Ollos laihtunut

No älkää nyt ihmeessä niitä kirjavinkkejä nyt noin paljon antako, millään en ehdi kaikkea lukea! Vitsivitsi.

Siivosin vaatekaappia, ja kävin läpi isoksi käyneitä vaatteita jotka toiveissani voisin laittaa lopullisesti pois. Totuus vain on, että kyseiset vaatteet ovat nyt jo toista tai kolmatta kertaa jäämässä isoiksi, joten en raaskinut niitä vielä hävittää. Pakkasin vain pois käyttöhyllyiltä.
Omistan kolmet saman liikkeen farkut. Ensimmäiset on kokoa 48 ja mallia poikaystävä. Ne ovat minulla edelleen käytössä, tosin vyön kanssa. Malli on sellainen joka oikeastaan vain paranee pienestö lökötyksestä. Omistan farkut myös koossa 42, ne ovat kapealahkeiset, mutteivät mitkään pillit. Nämäkin housut ovat minulla aktiivikäytössä, eivätkä ne aiheuta suurensuurta muffinsiakaan vyötärölle.
Omistan myös bootcut mallin farkut koossa 44. Ja ollos ihmetys, nämä housut eivät mahdu päälle. Tai siis nousevat ylös muttei vetoketjua saa millään kiinni!

Pakko tässä on uskoa laihtuneensa, kun vaakakin näyttää pienempiä lukuja ja vaatteet istuu paremmin. Ja mikäli näitä ei usko, niin sitten on varmasti uskottava kunnanjohtajaa joka tänään kehui minua laihtumisesta, tai huomautti että painoni on selvästi tippunut ja näytän hyvinvoivalta. Enkä siis ole missään BFF meidän kunnanjohtajan kanssa,  mutta salilla ollaan tavattu. Meinasin kirjoittaa että tapailtu, mutta se olisi vaikuttanut jotenkin romanttiselta.

Ei talvi olla pinsessa

Pikkuhiljaa alan nousta jaloilleni kryptisestä virustaudista jossa loppupeleissä kärvistelin kolme viikkoa ilman tolkullisempaa diagnoosia. Tuskaista oli, mutta tällä viikolla olen jo palannut treenin ääreen. Jee, kolme salitreeniä ja kaksi pidempää lenkkiä takana.
Mikäs sen mukavampaa, että tuon otsikon minulle lainannut tyttönen tuntuu niiskuttelevan sängyssään. Ensi viikolla olisi ollut korvakontrolli, mutta jos viimeisimmät merkit paikkansa pitää niin käydäänkin niiamassa uusi kuuri pelkän tarkastuksen sijasta.
Ei siinäkään vielä hätiä mitiä, mutta ensi viikonloppuna olisi tietysti yhdet valmistujaiset jonne oltiin tytön kanssa menossa. No, onhan tässä viikko aikaa sairastaa ja täytyy kiikuttaa likka lääkäriin jo alkuviikosta jos näyttää menevän korviin tämäkin nuha.

Meillä on ollut tässä muutaman kuukauden kaikki keijuprinsessa-jutut kuuminta hottia. Mutta jostain syystä tyttö aina välillä tokaisee ettei aina tarvi olla prinsessa. Mikä on kyllä enempi kuin fine, koska totuushan on ettei aina tarvitse olla prinsessa.
Olen myös toiminut salapoliisina. TuVe söi hampurilaista, ja suupieliin nousi punaisia läikkiä, selkesäti allergista reaktiota mikä laski itsestään. Sama reaktio tuli kun tyttö söi turkinpippurijäädykettä. Mikä näitä ah niin  terveellisiä ja totta munassa (pun intended) 3-vuotiaan ruokavalioon kuuluvia ruokia yhdistää? Kypsentämätön kanamuna! Sitä oli pikaruokaketjun hampurilaisen majoneesissa, ja tietysti vain pakastettuna jäädykkeessä. Kypsänähän kananmuna ei aiheuta mitään reaktiota, mutta selvästi tuollainen raaka vielä temppuilee. Mutta koska temppuilee niin, että nostaa näppylät jotka itsessään tunnin tai kahden sisällä täysin häviävät, jatkamme altistusta.

Oma dieettini on ollut menestyksekäs. Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että kotelomekko jonka suunnittelin pukevani viikon päästä juhliin ei enää istu. Se roikkuu jäätyään isoksi. Joudun näemmä vielä kolttukaupoille, mutta ei harmita.
Tosin, tänään olen syönyt varmaan puoli litraa jo edellä mainittua turkinpippurijäädykettä. Ja päivällä pari lautasellista hiilareita ja rasvaa kun Keittis teki meille maissihiutalein kuorrutettua broiskua ja kermaperunoita (terveisiä vaan sinne 90-luvun keittiöön).
Toisaalta, olin tunnin salilla ja sen päälle juoksin vielä juoksumatolla puolisen tuntia. Että onhan niitä kaloreitakin kulunut.

