torstai 2. helmikuuta 2012

Kehäpäätelmä

Tai ei tää oikeastaan oo kehäpäätelmä, koska en päädy takaisin lähtöruutuun. Mutta väliäkö sillä.

Aamulla pykäsin itseni pakkasessa äitiyspolille. Olin jotenkin neuvolalääkäriltä saanut sen käsityksen, että näkisin jonkun tohtorinkin tänäänkin ja tehtäisiin päätöksiä tai hoitolinjauksia sen suhteen jos/kun PaavoBirgitta ei edelleenkään tykkää että veri menee päähän ja näin olle istuisi tyytyväisenä edelleen mun rakon päällä.
Ultrauksen tekikin kätilö (sama mulle kuka tuonne kurkkii), ja sen kesto oli ehkä 2 minuuttia. "joo, tässä on pää, tossa on sydän ja tuolla alhaalla on jalat. Ihan selvä perätila. Voit nyt nousta ylös." Vaikka multa löytyy koulutusta noiden ultrakuvien katseluun, en tuossa ajassa ehtinyt nähdä muuta kuin sykkivän sydämen. No väliäkö sillä, kaipa se kätilö olisi sanonut jos joku muu olisi ollut pielessä kuin asento, ja voisinhan mä jutella sitten lääkärin kanssa.
Not. Sainkin uuden ajan ensi viikolle, silloin pitäisi tavata ihan lääkärikin (noinkohan on). Toisaalta tässä on pari päivää PaavoBirgitalla aikaa raapia itseään väärinpäin-oikeinpäin. Kävelin poliklinikalta ulos jo ennenkuin mun varsinainen aika olisi edes ollut (olin siellä hyvissä ajoin, kun parkkipaikan löytyminen noilta nurkilta on aina oma jännitysnäytelmänsä, varsinkin nyt lumikelien saavuttua).

Tästä suivaantuneena, kun tälleen tiinettä ihmistä juoksutetaan, soittelin kaverille. Tämä oli menossa salille ennen iltavuoroaan, ja lupasin lähteä ojentelemaan pyyhettä. Ei olisi sekään kannattanut. Alkoi harmittamaan oma väsymys (laiskuus), ja se etten ole kolmeen kuukauteen käynyt salilla. Jos nyt en olisi voinut hankkia itselleni pyykkilautavatsaa kesäksi 2012, niin olisin voinut edes Toppiksen hengessä heilutella niitä kahden kilon käsipuntteja. Muuta jossain vaiheessa väsy ja vitutus oli niin kova, ettei salitreeni tuntunut hyvältä idealta.
Ja nyt on vähän niinkuin myöhäistä, tai ehkä vielä tuskallisempaa kun joka paikka on silleen seksikkäästi turvoksissa. Voishan sillä turvotus lähteä, mutta jos tällä hetkellä megasuoritus on kiskoa kengät jalkaan viidentoista minuutin sisällä, niin voin kuvitella kuinka mieltä ylentävää treenaus olisi.

Tästä vielä ehkä suivaantuneempana, erottuani kaverista, poistuin kaupoille ja ostelin lähikuukausia silmällä pitäen roinaa. Lähinnä siis paketin vaippoja ja pari tuttipulloa ja vauva sukat ja myssyn ja.. no sain menemään 50 euroa, että taisi siinä vielä jotain muutakin olla.

Sitten alkoi ottaa päähän se, että lapsilla rahastetaan. Tai siis tällaista ekakertalaista viedään kuin pässiä narussa ja ostelen kaikenmaailman turhakkeita. Ja ne mitkä ei ole turhakkeita, on kalliita koska sun vaan yksinkertaisesti pitää hankkia jotain asioita/tavaroita. Tuntuu että olen laittanut jo omaisuuden kiinni PaavoBirgittaan, vaikka arvon päähenkilöä ei ole vielä saapunut.

