perjantai 1. heinäkuuta 2011

Muut-Muut

Ja nopea kurkkaus aamukampaan: 15!
Eli kolme viikkoa töitä jäljellä, eli kaksi viikkoa muuttoon. Tänään sain vuokranantajalta hyviä uutisia, aikovat maalata asunnon meille. Se oli luokiteltu "hyväkuntoiseksi", mutta Keittiömestarille ja meikäläiselle tuli kummallekin selllainen olo että maalikerros voisi tehdä hyvää asunnolle. Ja koska vuokranantaja on vakuutusyhtiö, ei maalausta annettu meidän tehtäväksi (ihminen voi olla hyvin tapaturma-altis jos sille annetaan suti ja pönttö maalarinvalkoista maalia ilmeisesti?), vaan he halusivat käydä uudelleen arvioimassa asunnon ja tosiaan tänään kuulin että maalaavat sen sitten ammattilaisvoimin. En valita lainkaan, vaikka olenkin maalia sutinut useampaan seinään ihan menestyksellä, mutta nyt ei muutto ainakaan viivästy maalauksen vuoksi ja onpahan seinät sitten neitseellisen puhtaat meille (voi sitten Keittiömestari puhkoa niitä ruuveilla ja nauloilla ihan vapaasti).

Tänään töiden jälkeen olen naputellut osoitteenmuutoksia lainkaan liioittelematta miljoonaan paikkaan, ja nyt alkaa kaikki muut olemaan tehtynä paitsi sähkösopparin muutos. Pitihän jotain hommaa jätää ensi viikollekin. Suunnitelmissa oli megalomaaninen harjoitus jossa yhdistyisi kestävyys ja voima, mutta tällaisella helteellä en edes jaksa ajatella pakkaamista. Voipi muuten kohta tulla kiire. Tai no onhan mulla 8 laatikkoa pakattuna, ja jos Maukkaa edellisen postauksen kommenteissa on uskominen, vielä tarvitsi 52 laatikkoa pakata?

Oonko mä nyt hehkuttanut näitä muuttoasioita riittävästi että Acata marssii jo pankkiin vonkaamaan lainaa (asunto)kuumeissaan?

Mitäs muuta? Oon tässä viikon verran leikkinyt omaa pomoani, kun se virallinen on lomalla. Mitähän merkittävää mä olen saanut aikaiseksi esimiestehtävissä? No yhdelle työkaverille, eli tällä hetkellä alaiselle, saatiin tänään tehtyä työajalla nettideitti-profiili. Ja toiselle työntekijälle kävin ostamassa vesipyssyn. Aika jäätävää meriittiä osaamisesta ja aukrotiteetistä etten sanoisi. Ihan minkä alan esimieshommiin tahansa.

Jumpat on tällä viikolla jo enempi mallillaan, jo kaksi salikertaa, kaksi vesijuoksukertaa ja kaksi lenkkikertaa. Huomiselle tulee vielä yksi salijumppa ja tälle illalle mahdollisesti myös lenkki. Sunnuntaina sitten koomaillaan. Huomenna on myös yhden sukulaisen synttäripippalot, jossa törmään ihmisiin joihin törmätään vain tällaisissa tilanteissa. Eli harvoin. Olen jo valmiiksi vaivautunut kuulemaan kuinka olen laihtunut. Toisaalta olen myös jo tuohtunut jos kukaan ei asiaan kiinnitä huomoita. Tämän aamun paino on muuten tasan yhdeksän kiloa vähemmän kuin tasan puoli vuotta sitten. Ei huono vaikka itse sanonkin :)

4 kommenttia:

  1. Hiukan jäädytin, kun näin maanantaina tätä lueskelen... Mietin, että ziisös sentään, siellä on pantu tuulemaan, kun on jo ehditty liikkumaan joku sata kertaa vaikka on vasta maanantai ja sitten vasta muistin lukevani hieman vanhempaa postausta... XD Mut HIANO saavutus toikin ja toi yhdeksän kiloo vielä upeempi, VAU ja ONNITTELUT!!!!

    PS Mun on ehkä pakko boikotoida sun blogia seuraava kuukausi, etten tee mitään harkitsematonta pankissa... :D

    VastaaPoista
  2. No mulla oli silloin jo muuttaessa muutama kirja. Ja jos muuttofirman ohjeita noudattaa, laatikot pakataan max. 3/4 että niitä jaksaa vielä nostella...

    VastaaPoista
  3. Acata, joo en mä ihan noin tehokas ole jumppaamaan... Äläkä laita mua boikottiin, uudemmassa postauksessa oon marissut negatiivisia juttuja koskien muuttoa joten vähän tasapainoa:)

    Maukka, mä luin jotain pakkaus for dummies-tyyppistä sivustoa, ja siellä sanottiin kans että laatikkoihin max 3/4 tavaraa.. (noi mun 8 laatikkoa kyllä tursuu hyvin reippaasti jo ylikin)

    VastaaPoista
  4. No jos mä nyt sitten vilkasen... ;D

    VastaaPoista