torstai 21. helmikuuta 2013

365

Vai hetkinen, viime vuonna oli karkauspäivä, joten tuleeko TuVen iäksi sitten 366 huomenna?
Oli miten oli, mä en kestä, toi räkänokka on huomenna jo yksi vuotta!

Tänään olin helposti bongattavissa eräässä ostoskeskuksessa, kun kävin ostamassa viimeisiä tykötarpeita lauantain bileitä varten. Kävin meinaan ekana Tiimarissa, missä mukaan tarttui sellainen iso ykkösen mallinen foliopallo. Täytettyä tottakai. Ei sitten käynyt mielessä käydä sitä lopuksi täyttämässä, vaan uhkean muhkeaa palloa piti raahata vaatekaupoilla ja ruokakaupassa ja lounastreffeillä. Sain aika murhaavia katseita kun kävin systerin kanssa syömässä, ja näin hiihtoloma-viikon kunniaksi paikalla oli runsaasti lapsiperheitä ja useampikin tenava innostui meitsin hienosta pallosta. Vanhemmat sitten puolestaan vähän vähemmän.
Oli muuten siskon kanssa helppo sopia treffit, sanoin vaan että bongaat mut helposti, mulla on ilmapallo. Ei sisko uskonut. Uskoi vasta kun näki.

Kun tuon maagisen leijuvan asian toin kotiin ja esittelin sit tytölle niin hän loogisesti ihastui naruun ja painoon paljon enemmän kuin palloon. Ennen nukahtamista kyllä kölli Keittiömestarin kainalossa sohvalla ja kiskoi narusta ja nauraa kihersi heiluvalle pallolle.

Huomiselle jäi vielä ruokienhakureissu (menu bileisiin ei muuten vielä ole tiedossa, tai kai se muhii tuolla Keittiksen mahtavissa aivoissa). Mutta muuten valmistautuminen bileisiin on tehty. Farrkumekko tyttärelle silitetty, äidille ja isälle pesty ne ainoat viralliset edustusvaatteet (äidilläkin näyttäisi lauantaina olevan farkkuhame), koristeet on hankittu ja vieraiden määrä ja mahdolliset ruokavaliot varmistettu. Hyvältä näyttää!

3 kommenttia:

  1. Onnea ja hauskoja synttärikemuja TuVelle!

    VastaaPoista
  2. Onnea TuVelle!

    Ennen karkauspäivän siirtoa nykyselle paikalleen se oli mun synttöreinä, eli 24.2. ja että se oli lapsena ihmeellistä että miksi mulla ei ole kaksia synttärijuhlia ko oon syntyny 24.2. ja Matin-päivänä. Karkausvuonna ne kun oli eripäivinä :) Ja joskus lapsena taas harmittelin sitä että miksi mie en ole syntyny karkausvuona. Se olis ollu minusta niin hienoa :)

    VastaaPoista
  3. Heinä; terveiset välitetty asianosaiselle ja voin kertoa että oli mahtibileet!

    Kiiperi; Kiitos onnitteluista! TuVen laskettu aikahan olis ollut juurikin tuo karkauspäivä, tiedä sitten oliko hyvä vai huono asia ettei se "osunut kohdalle".
    En muuten tajua miks ennen se karkauspäivä oli tungettu keskelle kuukautta, loogisempihan se on tulla lopussa!

    VastaaPoista