Sitten alkoi pännimään se, että tosiaankin olen laittanut omaisuuden kiinni jälkikasvuun, enkä ole pitkään aikaan hankkinut itselleni oikein mitään. Uusia vaatteita en ole kaksien äitiysbyysien ja yhden paidan lisäksi ostanut sitten viime kesän, enkä oikein muutakaan. No paitsi tietysti auton, mutta siihenkin vaihdoin PaavoBirgitan vuoksi (tai näin ainakin selittelen itselleni).
Joten kävelin toiseen kauppaan ja ostin itselleni kännykän. Se maksoi 200 euroa. Vanhassa ei ollut mitään varsinaista vikaa, mitä nyt välillä se meni umpijumiin ja akku kesti alle vuorokauden. Mutta sen kanssa pärjäsi.

Joten, koska olin ymmärtänyt väärin mitä neuvolalääkäri tarkoitti tai koska tämän aamuinen ultraus kesti vähemmän kuin maitovammaisen keskivertopieru, köyhdyin 200 euroa ja sain puhelimen minkä käyttö aiheuttaa runsaasti kirosanoja (turvonneet sormet ja kosketusnäyttö, jee!).

8 kommenttia:

  1. Mahtava loppukaneetti toi viimeinen virke!! :D Päätä aloittaa dieetti 2 viikon kuluttua. Saat hyvän alkubuustin, kun muutaman tunnin treenin jälkeen paino tippuu noin 10 kg!

    VastaaPoista
  2. Kuule, ei ne nesteet lähe ees salitreenillä. Päinvastoin.. Ihan sama mitä tekee niin aamulla on kolmetoista kiloa nestettä kropassa.

    Toivotaan, että PB tahtois kääntyä lähipäivinä oikein päin eli väärin päin :) Onko ne tehneet mitään painoarvioita et voitko synnyttää normisti vaikka PB oliskin perätilassa? Vai meneekö sektioon automaattisesti? Meidän asukki onneks ainakin vielä on nuppi alaspäin niin ei huolta sen suhteen. Vielähän tuo kerkee moneen otteeseen heittää voltit.

    VastaaPoista
  3. Toppis, ei lainkaan huono idea tuo dieetti :D

    Jonna, joo niinhän se on että tää aineenvaihdunta on jotenkin jymähtänyt sellaiselle keräilyvaihteelle, mutta ajattelin että kun sellainen tuikutuikitähtönen-liike saa tunnon palaamaan sormiin, olisi kevyt punttailu tehdä saman? Ehkä.
    Nyt sit ens viikolla pitäis vihdoin tavata se lääkäri joka yrittäis ulkokäännöstä jos vielä mahtuu. Ja jos ei mahdu/käänny ni sitten kuvattais paikat mahtuuko tulemaan noita luonnonreittejä.
    Mun neuvolath ja ja se elinen klö olivat sitä mieltä että käteen tuntuu kyllä että vähintään sen 4 kiloa olis painoa jos laskettuun aikaan mennään. Että tuskin on alatie perätilassa oikein vaihtoehto? No ens viikolla selviää (ehkä).

    Ja varo vaan, kai sä oot kuullut sen legendan naisesta jolla alkoi synnyts ja siinä supistusten välissä muksu kääntyi perätilaan ;o)
    Olihan tääkin pitkään väärinpäin eli oikein päin...

    VastaaPoista
  4. Koita pötkötellä välillä jalat ylhäällä ja iso tyyny lantion päällä ja töniä sillai äidillisesti PB:tä persuksiin, että lähtisi liikkeelle. Itse tein tätä muutaman kerran, ja MLL päätti kuin päättikin kääntyä ympäri vajaata viikkoa ennen synnytystä.
    Joo, lapsilla rahastetaan, siinä menee mielenterveys jos alkaa laskemaan miten.

    -Veela

    VastaaPoista
  5. ei kun siis lantion alla, persus koholla siis...

    -V

    VastaaPoista
  6. Veela, joo mä oon tässä yrittänyt kölliä tyyny lantion alla (ja päälläkin välillä), ja töninyt välillä muutenkin kuin hellästi.
    Sain jotain käännöstä aikaiseksi, tai kuula tuntui enempi kyljessä hetken aikaan, mutta sitten nousin ylös ja PB heilahti takaisin omille juurilleen.. täytyy yritellä tässä vielä pari kertaa, selvästi kun toivoa on :)

    VastaaPoista
  7. Haastoin sut!

    http://onnenkekseja.blogspot.com/2012/02/matka-aiheisia-paljastuksia.html

    VastaaPoista