Olen tässä aikani kuluksi tahkonnut läpi pari Utrion kirjaa, vaikka jo kertaalleen olen vannonut etten koske enää niihin epookkiharlekiiniromaaneihin. Haluaisin kovasti löytää jonkun hyvän kirjailijan jonka tuotannon voisin näitä vaaleina kesäiltoina kahlata läpi. Dekkari olisi aina varma juttu, mutta olen avoin ehdotuksille. Että olisiko niitä? Ainoa ehto on, etten halua lukea puhdasta fantasiaa (Potterit ja Hobitit on siis nounou).

Märkää.

Huoh. Mikä kokovartalo väsymys. TuVen virus tarttui minuun, ja kaatoi totisesti punkkaan. Pientä lämpöä, yskää, nuhaa ja kurkkukipua. Normisetti. Sillä lisällä että iho oli kosketusarka ja silmät valonarat, joten telkkaria ja/tai muita päätteitä ei olla lähes viikkoon katsottu. Onneksi Keittiömestarilla oli pitkä vappuvapaa, välikuolo olisi muuten korjannut.

Jälkitauti saldona TuVella märkäinen korvatulehdus toisessa korvassa. Toinen putkikin kolahti pois, toinen roikkui vielä märkäisessä kalvossa. Odotellaan spontaania poistumaa. Mukavasti tässä onkin taas kahden kuukauden sisällä jo toinen tulehdus. Sovittiin silti että odotellaan kesän yli jatkojen suhteen. Sillä kesällä on tauteja muutenkin vähemmän, ja nyt on TuVella sitten mahdollisuus muljata vedessä miten tahtoo eikä ole vaaraa vaikka korviin roiskuisi vettä. Ja tietysti elän toivossa että tyttö kasvaisi kesän aikana sen verran että anatomia muuttuisi paremmin korvia tuulettavaksi.
Toisaalta, putket pysyi melkein puolitoista vuotta ja sinä aikana oli tositositosi vähän mitään muutaman päivän nuhia enemmän. Että jos näyttää siltä että uudelleen putkitus kannattaa lääkärin mielestä, en käy vasta hankaan.

Itse sen sijaan nautin jälkitautina ilmeisesti poskiontelotulehduksesta. Nenäkannua olen koko ajan käytellyt, ja se on helpottanutkin. Tosin itse toimenpide tekee tällä hetkellä kipeää -ällövaroitus- sillä kannutellessa nenästä tulee sellaisia kiinteitä massoja jotka sattuu ulos tullessaan.
Tänään kömmin töihin ja istuin koko päivän aurinkolasit päässä, sillä silmiin sattui edelleen. Kohta varmaan pitäisi jo harkita lääkäriinkin menoa?
Sitä ennen on pakko mennä nukkumaan.

Kultsi, hylkeistin kakaran

Heh, olipa jopa omasta mielestäni ontuva muunnos otsikossa. Ei ihan tainnut toimia "Kultsi, kutistin kakarat"-muunnos.
Oltiin kuitenkin TuVen kanssa lauantaina Korkeasaaressa, ja niin tuntui olevan puolet Suomen lapsellisesta väestöstä muutenkin. Mutta eip se haittaa, kyllä me sekaan mahduttiin.
TuVeen taisi tehdä suurimman vaikutuksen joka paikan vallanneet hanhet jotka mennnä kaakattivat ympäriinsä. Niin ja tietysti korvapuusti.

Viime yönä sitten heräsin että naapurin koira haukkuu. Ei se ollutkaan naapurin koira vaan oma lapsi. Kurkunpääntulehdus näemmä tehnyt paluu  aika tasan vuoden jälkeen. Viime vuonna se oli huhtikuun ekalla viikolla, jos en väärin muista.
Toistaiseksi haukkuva yskä on ollut jotenkin hallittavissa eikä tyytöä häiritse, enempi häiritsee lähempänä neljääkymppiä pörräävä kuume, tai se laskee aina kun lääkitys on tapissa, mutta lähtee taas nousuun hetken päästä. Niin taisi olla viime kerrallakin, joten ei auta muu kuin odotella ja lääkitä.

Onneksi olen nykyisessä työssäni täysin korvattavaissa. Tai jos en ole korvattavissa, niin kenekään niskaan kuin omaani ei tekemättömät työt kaadu. Tosin tänäänkin olen hoidellut normaaliin tapaan työasioita, kotisohvalta. Ja samalla tietysti syönyt keittoa, leipää ja kakkua. Kaikilla höysteillä. Kokkaus- ja keittiöleikit on kyllä todella kovassa huudossa, kuumeesta, nuhasta ja yskästä huolimatta.

Syömisestä noin muuten. Perjantaina kiskoin pakastepizzaa ja suklaata, lauantaina hodarin ja lisää pizzaa, eilen pari lautasellsita pastaa. Paino on kuitenkin vain 600 grammaa enemmän tänään kuin perjantaina. Ei huono, vaikka itse sanonkin. Täytyy vain toivoa että homma pysyy jotenkin kontrollissa kun hengaan kotona. Ja toiveena on tietysti karata salille illan tullen kun Keittiömestari kotitutuu töistä.

Hikinen syöksykierre

Tai tarinoita siitä kuinka pullero karistaa läskejä.
Nyt on useamman viikon paino tippunut keskimäärin noin 700 grammaa viikossa. Ei se paljon ole, mutta syksyllä paino nousi melkein samaa tahtia joten olen todella tyytyväinen itseeni.
Ja nyt kerron teille salaisuuden laihtumiseen: syö vähemmän kuin kulutat! Ei mennyt kuin 33 vuotta tuonkin tajuamiseen.

Selvästi lisääntyvä valo helpottaa painonhallintaani. Koska kaikki onnistumiset on tapahtuneet keväiseen aikaan, kun päivät ovat alkaneet pidentyä. Vielä kun homman saisi jotenkin kontrolliin, eikä paino nousisi sitten syksyisin iltojen pimentyessä.
Mutta nyt iloitsen kapenevasta uumasta, enkä välitä siitä että osasyy kapenemiseen on varmasti työstressissä.

Saliohjelmien kanssahan olen aina ollut että en keksi monijakoiseen riittävästi liikkeitä nönnönnöö tai pelkät jalkapäivät salilla on nönnönnöö. Ymmärtänettä mitä tarkoitan.
Olen tässäkin asiassa törmännyt loistoratkaisuun. Tässä meidän kylällä on kaksi salia, tai no oikeastän kolme, mutta käyn niistä kahdella. Toiseen olen ihan lunastanut kulkukortin, ja toisessa saa firman piikkiin käydä neljänä päivänä viikossa.
Siellä omakustanteisessa käyn treenamassa navasta ylöspäin, ja työpaikan tarjoamalla salilla sitten navasta alaspäin. Kas kun ei pääse nönnönnöö iskemään lainkaan kun vaihtelu virkistää.

Eli lyhyesti vähemmän painoa ja nönnönnöötä, enemmän hyvää mieltä ja paremmin istuvia vaatteita.

Now that we found love, what are we gonna do with it?

Kannattaa maalailla piruja seinille, niillä ei välttämättä tee mitään. TuVe reippaasti teki kaikki temput mitä lääkäri pyysi ilman kitinöitä. Vähän ihmetteli liikkuvaa tuolia mutta onhan se aika vänkä.

Omissa työasioissa olisi sen sijaan kannattanut varautua pahimpaan. Sain kuin sainkin vativan projketin valmiiksi noin 25 tuntia ennen julkaisua. En sitä julkaissut, vaan ihailemassa loistavaa exelöintiä aina vähän väliä, ja juuri kun olin painamassa julkaisuun johtavaa enteriä, kuului vieno koputus ovelta.
Hommaan tuli vaatimattomasti 31 muuttujaa! Oikeasti! En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut. Päädyin lakonisesti veivaamaan taulukoitani. Ja sain homman jotenkin julkaistavaan kuosiin noin puolitoista tuntia ennen julkaisuhetkeä. Vähän meinasi mennä tiukille vaikka itse sanonkin!

Ystävä on raskaana. Nähtiin ja hän kyseli hyviä neuvoja jolla tulevasta rupeamasta selvitään. Jouduin asiaa oikein miettimään. Sitten tulin siihen tulkintaan, että paras neuvoni on, että kysyjä lopettaa tuollaisten kysymysten esittämisen.
Kaikilla on oma tapansa, ja se mikä sopii yhdelle, ei todellakaan välttämättä käy toiselle. Ja suotta sitä mieltänsä toisten hyväntahtoisista neuvoista pahoittaa, tai vielä enemmän väsyy toisten ohjeiden mukaan eläessään.
Eihän tukevasti tiinehtynyt ystäväni tätä oikein käsittänyt, tuskimpa sitä kukaan tajuaakaan ennenkuin itse sen kokee.
Joten loivensin sitten lausuntoani, ja ohjeistin luottamaan omaan tai lapsen isän perstuntemukseen. Sillä pääsee pitkälle. Ja todellakin painotan että kannattaa sitä isääkin kuunnella. Keittiömestarihan esitti epäilyn TuVen maitoallergiasta tytön ollessa jotain kolmen viikon vanha. Itse kieltäydyin asiaa silloin uskomasta, sillä olin niin imetyshuuruissa, univelkainen ja ennenkaikkea uskonut muiden neuvoja liittyen lapseen. Että terkkuja vaan sinne kolmen vuoden taakse.

