perjantai 8. heinäkuuta 2011

Oho pt. 2

Tiedättekö sen fiiliksen, että kun joku juttu on mennyt käsille, ja sama tilanne on päällä taas uudemman kerran jotenkin haluaa tehdä kaiken toisin ettei eka epäonninen kerta vaan toistu? Vaikka sillä miten tai miten itse tekee, ei ole mitään tekemistä onnistumisen tai epäonnistumisen kanssa?
Mulla on vähän sellainen tilanne päällä, mutta pää käy tällä hetkellä niin h*lvetillisillä kierroksilla, että tuntemuksia on johonkin pakko purkaa kun tuo osallinen osapuoli on ihan ulalla, niinkuin tuo miessukupuoli nyt tällaisissa asioissa osaa vain olla.

Mä olen alustavasti raskaana. Tragikoomista, mutta tein positiivisen raskaustestin samana päivänä kun oli keskenmenneen raskauden laskettu aika. Kohtalon ivaa, sanoisin. Alustavasti sanon sen takia, että edellinen kerta opetti aika nöyräksi isolla kädellä ja tässä kohti oli viimeksikin kaikki vielä hyvin. Ollaan siis vasta ihan alussa, sen verran kuitenkin että ultrassa näkyi ja kuului sydämen syke. Niinkuin muuten kuului viimeksikin, ja silloin lääkäri ilmoitti että on minimaalinen riski enää kesken mennä. Näin jälkeen päin on sanottava, että aika julma veto luvata kuu taivaalta kun todellisuus ja tutkittu tieto on vähän eri mieltä.

Olotilat lähentelee paniikkia ja ahdistusta, jostain syystä olen varma että tämäkin menee kesken. En uskalla iloita, viimeksi tein niin ja kuinkas sitten kävikään? Olen tietoa sulatellut kaksi viikkoa, jotenkin tuntuu että varmistan huonon onnen kertomalla raskaudesta täällä? Järki ohoi...
Aluksi en meinannut kertoa edes Keittiömestarille (on se isä, vaikka kuitenkin luulette muuta!), kun se otti viimeksikin kaiken niin voimakkaasti. Mutta pakkohan sille oli kertoa ennenkuin pissa kuivui tikkuun. Sen päätin että vanhemmilleni en kerro (jos on jotain kerrottavaa) ennenkuin ollaan päästy viikoissa pidemmälle kaikin puolin hengissä kuin viimeksi. Ei se vanha kansa väärässä ollut kun puhuivat että ensimmäinen kolmannes pitää odotella ennekuin alkaa juoruilemaan. Eli kaiken mennessä putkeen, vanhempia pidetään autumaan tietämättöminä vielä elokuun puoliväliin asti. Ainakin oma äitini otti viimeksi kaiken niin raskaasti, että en kestä sitä toistamiseen katsoa, kaksinkertaista surua.

Pitäisi yrittää olla positiivinen kun testi oli positiivinen sanoi neuvolan-tätsy kun aikaa varasin ja kerroin taustoista (pyydettäessä). En perkele siihen pysty, suojelen itseäni kaikista pahimmalta. Tää tuntuu jo ihan sairaalta, en uskalla edes ennen nukahtamista ajatella että tästä raskaudesta syntyy elävä ja terve lapsi. Ennen nukahtamista kertaan vain päivän oireet, oireettomuudet, prosentit puolesta ja vastaan, menneet ja tulevat päivät, ja ennen kaikkea sen, että vielä viimeksi kun sain lopulliset uutiset, oli oloni hyvin raskaana oleva ja onnellinen. Yritä siinä nyt sitten levollisesti nukkua vielä tässä helteessä.

Niin, ja ettei kenellekään jää epäselväksi, on tämä raskaus toivotttu ja yritetty.

Tää löysässä hirressä roikkuminen ja hormoniheilahtelut ovat varmasti osallisia siihen , miksi edelleen olen niin verisesti loukkaantunut perheeni naisille. En pysty käsittelemään asioita rationaalisesti, kaikki on upporikasta tai rutiköyhää, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Onneksi sijaistan pomoani, ja pääasiassa istun hänen huoneessan yksin. Parempi niin.

