Käännytystyötä

Täällä ollaan, yhdessä kappaleessa, jos joku innokas jo odotteli pikku Keittiömestarin tai Kirsun ulosmarssia radiohiljaisuuden perusteella.
Tällä viiikolla on vaan ollut kaikennäköistä touhua aina lääkärireissuista kaverien tapaamiseen.

Alkuviikosta yrittivät kääntää PaavoBirgittaa, mutta itsepäinenhän tuo on kuin vanhempansa, ei vatsassa suostuttu kääntymään suostunut pää menosuuntaan. Tilanne oli sinänsä koominen, sillä vaali-iltana tunsin jo kuinka PB:n pää oli menossa hyvää vauhtia tuolla kyljessä ja yritin sitä kevyesti eteenpäin pökkiä, mutta kun nousin sohvalta muljahti vatsa takaisin paikoilleen. Sen sijaan kun lääkäri yritti pyöräyttää, tuntui kuin tuo vatsavaiva olisi tarrautunut kynsin ja hampain kiini, eikä tuntunut liikkuvan senttiäkään.
Oltiin puhuttu jo ennakkoon Keittiömestarin kanssa, että alateitse en ala pykimään PaavoBirgittaa ulos jos eivät saa sitä kääntymään.

Tähän ratkaisuun on monia syitä,enemmän ja vähemmän painavia. Esimerkiksi se että oma siskoni oli kuolla synnytykseen, kun lääkärit mutsiakin käskivät vaan pykiä alakautta ulos vaikka systeri majaili samoilla tavoin pää ylöspäin, synnytys vaan venyi ja päädyttiin hätäsektioon ja systeri pariksi päiväksi teholle. Joopajoo, lääketiede kehittyy, ja onhan tuosta jo melkein 40 vuotta aikaa. Mutta riskit päätyä sektioon on silti suuremmat kuin "tavallisessa synnytyksessä", eikä perätilaista edes käynnistettäisi vaan sitten aikanaan leikattaisiin jos synnytys ei käynnisty. Dedikseen on sen verran vähän aikaa että jotain merkkejä pitäisi laskeutumisalustassa olla jo että sieltä voisi joku syntyä, mutta ei mun kohdalla. Kaikki veikkailivat että yliaikaiseksi menee. Ja sen painon pitäisi olla sitten alle 4 kiloa että voi synnyttää alateitse.
Niin ja äidinkin pitäisi olla vielä jotenkin motivoitunut, ja kuka voi musta sellaista väittää tuon edellisen kappaleen luettua?

Toki tiedän, ettei sektio ole avain onneen. Se muistaakseni luokitellaan keskisuureksi leikkaukseksi joka taasen tuo omat riskinsä. Ja palautuminen on todennäköisesti hitaampaa ja haavan tulehdusriskit on oma lukunsa. Olen ollut töissä kirurgisella osastolla, joten mahdolllisen anestesian ja ja toipumisen todellisuuden olen nähnyt keskivertojamppaa lähempää, enkä siis ole tämän päätöksen kanssa nojannut faktoihin ja mielikuviin vain KVG:n perusteella.

No, kun käännös epäonnistui, alkoi lääkäri kandeineen luettelmaan sitten syitä ja seurauksia. Kerroin heti, etten ole valmis yrittämään alakautta, en koe sen olevan mulle sopiva vaihtoehto. Mutta lääkärille tämä ei taas ollut vaihtoehto. Ja koska mulla ei ollut omasta mielipiteestäni ilmeisesti notaarin hyväksymää lausuntoa mukana, varattiin aika sitten lantionkuvaukseen ja alettiin suunnittelemaan Kirsulle alatiesynnytystä. Hermohan siinä meni, mutta minkäs teet kun tilanne oli 4 yhtä vastaan (kätilö, opiskelija, ääkäri, kandi; vaikka luulen että kätilöopiskelija oli mun puolella mutta eihän se voinut mitään sanoa).
Eilen kävin kuvissa, ja yritin olla lantio tosi pienenä, ajattelin että luonto hoitaisi asian niin ettei mun tarvitsisi alkaa tappelemaan. Olin väärässä.

Tänään tuli soitto, mun lantio sopii synnytyksen yritykseen. Sanoin soittaneelle kätilölle, että tilanne on kyllä nyt niin, että mä en aio tätä alateitse synnyttää, vaan aion vetää polveni yhteen vaikka nippusiteellä jos ei muuten mene asianomaisen puhe perille. Ilmeisen vakuuttava olin, sillä samantien heltisi uusi aika keskusteluun synnytyksestä. Siinä samalla sitten tulin vaatineeksi eri lääkäriä, sillä koin että jonkun normaalin ihmisen kanssa olisin voinut edelliskerralla keskustella, mutta tuo mulkero ei millään tavoin ollut kiinnostunut kuulemaan mun huolia tai kantaa asiaan. Ens viikolla sitten katsellaan, kuinka ämmän käy.
Ei tässä muuten, mutta alkaa aika loppumaan kesken! Tai sitten tää on vaan strategista aikapeliä, katellaan kuka antaa ensin periksi.

Että silleen.