä syön. Kuten esimerkiksi maanantaina ja tiistaina lounaaksi kanaa ja kasviksia (iltapalaksi tosin meni maitosuklaata). Tänäänkin söin raikasta salaattia, kanaa, perunaa ja okei, hiukan vaaleaa leipää (kävin siis Mäkisen Perheravintolassa vetämässä burgerin höysteineen, mutta muistin sentään ottaa light-limpparia..).
Eli oikeastaan tuntematon turvotukseni ei ehkä olekaan niin tuntematonta?
No oppi ja ikä kaikki, omasta mielestäni pääasia on että kuntoilu tuntuu taas mielekkäältä!