Tilanteesta ei tällä hetkellä tiedä teidän arvon virtuaalivierailijoiden lisäksi kuin Keittiömestari ja läheinen työkaverini. Ja sekin oli vahinko, luulin olevani toimistossa yksin kun varasin aikaa neuvolaan, ja kaverini oli tullutkin juuri hakemaan minua lounaalle ja oli oven takana ja joutui kuulemaan puhelun tahattomasti. No hän tiesi viimeksikin, joten ehkä helpotus että töissä joku tietää ja tajuaa jos vaan yksinkertaisesti jään saikulle tai kilahdan lopullisesti. Mutta jos tätä (vielä) lukee joku ketä minut reaalielämässä tuntee tai luulee tuntevansa, toivon käytettävän hienotunteisuutta.

ps. jos joku pitää angstailuani turhana, pyydän lukemaan postauksia marraskuulta 2010.

ps2. jos jollain on hyvät välit johonkin sellaiseen tahoon tai asiaan, joka voisi huolehtia että helmi-maaliskuussa 2012 meitä olisi tässä perheessä kolme, kiitollisena otan vastaan kaiken puolestamme puhumisen :)

17 kommenttia:

  1. Voi vitsi...! Voi jukra!! Mitähän tähän voisi sanoa? En sano, että tsemppiä tai että hyvin se menee... Sanon vaikka että... päivä vain ja hetki kerrallaan... <3

    Kiitos, kun kirjotit miun ystiskirjaan :)

    VastaaPoista
  2. Ooo, minä ainakin toivon sormet ja pottuvarpaat pystyssä että kaikki menee hyvin! Ei siitä ainakaan haittaa voi olla :)

    VastaaPoista
  3. Täälläkin ollaan kädet kyynärpäitä myöten ristissä ja toivotaan niin kovin, että kaikki menee hyvin. Ja onnea :) Nii ja koita kuitenki ajatella positiivisesti..

    VastaaPoista
  4. No oho! Paljon onnea, toivottavasti kaikki menee hyvin! Oletko kirjoitellut täällä blogissa noista teidän vauvahaaveista? Oma lehmä ojassa kyselen siksi kun ymmärsin poikaystäväni puheista että ei olis mikään katastrofi jos meille sattuisi "vahinko" vaikka ei edes asuta yhdessä. Niin yritän nyt sulatella asiaa, eihän miehillä pitäisi mitään vauvakuumetta olla?!?

    VastaaPoista
  5. Luin mun kommentin uudelleen läpi ja se kuulostaa hölmöltä!! Siis tottakai toivon tsemppiä ja haluan rohkaista sua uskomaan, että asiat menee hyvin, mut aattelin sanoa jotain muuta <3 Anteeks, en yhtään ajatellut, miltä tuo voi kuulostaa, kun sen lukee joku toinen! Mut tarkoitus oli siis hyvä :)

    VastaaPoista
  6. Toppis, nou hätä! ymmärsin kyllä mitä ajoit takaa jo tuossa ekassa viestissä :)

    STM, kiitos, erityisesti varpaiden osuudesta!

    Lispet, joo täysyisi yrittää ajatella positiivisesti, mutta helpommin sanottu kuin tehty!

    fcookie, siis meillähän tää kuvio meni niin, että vielä lokakuussa luultiin ettei meidän kahden oo mahdollista lisääntyä yhdessä. Sitten olinkin raskaana. Ja yhtä nopeasti en sitten enää ollutkaan :/ Loppuvuoden postauksessa oon jotain fiiliksiä käynyt läpi, mutta taitaa mennä enemmän surun prosessointiin ne jutut. Ja vieläkään en myönnä kärsineeni varsinaisesta vauvakuumeesta, joku vaan loksahti kohdalleen ja päätettiin että nyt sitä on yritettävä jos koskaan. KMhän on mua melkein 10v vanhempi, ja se kertoi jo ekoilla treffeillä haluavansa lapsia ja kärsivänsä kroonisesta vauvakuumeesta. Että ei ne miehet sille immuuneja ole, mutta yleensä ne taitaa vaan jäädä näissä jutuissa nasten jalkoihin!

    Ja kaikille vielä yhteisesti, kiitoksia <3!

