Hilirimpsis

Ohhoh, onpa edellisestä postauksesta aikaa. Yksi syy siihen ei varmasti yllätä ketään, tuo tavaroiden pakkailu vie yllättävästi aikaa. Tai mikä pakkailu? Edelleen on pakattuna samat 8 laatikkoa jotka pakkasin jo viime viikolla, mutta tavaroita olen käynyt läpi hitaasti ja (epä)varmasti.

Keittiömestarilla on käynnissä oma suruprosessinsa, kissat lähtevät ensi viikolla. Joten mulle on hyvä kiukutella mistä tahansa, ilmeisesti. No oikeassahan se on, ilman mua ei tarvitsisi elukoista luopua.
Mä työstän paljon maallisempia murheita, yhtäkkiä on iskenyt haikeus siitä että tää poikamiestyttöelämä jää taakse. Vaikka en nyt joka ilta ole rimpsalla juossutkaan, se omaehtoinen meneminen ja tuleminen rajoittuu. Ei sillä että joutuisin jotenkin nyrkin ja hellan väliin (sinne ei ole asiaa), mutta on se vissiin jollain tapaa korrektia ilmoittaa toiselle menoistaan? Ja sitten vielä tästä asunnosta luopuminen, tää kämppä on ollut mun unelmien täyttymys, loistavalla paikalla ja sopivan hintainen. No pysyyhän tää edelleen mulla kun laitoin tän vaan vuokralle, mutta silti en enää asu täällä. Vaikea juttu selittää, mutta näitä seiniä tulee ikävä.

Äippä ja sisko on jatkaneet sujuvasti elämäänsä, eivätkä vieläkään ole onnittelleet uudesta asunnosta tai avoliitosta. Keittiömestarin mukaan pitäisi näille henkilöille ehkä mainitä että ovat loukanneet meikäläistä töksäyttelyllään ja että olen edelleen asiasta pahoilla mielen. Höh, se olisi liian helppoa ja kypsää toimintaa, jatkan edelleen mökötystä. Kai tässä olisi aihetta olla isompi ihminen, varsinkin kun nuo ovat autuaan tetämättömiä siitä kuinka pahoillani olen.

Pari yötä on mennyt näitä juttuja pähkiessä, taidan painua nukkumasaa morjestamaan jo ajoissa!