keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kivoi Juttui

Tällä hetkellä TuVe tykkää pystyyn nousemisesta pyykkitelinettä vasten, legopurkin tyhjentämisestä, no oikeastaan kaiken tyhjentämisestä, bataatti+ poro sörsselistä, muiden aivastelusta, kutittamisesta, hippaleikistä vaarin kanssa, tiskiharjasta, keinumisesta ja tanssimisesta. Toi tanssiminen on oikeastaan ihan parasta kaikesta, muutama sointu ja sävelkin aiheuttaa välittömästi beban sheikkausta. Esimerkiksi tavallinen nokian tekstariääni, senkin aikana ehtii vetää muutamat muuvsit.

Keittiömestari taas tykkää pöhköstä autostaan, jauhelihasta ja makaronista (on siinä taas kulinaristiset nautinnot kokki-ihmisellä), kahvista, dataamisesta, Tuven kutittamisesta parransängellä ja unelmakodista haaveilusta.

Mä sen sijaan nautin tällä hetkellä kahvista, velattomuudesta, lakuista ja uimahallin kuntosalista.
Sen sijaan tällä hetkellä en oikein piittaa pankin tädistä joka on sitä mieltä että vaikka osittainen hoitovapaani on määräaikainen, tulen sen jälkeen heittäytymään kelan elätiksi. Vaikka totuuden nimissä tämän jäljellä olevan kahden kuukauden osittaisen hoitovapaan ja kesäloman jälkeen mua odottaa täydet työpäivät ja ylennys. Eli lisää fyffeä, pätäkkää ja taateleita.

Josta tulikin mieleen että lasten tekeminen edesauttaa uraa; olin ennen TuVea asemassa A, nyt osittaisen hoitovapaan aikana jolloin haluan tehdä iltavuoroja ja viikonloppuja siirryin uraportaissa askeleen alemmaksi, asemaan jossa asemassa A oleva on esimieheni. Kesällä tulen toimimaan asemassa A olevien esimiehenä. Ei pöllömpää etten sanoisi.

4 kommenttia:

  1. Miltä se elämä maistuu velattomana? Koskahan sitä itte pääsis tuohon tilanteeseen. Nim. Pakasta veettyä autoa (ja siihen tarvittavaa lainaa) harkitseva asuntovelallinen...

    VastaaPoista
  2. Ooo, mahtia! Onks teillä tilausta asemaan A, veikkaan että tulisin pomon kanssa hyvin juttuun... ;)

    VastaaPoista
  3. Kiiperi; tää velattomuus on niin kepeää että kuljen noin 10cm maan pinnan yläpuolella ;o)

    Marika; eikö totta, en olis uskonut että näin käy!

    Acsu; äkkiäkö mä teen tilausta asemaan A, oonhan mä sentään kohta esimiesnainen! Voisit tulla mun agentti appelsiiniksi!

    VastaaPoista