    VastaaPoista
  7. Sateenvarjomies, tai ilmeisesti SateenTarjoMies.. hiukan taitaa työasiat pyöriä mielessä kun tein susta sosiaali-ja terveysministeriön :D <3

    VastaaPoista
  8. Oi! Oon ihan hurjan iloinen sun puolesta!!!! <3 Jos mä nyt iloitsen ja täällä sunkin edestä, niin sä voit vielä himmailla. :) On varmasti todella ristiriitainen olo, en voi edes kuvitella kun en itse oo moisessa tilanteessa ollut. Veikkaan kyllä, että jos mulle joskus äitiyden ihme suodaan, niin oon melkoisen rikki sen odotusajan, siinä määrin vainoharhainen oon... Mut tosiaan HIENO JUTTU, joka ei murehtimalla muuks muutu, yritä siis vähän nauttiakin! Ja joo, helppo mun sanoo... XD

    VastaaPoista
  9. Heh muuten toi STM, tulee mieleen kun kamu ammoin mietti nimerkkiä jonnekin chattiin tms. Oli sit makustellut yhtä sanaa mielessään ja tuuminut, et sepä kuulostaa jotenkin söpöltä... Joku sitten chatissä tms. kohteliaasti tiedusteli oliko ko. nimimerkin valintaan joku terveydellinen syy, hää kun oli valinnut nicikseen sanan 'Kidney'... XD

    VastaaPoista
  10. Tippa linssissä luen ja toivotan onnea matkaan. Pidän peukut ja pottuvarpaat pystyssä ja koko sydämmestäni toivon, että tällä kertaa kaikki menee hyvin. Lupaan lähettää jopa jonkun hartaan rukouksen tapaisen taholle korkeammalle, vaikka itse en niin kovin paljon normaalisti sinne yhteydessä ole, mutta ihan vaan siltä vararalta, että se asiaa jotenkin auttaa. Jos Acata lupaa iloita sunkin edestä, että sä voit vielä himmata, ni mä lupaan kantaa osan sun murehesta, niin että ite voit jo salaa vähän alkaa asiasta myös iloita! Onnea!

    VastaaPoista
  11. Todella lämpimät onnittelut!!! Toivottavasti pystyisit kuitenkin olemaan suurimman osan aikaa hermoilematta. Itse ei varmaankaan voi yhtään vaikuttaa siihen, että meneekö raskaus kesken vai ei: se joko menee kesken tai sitten ei mene. Minusta ihminen on lisääntymisasioissa samanlainen kuin muutkin eläimet/nisäkkäät.
    Joka tapauksessa lähetän täältä kappakaupalla lämpimiä ajatuksia sinulle ja koko perheellesi. Hienoa että sinulla on mies, joka haluaa tulla isäksi - kaikki miehet eivät omaa samanlaista mielenlaatua - valitettavasti.

    VastaaPoista
  12. Voi että, onnea (nyt ja jatkoon), ihanaa, ääh, ei mitään älykästä sanottavaa :-)

    -Veela

    VastaaPoista
  13. Acata; pienempi kuin kolme!! Ennemmin kuitenkin Kidney kuin vaikka Liver?

    Wempula; varovaisesti vastaanotettu :)

    EM; Tarkoitus ei ollut tällä saada ketään kyyneliin, mutta ei kai pieni parku maailmaa kaada :) Kiitos murheenkannosta, kevyempi taakka kun kaksi kantaa :)

    Maureen; joo, onni on mies jolla on vauvakuume. Ja oikeassa olet, surullista mutta luonnonvalintaahan tässä käydään kuka elää ja kuka ei. Toisaalta js nyt menee kesken niin eipä ole luonto elinkelpoiseksi tarkoittanutkaan! Mutta kaikkeni yritän ettei niin kävisi ;o)

    Veela; ihanaa, ei tarvitsekaan mitään osata sanoa kun ei tässä itsekään oikein osaa mitään järkevää tuottaa :)

    VastaaPoista
  14. No voi hitsin hitsi ja PALJON ONNEA!! Positiivisella asenteella koko elämä uusiksi! :D Oot sä vaan rohkee mimmi!

    Monen muun kirjotuksista oon etukäteen arvaillutkin vauvauutisten tulon, mut sä onnistuit pitämään mutkin ihan pimennossa!

    Usko pois, kaikki menee hyvin.
    *haleja ihan hirmusesti*

    VastaaPoista
  15. Moooooonta kolmosta pienempää!!!! Liverissä olis kyllä asennetta... :D

    VastaaPoista
  16. Jaunde; kiitos vaan, en ite menis rohkeaksi väittämää, ehkä helpoksi ;o) hehheh.

    Acata; :D

    VastaaPoista