perjantai 18. joulukuuta 2009

Sali-loma

N. 2-3 viikkoa kävi niin, että salilla käynnin jälkeen oikeaan olkapäähän vähän pisteli kun käänsin rattia. Se meni ohi. Reilu viikko sitten normaalisti puuhailin salilla, ja yöllä heräsin kun olkapäähän sattui kyljellä nukkuminen. Pidin sitten taukoa kaikesta yläpään treenistä salilla ja jo viime viikonloppuna tuo käsi tuntui olevan jo ennallaan. Keskiviikkona sitten kokeilin kevyemmillä painoilla ja lyhyempää sarjaa yläkropalle. Mikään liike ei sattunut. Mutta illalla olkapää mukamas hiukan turvottelikin kipuilun ohella (kaveri hieroi siihen kylmägeeliä ja tunnusteli samalla puolieroja). Ja oli yöllä taas ihan liekeissä. Ja on edelleen ajoittain.
Mystisen tästä tekee sen, että kun kipuilu alkoi en ollut aloittanut mitään uutta sarjaa tai edes nostanut painoja. Ja tässä nykyisessä saliohjelmassani on ns vanhoja laitteita muutenkin, eli pitäisi olla ihan hanskassa liikeradat jne. Myös tuo kipeä paikka *näyttää kohtaa kainalon ja olkapään ns korkeimman kohdan keskeltä ja hiukan etupuolelta* on vähän outo. Tai kiinnittyyhän siihen joku lihas, ja se varmasti oireilee. Ei oikein osu niinkään nivelen kohdalle tuo. Ja kipu ei ole jatkuvaa, tietyt liikeradat ja painot vaan vihlaisee niin että vedet meinaa karata silmiin. Onko tuttua kenellekään? Millä paranee? Muulla kuin levolla?
Näin ollen päätin antaa tassulle aikaa parantua ja viettää sali-vapaata ainakin vuoden loppuun. Kai siellä salilla vois tehdä kaikkea muutakin, mutta en osaa treenailla vain osaa kropasta vaan tykkään käydä koko kehon läpi.

Juoksu sen sijaan kulkee. Paremmin kuin osasin odottaa. Nyt olen lämmitellyt kinttuja vähän paremmin kuin eka kerralla, ja edelleen tuska tulee ensimmäisenä pohkeisiin, mutta kevyempänä. Ja selvästi se on sellaista "tervettä kipua", tuskaa huonosta kunnosta. Viikonloppuna pitäisi olla alle 10 astetta pakkasta, innolla odotan miten helpompi hengittäminen vaikuttaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti