Tj3

Ompa sulla iso maha!

Lyhyellä matikalla; melkein 15 kiloa ylipainoa, standardia isompi lapsi mahassa, viitisen viikkoa synnytykseen. Saattasin olla enempi huolissaan jos jotain näkyvää merkkiä raskaudesta ei olisi havaittavissa?

ps. ei tästä pitänyt tulla mitään virallista sarjaa typeristä kommenteista, mutta näyttääpä tulevan silti.

Pinnan alla kuplii myös:
Keittiömestarin mielestä en voi surfata netissä ja katsoa telkkaria samalla! Pöh! Helposti. Se vaan halausi katsoa jotain kuivaa dokkaria vaikka tulee Rillit Huurussa ja mulla bloggaus kesken...

Tj4

Mitä ajattelit tehdä lomalla?

Jep, kyseessä tosiaankin on vaan vähän standardia pidempi kesäloma, niin ajattelin lähteä Keniaan safarille, suorittaa sukelluskortin ja alkaa myydä pimeetä viinaa...
Niin, mitähän sitä äitiyslomalla tekisi? Jos vaikka odottelisi että muksu syntyy, ja sitten vaikka jonkun verran sitä hoitelisi? Ehkä?

Mitäpä tässä, Ritari Ässä

Pisteet otsikoinnista?

Jahas, olisko se sitten aika raportoida kuinka oon nukkunut viime aikoina?
Nyt viikonlopun aikana ehkä kahden normisti nukutun yön edestä. Tosin yöaikaan unta on riittänyt muutama tunti, mutta onneksi on viikonloppu niin olen vetänyt sitten kuola poskella koomaa sohvalla. Keittiömestarikin on löytänyt jonkun sarjan mitä katsoo omassa huoneessa koneelta ja saan möllöttää olkkarissa miten tahdon. Jossain vaiheessa ärsytti kun tuo vetäyty aina tuonne omaan kammariinsa, nyt jos se yrittää tulla ottamaan multa kaukosäädintä tai tulla sohvalle viereen, niin se ärsyttää vielä ehkä enemmän.

Josta tulikin mieleen, että jos ei ole helppoa olla nainen ja raskaana, niin ei oo tuolla kaverillakaan kivaa. Mieli vaihtuu niin nopeaan ettei itsekään pysy vauhdissa. Hormonit lienee tehneet temput terävät siinä mielessä, että kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä ja huomiota enemmän kuin koskaan (en muuten koskaan aiemmin moisia hömpötyksiä kaivannut), mutta auta armias jos Keittiömestari yrittää jollain tavoin lempeästi huomioida, nostaa päätään sininen suohirviötär (niin olin siis tietysti ääneen kerjännyt tätä huomiota itselleni). 
Että elä mun kanssa nyt sitten.

Se alkaisi huomenna sitten vimppa viikko töissä. Viimeiset viisi aamua hyvin suunniteltuja rutiineita, joita on hiottu vuosia. Missä järjestyksessä suoritetaan meikki, hampaidenpesu, hiusten värkkäys, pukeutuminen, aamun nestetankkaus, lehden selaus. Näiden viiden aamun jälkeen ei sitte joskus taida töihin lähtörutiinit onnistua enää 22 minuuttiin (kello soi siis 6.40, poistun asunnosta 7.02). Jotenkin haikea mieli? Tuntuu että luopuisin jostain?

Vielä viisi päivää pitäisi jaksaa kysymyksiä.
Onko kaikki jo valmiina? Ei muuten todellakaan ole,  jotain vaatteita olen pessyt, mutta tavaroita puuttuu edelleen kuten pinnasängyn patja ja amme. Nukkukoon pahvilaatikossa alkuun niinkuin äitinsä, ja noita ammeita saa vissiin joka kaupasta, en vaan koskaan muista sellaista ostaa. Puuttuu myös kaikkea pientä sälää, ja varsinkin sellaisia asioita joita en osaa ajatella, mutta ehkäpä jaksan tuossa lomalla käydä jossain kaupassa suorittamassa hankintoja.
Millainen olo? Vituttaa, kitos kysymästä. Muuten olisikin hyvä olo, mutta noi tyhmät kysymykset rassaa. Ei vaines, väsymystä lukuunottamatta olo on loistava. Ei supista, ei vedä suonta, ei kuseta, ei kiristä eikä purista. Vaikka sillä ei välttämättä ole mitään väliä, niin veikkaan että onneksi olin aika timmissä kunnossa ennen tiineyttä, niin kroppa on ainakin teoriassa kestänyt paremmin. Niin, ja kiitos hyvistä geeneistä, mutsikin ollut kummatkin raskautensa ihan tikissä. Tosin kun sanoin näin, todennäköisesti ensi yönä pamahtaa vähintään noidannuoli.
Joko odotat synnytystä? No en, täähän on ihan sikasiistiä, ja ajattelin Keitiömestarin toiveesta pysytellä tiineenä aina sinne juhannusviikolle asti. Vaikka justiinsa sanoin että fyysinen olo on bueno, aiempi kappale postauksessa kertonee sitten henkisen tilan.

Tietysti näitä kysymyksiä tulee jatkossakin, mutta sosiaaliset kontaktit rajoittunee sukulaisiin ja ystäviin, joille voi sitten sanoa oikeasti mitä mieltä on, eikä miettiä virallista hyvä-äiti-vastausta.

Mutta siis TJ5, repikää siitä!

Vit.. eikun valvottaa

Heh. Uudenvuoden lupaukseni tiheämmästä postailusta haihtui nopeammin kuin keskivertonaisen laihdutusvisiot. No kerrankos sitä.

On mulla syykin miksi en ole postaillut, en ole viitsinyt heikentää blogostanian ilmanlaatua happamuudellani. Ja aktiiviset hereilläolojaksot pyrin keskittämään työelämään.
Hereillä pysyminen ja hyväntuulisuus onkin sitten jo vaikeammin saavutettavissa.

Joulun tienoilta lähtien olen nukkunut yöni huonommin ja huonommin. Milloin närästää, milloin särkee lonkkia, milloin olkapäitä ja ranteita. Joskus vaan ahdistaa vasemman ja oikean korvan välistä sen verran ettei uni tule. Nukun öisin noin viittä, hyvinä öinä kuutta tuntia. Pätkissä siis. Jollekin (esimerkkinä käytettäköön vaikka Keittiömestaria) nuo on ihan standardiunet, eikä enempää keho oikeastaan vaadi. Mutta allekirjoittanut on nukkunut aina todella hyvin ja runsaasti, ja kaikki alle seiskatuntiset yöunet on olleet tyhjän kanssa. Mutsille kun kitisin, totesi hän vaan että kun 30 vuotta nukkuu vaivatta, joutaa valvomaankin seuraavat 18 vuotta. Että tukea ja kannustusta tuli sieltäkin.
Olen myös jokseenkin kypsynyt kuulemaan, että nykyinen valvominen on pientä verrattuna aikaan jolloin PaavoBirgitta vaikuttaa mahanahan tällä puolen.

Jotenkin häiritsee myös se, että ilmeisesti valvon väärästä syystä, olen antanut korvieni kuulla, että vessassa ramppaaminen on vain ja ainoastaan oikea syy valvoa. Ja koska poiketen massoista, pystyn olemaan poissa saniteettitiloista yhdeksänkin tuntia, olen jotenkin viallinen.
On ollut hyvin liki, etten ole kertonut valvomisen syyksi juurikin vessareissuja, ihan vain että keskustelussa päästäisiin eteenpäin. Sillä nyt kun mainitsen ettei pidättäminen ole ongelma, saan kuulla tarinoita siitä kuinka monta kertaa lisääntyneet kanssasisaret ovat juosseet vessassa.
Ehkä kuitenkin idioottimaisin oli yksi työkaveri, joka ilmeisesti hyvää hyvyyttään linkkasi jonkun tutukimuksen missä kerrottiin, mikäli odottava äiti ei herää vessaan viimeisinä tiineysöinään, on kohtu tai kätkytkuoleman riski (en muista kumpi) suurempi. Tämän tutkimuksen saatteeksi oli hän ystävällisesti kirjoittanut muutaman rivin siitä, että kannattaisi varmaan iltaisin juoda hiukan enemmän että tulisi noustua sinne vessaan.
Pystyn muuten myös vaivatta nukkumaan selälläni, on vissiin sekin kiellettyä.

Ihan kuin tässä ei muutenkin olisi jo sangen epävarma ja pelokas sen suhteen että meneehän kaikki hyvin?

No joo, elämä on ja sitä rataa. Jotain positiivista, kävin viime viikolla vaivatta katsomassa uusimman Vareksen. Suositten. Kävin eilen katsomassa Varasto-leffan, en suosittele.

No koska?

Olen saavuttanut uuden vaiheen. Enää ei kiinnosta ihmisiä mun vointi sitäkään vähää kuin normaalisti, nyt kaikki vaan tenttaa että koska, koska, koska. Taisivat unohtaa mulle neuvolassa antaa sen kristallipallon joka kertoisi vahvistetun syntymäajan. Yleinen vatsankasvun päivittely on myös taittunut siihen, että kaikki nämä elämäni opintoja-vaille-kätilöt arvuuttelevat onko maha jo laskeutunut. Kuka arvaa että mua rasittaa?

Paraskin puhumaan- kun arvostelin Keittiömestaria siitä että ei hahmota koska jälkläisen toimitusaika on. Tänään töistä tullessa istuin autossa hetken (ja kirjoitin kaverille tekstaria) tulin sitten tuijottaneeksi autonkelloa joka näyttää myös päivämäärän. Siinä se sitten iski, laskettu aika on ensi kuussa. Huhhuh.  Okei, toisin kun monet muut odottajat, olen jokseenkin varma että tämä menee niin paljon yli kuin tohtorit sallivat, jolloin saapumispäivämääräkin heilahtaa selvästi maaliskuun puolelle.

Siitä muuten vasta tuleekin outoja katseita, kun aina tyynesti totean että tää menee yli. Okei, onhan se mahdollista että kuuluisi siihen palttiarallaa viiteen prosettiin jotka synnyttää laskettuna aikana, tai jopa ennen. Mutta mun läheisimmät kaverit on vasikoineet kaikki ennen aikojaan (täysiaikaisina kuitenkin suurinosa), joten taitaa olla ne optiot käytetty. Ja kun itse olen tullut pihalle vasta parasta ennen päivämäärän jälkeen, kuten siskonikin, ja yleinen käsitys taitaa olla että nää on aika periytyviä juttuja, tai vissiin taipumus siihen että synnytys ei käynnisty siirtyy äidiltä tyttärelle. Yritin asiasta löytää jotain muutakin kuin mututuntumaan perustuvia lausuntoja, mutten sitten jaksanutkaan.
Noh, PaavoBirgitta tulee sitten pihalle kun parhaaksi näkee tai joku sen sieltä ottaa ulos. Vielä ei tarvitse kiirehtiä.

Saa nähdä aiheutanko muuten PaBille traumoja lukemisen, Hanoi Rocksin tai Michael Monroen suhteen. Sain Monroen elämäkerran joululahjaksi, ja olen sitä nyt iltaisin muutamia sivuja eteenpäin kahlannut. Haluaisin lukea enemmänkin, mutta kirja on niin peijakkaan painava, ettei sitä jaksa määräänsä enempää kannatella. Ja kun en jaksa kannatella, nojaan kirjaa vanhasta tottumuksesta mahaan. Tämä aiheuttaa sitten taas elämää suuremman protestin vatsassa, kun painava ja ilmeisen kovareunainen kirja vissiin pienentää yksiötä. Protesti ilmenee kiukkuisina potkuina ja mylläämisena niin, ettei väsynyt katseeni pysy rivillä kun mahan päällä oleva kirja pomppii.

Huomenna menen sietokykyni äärirajoille, tai no rakkoani koettelen ainakin. Päätin lähteä leffaan siskon kanssa katsastamaan uusimman Vareksen. Paikat otettiin kyllä silleen reunasta, että pääsen pakaneaan vessaan tarvittaessa. On vaan pakko päästä haistelemaan muitakin nurkkia kuin koti, työpaikka ja lähikauppa, elämänpiiri on vaan kummasti pienentynyt. Onneksi on sisko jonka kanssa lähteä.

Uusi vuosi, uudet realiteetit

Onneksi tajusin puolentoista viikon tauon jälkeen testata bikineitä, ennenkuin pakkasin ne reppuun huoisaamun uimareissua varten (siirryin sellaisiin vanhoihin urheilumallisiin biksuihin reipas kuukausi sitten kun normiuikkarit ei mahtuneet). Eihän ne mahtuneet. Ei muuten mahtuneet mun toisetkaan bikinit, mutta niillä en kehtaisi mennä uimahalliin vaikken tiineenä olisikaan. Turhan Pamelat etten sanoisi.

Torkuin työpäivän jälkeen sohvalla, eli katselin silmät kiinni telkkaria. Keittiömestari sitten siihen tuli herättelemään, kysyäkseen jos voisin käydä kaupassa. Hän tahtoisi leipoa korvapuusteja, mutta meillä ei ollut raesokeria. Joopajoo. Okei, lähimpään kauppaan on meiltä noin 10 minuutin kävelymatka, mutta meniköhän joltain ohi että ulkona on myös lumimyrsky? Tai sitten se ajatteli ettei tällainen sotanorsu ainakaan tuulessa kaadu.
No, enpähän pääse prinsessoitumaan kun töissä pitävät kuin kukkaa kämmenellä. Kotona paukkuukin sitten ihan eri realiteetit.

Niin ja siis tietysti mä kävin hakemassa sitä raesokeria, nöyryydestä ja kiltteydestä on tiineet avovaimot tehty.

Vuosikatsaus

Olen näemmä vuosina 2009 ja 2010 tehnyt meemin avulla katsausta elettyyn vuoteen, mutta nyt kun lueskelin niitä kysymyksiä läpi, toetesin että vastaukset tulee kiertämään kehää.
Joten tässä odotellessani että Keittiömestari saa meille pizzaa aikaiseksi voisin suorittaa vapaamuotoisen analyysin menneestä ja lupailla sen jälkeen tietysti turhia.

Mitkä sitten oli ne The-Jutut vuonna 2011?
Arvaako kukaan? Ei varmaan, joten kerron itse. Painonnousu, huonot yöunet ja turhautuminen lienee parasta tässä vuodessa. Palkinto kuitenkin pokataan vasta ensi vuonna. Joten se siitä.
Kaikesta huolimatta suurin ponnistus oli muuttaa Keittiömestarin kanssa kimppaan. En oikein tiennyt mitä odotin, mutta olensilti onnistunut kokenut onnistumisia ja pettymyksiä tässä yhteisasumisessa sellaisissa asioissa joissa niitä vähiten kuvittelin tulevan vastaan. Onneksi Keittiömestari on vanha kettu näissä jutuissa, eikä se pahemmin hötkyile suuntaan eikä toiseen kun meikäläinen menee pitkin seiniä milloin ilosta, milloin surusta.
Pinnallisissa asioista mainittakoon, että vapun jälkeen kävin all-time-low-lukemissa painon kanssa, ja pääsin realistiseen tavoitepainooni (epärealistinen olisi ollut siitä vielä -7-8kg, mutta se olisi vaatinut jo ponnisteluja 26 tuntia vrk:ssa, mikä olisi ollut, noh, epärealistista?).
Vuosien haikailun ja tavoittelun jälkeen oli myös treffit sovittuna plastiikkakirurgin kanssa lokakuulle, tarkoituksena pienentää tuota rintamalinjaa. Se nyt jäi kuitenkin toteuttamatta mutta tohtorin kanssa oli puhetta ettei PaavoBirgitta ainakaan hyvää rinnoille tee imetti tai ei, joten pääsempähän sitten korjailemaan etuvarustusta kerralla kuntoon (joskus).
Bloggailu hyytyi ihan kiitettävästi yhteenmuuton jälkeen, mutta kuten Feeniks lintu nousee tuhkastaan, näyttä siltä että meikäläinen parantaa tahtiaan koko ajan.

Entäs ensi vuonna sitten?
No ainakin äippäloman se osuus jota vietän yhtenä kappaleena, tulee varmasti lisäämään postauksien määrää. Kun ei oikein nytkään jaksa hirveästi hillua, ja sittenhän mulla on kaiket päivät aikaa kun tuo yks on töissä ja mä saan olla yksin (voi että, ne töissä luulee että lasken jäljellä olevia päiviä siihen että PaavoBirgitta ulkoistuu, oikeasti lasken päiviä siihen että saan herätä rauhassa, keittää aamukahvit ja lukea hesarin kenenkään keskeyttämättä..) Aion myös parantaa kuten sika juoksuaan kommentointia, tosin se tulee olemaan helppoa kun nykyisellään ei juuri kommentoi kuin omaan blogiin, jos sinnekään. En edes keksi miksi en saa avauduttua muiden kommenttilootiin, vaikka itse tykkään saada palautetta ja lukea muidenkin blogien kommentteja.
No sitten on tietysti se itsestäänselvyys, yrittää ulkoistaa PaavoBirgitta jossain kohti, mieluiten vielä suurin piirtein suunnitellulla aikataululla. Eli ennen kesää (terkkuja vaan Keittiömestarille..).
Niin ja sitten ensi vuonna tähän aikaan olla jotenkin säädyllisissä mitoissa, en jaksa murehtia mistään lukemista vielä, kun en tiedä mihin lukemiin tulen päätymään. Niin haluaisin jo niin kovasti palata salille, ja kunnolla treenaamaan. Joskus ensi vuonna.
Ja tietysti olisi kiva jos Keittiömestarin kanssa olisi jatkossakin kivaa.
Johan tuossa tulikin taas tavoitteita, joten ei muuta kuin:

TODELLA ONNISTUNUTTA VUOTTA 2012 KAIKILLE!!