Kun leppis olkkariin muutti

Keskellä meidän nykyistä olohuonetta tönöttää noin metrin korkea leppäkerttu. Luit ihan oikein. Se on kankainen pystyssä tönöttävä punainen kapistus kuuden jalan ja hiukan psykedeelisen hymyn kera ja se kätkee sisäänsä kaikki TuVen lelut. Ei ehkä mikään esteettisin sisustusesine, mutta kivempi kuin sininen ikeakassi.  Toisaalta olkkarissa tönöttää myös pyykinkuivausteline, parvekevaunut ja keinuhevonen. Että varsinaista arjen estetiikkaa.

"Kaikki muu kaatuu paitsi puskat", totesi alan mies nähtyään meidän uuden kotiehdokkaan. Eli ei todellakaan tehdä tarjousta. Ja edelliseen postiin kommentoinut Maisa on ihan oikeassa, kolmen vartin työmatka suuntaansa on yhtä kuin puolitoista tuntia päivässä autossa istumista. Ilman kolareita, tietöitä tai muita viivykkeitä. Eli TuVen hoitopäivä heilahtaisi heti sinne 10 tuntiin. Ei kiitos.
Joten jatkamme sinnikästä hakua, vähän lähempä, paljon vähemmällä remontilla. Onneksi ei ole kiire, mikäs tässä vuokralla asuessa kun rahat lepäilee pankissa siitä mun poikamiesboxista.

Näin eilen kuvia TuVen synttäribileistä. Jouduin ihan oikeasti miettimään että oonko mä mahdollisesti raskaana, jos kuvat ei kerran valehtele? Siispä kävin aamupäivällä lenkillä, ja illalla salilla. Tosin söin myös Mignonin, en pystynyt vastustamaan kiusausta.
Tuntuu että eilen naksahti päässä samoin kuin naksahti tammikuussa 2009 jolloin aloitin menestyksekkään painopudotuksen (joka päättyi raskauteen kesällä -11). Tuntuu että nyt ei pussikuurit ja pikakikat tuota tyydytystä, nyt lähtee massa liikkeelle pitkäjänteisellä työllä. Vähemmän ruokaa, enemmän salia ja toivottavasti vähän lenkkiäkin. Niin siis sitä kävelyä tai hölkkää, ei sinistä. Nyt on sellainen olo, että että pienet vastoinkäymiset ei lannista, niistä vain tsempataan. Sama pössis oli koko vuoden 2009. Toivon tunteen nyt kantavan ja tuottavan hedelmää.

Mä olen zen, ja mua tuijottaa metrinen leppäkerttu. Pitäisköhän lääkitys tarkistaa?