lauantai 5. kesäkuuta 2010

Koko viikko puntarin välttelyä

Siihen tulikin otsikkoon kätevästi tiivistettyä tapahtumat jälkeen edellisen blogitekstin.
Viikko one mennyt vesijuoksennellessa kolmasti, lenkkeillessä -nolo- kerran ja saleillessa kolmasti. Syömiset on menneet melko mallikkaasti, takana ainakin kaksi onnistunutta pikaruoasta kieltäytymistä. Ja yksi suklaalevystä kieltäytyminen. Taputan näistä itseäni selkään!

Mitään suurempaa henkilökohtaisen elämän mullitusta ei ole tapahtunut.  Jostain syystä koko viikko on vain mennyt muualla kuin kotosalla, ja jos olen ollut kotona olen ollut töistä niin väsynyt etten ole jaksanut istahtaa oman blogini ääreen, saatika lukenut muiden tekstejä.
Töissä on hektinen tilanne päällä, niinkuin aina ennen lomien starttaamista kun yritetään tehdä kaikki mahdolliset hommat alta pois että kesähessuille ei jää turhia murheita. Toisaalta positiivista työkiireissä on se, että kukaan ei ole ehtinyt huokailemaan makean perään, ja tämän takia työpaikan kahvihuoneen pöytä on ehkä ensimmäistä kertaa sitten viime kesän ilman herkkuja. Vaikka kuinka aina meillä töissä päätetään että nyt ei kukaan osta mitään, jostain syystä seuraavana päivänä viimiestään löytyy keksipaketti pöydältä tai karkkeja. Toisaalta syy ei aina ole meidän työporukassa; esittelijät ja yhteistyökumppanit tuo yleensä tullessaan jotain purtavaa.

Kesä on allekirjoittaneelle kuten varmasti monelle muullekin kanssaeläjälle ulkoilma-aikaa. Vaikka ei ole perunamaata mitä ruopia, tulee istuttua parvekkeella lukemassa hömppää tai sitten touhuilessa muuten vaan. Kuten tänään on pelattu jalkapalloa ja tennistä kummimuksujen kanssa. En edes kaipaa hellettä, valoisat illat ja hyväntuuliset ihmiset riittää.
Vaikka itseäni ärsyttää kaikki selittelyt, niin sanonpahan vaan että kesä ja kärpäset hiljentänee tämänkin blogin. En ole, tietääkseni, lopettamassa, mutta jollain tapaa koen olevani tilivelvollinen lukijoilleni ja näin ollen kertomaan että joutavaa marinaa elämästäni on täällä luettavissa todennäköisesti harvemmalla tahdilla kesän. Tai sitten ei. Jos tulee sateinen kesä. Tai tekemisen puute. Tai paljon asiaa. Tai jotain muuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti