Oho pt. 2

Tiedättekö sen fiiliksen, että kun joku juttu on mennyt käsille, ja sama tilanne on päällä taas uudemman kerran jotenkin haluaa tehdä kaiken toisin ettei eka epäonninen kerta vaan toistu? Vaikka sillä miten tai miten itse tekee, ei ole mitään tekemistä onnistumisen tai epäonnistumisen kanssa?
Mulla on vähän sellainen tilanne päällä, mutta pää käy tällä hetkellä niin h*lvetillisillä kierroksilla, että tuntemuksia on johonkin pakko purkaa kun tuo osallinen osapuoli on ihan ulalla, niinkuin tuo miessukupuoli nyt tällaisissa asioissa osaa vain olla.

Mä olen alustavasti raskaana. Tragikoomista, mutta tein positiivisen raskaustestin samana päivänä kun oli keskenmenneen raskauden laskettu aika. Kohtalon ivaa, sanoisin. Alustavasti sanon sen takia, että edellinen kerta opetti aika nöyräksi isolla kädellä ja tässä kohti oli viimeksikin kaikki vielä hyvin. Ollaan siis vasta ihan alussa, sen verran kuitenkin että ultrassa näkyi ja kuului sydämen syke. Niinkuin muuten kuului viimeksikin, ja silloin lääkäri ilmoitti että on minimaalinen riski enää kesken mennä. Näin jälkeen päin on sanottava, että aika julma veto luvata kuu taivaalta kun todellisuus ja tutkittu tieto on vähän eri mieltä.

Olotilat lähentelee paniikkia ja ahdistusta, jostain syystä olen varma että tämäkin menee kesken. En uskalla iloita, viimeksi tein niin ja kuinkas sitten kävikään? Olen tietoa sulatellut kaksi viikkoa, jotenkin tuntuu että varmistan huonon onnen kertomalla raskaudesta täällä? Järki ohoi...
Aluksi en meinannut kertoa edes Keittiömestarille (on se isä, vaikka kuitenkin luulette muuta!), kun se otti viimeksikin kaiken niin voimakkaasti. Mutta pakkohan sille oli kertoa ennenkuin pissa kuivui tikkuun. Sen päätin että vanhemmilleni en kerro (jos on jotain kerrottavaa) ennenkuin ollaan päästy viikoissa pidemmälle kaikin puolin hengissä kuin viimeksi. Ei se vanha kansa väärässä ollut kun puhuivat että ensimmäinen kolmannes pitää odotella ennekuin alkaa juoruilemaan. Eli kaiken mennessä putkeen, vanhempia pidetään autumaan tietämättöminä vielä elokuun puoliväliin asti. Ainakin oma äitini otti viimeksi kaiken niin raskaasti, että en kestä sitä toistamiseen katsoa, kaksinkertaista surua.

Pitäisi yrittää olla positiivinen kun testi oli positiivinen sanoi neuvolan-tätsy kun aikaa varasin ja kerroin taustoista (pyydettäessä). En perkele siihen pysty, suojelen itseäni kaikista pahimmalta. Tää tuntuu jo ihan sairaalta, en uskalla edes ennen nukahtamista ajatella että tästä raskaudesta syntyy elävä ja terve lapsi. Ennen nukahtamista kertaan vain päivän oireet, oireettomuudet, prosentit puolesta ja vastaan, menneet ja tulevat päivät, ja ennen kaikkea sen, että vielä viimeksi kun sain lopulliset uutiset, oli oloni hyvin raskaana oleva ja onnellinen. Yritä siinä nyt sitten levollisesti nukkua vielä tässä helteessä.

Niin, ja ettei kenellekään jää epäselväksi, on tämä raskaus toivotttu ja yritetty.

Tää löysässä hirressä roikkuminen ja hormoniheilahtelut ovat varmasti osallisia siihen , miksi edelleen olen niin verisesti loukkaantunut perheeni naisille. En pysty käsittelemään asioita rationaalisesti, kaikki on upporikasta tai rutiköyhää, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Onneksi sijaistan pomoani, ja pääasiassa istun hänen huoneessan yksin. Parempi niin.

Tilanteesta ei tällä hetkellä tiedä teidän arvon virtuaalivierailijoiden lisäksi kuin Keittiömestari ja läheinen työkaverini. Ja sekin oli vahinko, luulin olevani toimistossa yksin kun varasin aikaa neuvolaan, ja kaverini oli tullutkin juuri hakemaan minua lounaalle ja oli oven takana ja joutui kuulemaan puhelun tahattomasti. No hän tiesi viimeksikin, joten ehkä helpotus että töissä joku tietää ja tajuaa jos vaan yksinkertaisesti jään saikulle tai kilahdan lopullisesti. Mutta jos tätä (vielä) lukee joku ketä minut reaalielämässä tuntee tai luulee tuntevansa, toivon käytettävän hienotunteisuutta.

ps. jos joku pitää angstailuani turhana, pyydän lukemaan postauksia marraskuulta 2010.

ps2. jos jollain on hyvät välit johonkin sellaiseen tahoon tai asiaan, joka voisi huolehtia että helmi-maaliskuussa 2012 meitä olisi tässä perheessä kolme, kiitollisena otan vastaan kaiken puolestamme puhumisen :)