tiistai 21. helmikuuta 2012

Ei vielä (FYI Nollis)

Meinasin otsikoida tän postauksen tyyliin "tadaa" tai "hän on täällä", ihan vaan Nolliksen kiusaksi. Mutta en sitten viitsinytkään kiusata lomalaista.
Mutta jakaantumispäivä ei siis vielä ole koittanut, vaikka aamulla yritin niitä vähän perinteisempiä metodeja ja kaivelin autoa hangesta sen reilun tunnin sunnuntain lumimyräkän jäljiltä. Aika rankka homma, kun lumi oli jo tosi märkää (oma häpeä kun en eilen aamusta toimeentunut asiaa hoitamaan), ja lumilapiota joutui pitelemään lähes suorilla käsillä kun tuo etureppu on vähän tiellä.
Hikihän siinä tuli, mutten saanut aikaiseksi edes kivutonta supistusta. Tai en sellaista ainakaan bongannut.
Mutsia taisi sen sijaan supistella kun se tajusi mitä mä olin tehnyt.

Auto oli tarvis saada hangesta esiin sen vuoksi, että se piti tänään viedä huoltoon. Tai se on pyytänyt huoltoon jo tammikuussa, mutta nyt vasta toimeennuin (miten niin jätän asioita viime tinkaan?). Eihän siinä mitään vikaa ollut, mutta ranskatar oli vaan sitä mieltä että sillä oli ikävä huollon jannuja (toisin sanoen auto on koottu jo vuosi sitten, vaikka se myytiin vasta syyskuussa, ja ne olivat unohtaneet nollata huoltomittarin joka alkaa vonkamaan hellää hoitoa 12 kuukauden välein).

Samalla tuli vierailtua maamme pääkaupungin keskustassa, kävin hakemassa yhdet ylimääräiset asunnon avaimet jotka oli jääneet meille luovuttamatta. Niin, nuokin olisi saanut hakea jo 7 kuukautta sitten, mutta tässä on ollut vähän kiirettä, köh.
Kävin myös kaupoilla hiplailemassa vaatteita, itselleni. Ei yhtään mun tyylistä, enkä vieläkään tykkää vaatekakaupoilla luuhaamisesta, mutta tuli sellaineinen olo että nyt olis tarvis keskittyä Kirsuun välillä. Enhän mä mitään ostanut, vaikea sanoa minkä kokoinen olen kuukauden saati kolmen kuukauden kuluttua kun Metallican keikka on. Mä niin jo odotan sitä.

Mut nyt romanttiselle päivälliselle mäkkiin Keittiömestarin kanssa :)

7 kommenttia:

  1. Mä olen kans jo jonkin aikaa katsellut itselleni uusia vaatteita mut mitään ei uskalla ostaa kun ei ole hajuakaan missä mitoissa sitä ollaan kahden kuukauden päästä tai kesällä.. puuh. Mä voin lahjottaa sulle muutamat kivuttomat supistukset :D Täällä niitä riittää..

    VastaaPoista
  2. :D Kiitos tiedotuksesta !
    Vaikka vähän väliaikatietoja annoinkin jo täältä lomalta, niin en blogeja ehtinyt lukemaan ennen kuin nyt. Olis tullut kyllä punttiin, jos olisit jonkun jäynä-otsikon laittanut, vaikka olisin sen kyllä ansainnutkin. Tänään päätin, että "hitto, ainakin Kirsun kuulumiset tsekkaan, vaikken muuta ehtisikään", joten kannatti tsekata. Ja kyllä niitä supistuksiakin vielä tulee, usko pois. Ole kärsivällinen, sanoo hän, joka synnytti molemmat laskettuna päivänä. ;D

    VastaaPoista
  3. Jonna, saako lahjahevosen suuhun katsoa ja sanoa etten mä halua edes niitä kivuttomia supistuksia?

    Nollis, olkaa hyvä vaan :D
    tässä alkaa päivät olee vähissä jos pitäis vielä alkaa supistaakin, enkä kyllä oo varma haluanko niitä kokeilla.
    Ja toi nyt on vaan friikkiä synnyttää laskettuna päivänä, varsinkin x 2! Eiks se laskettuna päivänä syntyminen oo todennäköisyydeltään jotain 5 prossan luokkaa?
    Mä luulin olevani jämpti ja fiksoitunut aikatauluihin, mutta tuo vetää kyllä mutkin hijaiseksi...

    VastaaPoista
  4. Tulikos PB:stä Vickanin ja Daanielin tyttären synttärikaveri?

    VastaaPoista
  5. En kysy, en kysy...
    Ilmoitan vain, että blogissani on haaste, jos jossain välissä joskus ehdit miettiä tylsempiäkin asioita kuin PB.

    VastaaPoista