Samainen ystävämietiskeli kuinka tulee parisuhteen käymään, riittääkö aika kahdenkeskiselle ajalle ja parisuhteelle. Tähän en enää aravnnut mitään, sillä tässä asiassa ei mulla ei ole mitään sanottavaa.
Tai siis en tiedä kuinka parisuhdeaikaa vietetään, kuinka toista huomioidaan normioloissa kun samassa osoitteessa asuu kaksi aikuista. Itsehän olin jo raskaana kun osoitteet yhdistettiin, ja avoliiton alkuajan lähinnä oksensin ja nukuin, sen jälkeen vaan nukuin ja sitten jo TuVe syntyikin. Että ei ole päässyt olemaan sellaista arkea jonka lapsen tulo muuttaisi.
Nythän tässä tässä kolme vuotiaan ruhtinattaren taloudessa on vain kaksi lakeijaa, jotka kohtaavat vuoteen reunalla tai jääkaapin ovella silloin tällöin. Rakkautta on se, että kiltisti pesen ja oion Keittiömestarin työvaatteet ja muistan irroittaa irtonapit ennen työpuvun pesua. Ja ennenkaikkea suurinpana rakkauden osoituksena nyhrään ne takaisin kiinni puhtaisiin ja suoriin työvaatteisiin.
Rakkautta lienee myös se, että autooni vaihdettiin renkaat ja se pestiin spontaanisti. Tai että lasta harhautetaan lauantaiaamuna niin että saan luettua loppuun kirjan.
Että sellaista roihuavaa rakkautta täällä. Mutta olenkin sitä mieltä että parempi palaa pienellä liekillä pitkään kuin roihuta hetki loppuun palaen.

Kuunneltiin tänään autossa Best of '73 levyä. Enpä tiennyt tuonkaan biisin olevan noin vanha saati alkuperäistä esittäjää.

Pehmopupujen hampaat ok!

Kamalasti olisi tehnyt mieleni kirjoittaa, mutten ole ehtinyt kun iltasella on pitänyt vielä työasioiden parissa painia. Ärsyttää kun työaika ei meinaa riittää asioiden selvittelyyn ja töitä pitää jatkaa vielä kotona. Noh, ei pitäisi ottaa läppäriä kotiin niin ei voisi töitä tehdä.
Tänään teinkin sitten pelimiehen ratkaisun ja jätin koneen töihin ja sammutin puhelimen kahdelta ja lampsin ovesta ulos. Vähän kyllä jäytää ensi viikon dedikset, mutta olkoon, ei voi sota yhtä miestä kaivata tänä viikonloppuna.

Toisaalta, ahnaan työnteon lisäksi en ole ehtinyt jääkaapille, joten pääsiäisen ajan munapaino on poistettu and then some. Olen uhrannut vähäisen vapaa-aikani myös urheilun alttarille, ja tällä viikolla tahkonnut salilla ja altaassa suunnitelman mukaan.
Totuushan on, että urheilua ei ole tapahtunut, ellei siitä ole merkintää somessa. Joten loin uuden tilin itselleni heiaheiaan, ja olen lätkinyt sinne omia jumppiani. En kyllä ehkä ihan tajua minkä takia, koska en ole etsinyt sieltä tuttuja tai hehkuttanut suorituksiani.
Ehkäpä ohjelman tarjoama statistiikka tarjoaa tyydytystä tapahtuneesta.

TuVen kanssa pitäisi mennä maanantaina hammashoitajan vastaanotolle. Tänään pähkäiltiin päiväkodilla reissun pituutta. Voipi olla että kestää noin kaksi minuuttia jos TuVe ei avaa suutaan, tai sitten voipi mennä huomattavasti pidempään jos on yhteistyökykyinen. Vinkkasivat että kirjastosta voisi lainata jonkun kirjan missä hammaslääkärireissua käsiteltäisiin, ei tulisi sitten niin yllätyksenä. No niinpä, ainoa vaan että tänään eikä huomenna kirjastoon ehditä. Olen sitten kätevänä emäntänä leikkinyt tänään TuVen kanssa hammaslääkäriä, ja tarkistanut kaikkien pehmolelujen purukaluston tytön lääkärisalkun välineillä.
Ans kattoo kuinka maanantaina käy.