Mukava maanantai

Huomasin eilen illalla kun selasin omaa blogiani (itsekeskeisyyden multihupentuma), että täällä tulee luvatoman usein harmiteltua asioita joita esimerkiksi TuVe ei osaa, tai voi syödä. Joten kun arjen sankari on päiväunilla ja mulla kupillinen kahvia käsissä, ajattelin listata muutaman mukavan asian, joihin voin palata kun harmittaa.

TuVe ei juuri koskaan hereillä ollessaan itke (siksi ehkä itkeekin öisin?). Jos joku asia vaatii korjausta, kuuluu tytöstä lähinnä murinan ja ähkimisen väliltä olevaa ääntä.
TuVe kykenee nukahtamaan lähes paikkaan kuin paikkaan käytännössä itsekseen(kärryt, sänky, leikkimatto, syli, auto), ja nukahdettuaan saa maailma ympärillä räjähtää.
Tyttö myös viihtyy yksinään, saattaa leikkiä leluillaan pitkiä aikoja, antaen mahdollisuuden mun touhuta kaikenlaista. Ei tuota näytä edes häiritsevän jos poistun huoneesta eikä ääneni edes kuulu.
Hän myös suhtautuu vieraisiin ihmisiin positiivisesti, uusia hiukan ujostellen, mutta ahdistuksesta tai vierastamisesta ei todellakaan voi puhua. Kaikki uudet ihmiset on oikeastaan jännittäviä.
Jos pitäisi veikata, on kauppareissut tytön mielestä parasta. Kun tytön laittaa ostoskärryyn tönöttämään, ilmestyy naamalla mairea neljän hampaan hymy.  Kärryistä onkin sitten mukava ihmetellä muita ihmisiä, ja ennenkaikkea flirttailla miehille (tämä piirre on säilynyt edelleen).

Vaikka ruokavalio on suppea, ruokahalu on suuri. Päivästä toiseen lautasella seikailee samat ruoka-aineet, ja joka kerta avautuu tyttösen suu kuin linnunpojalla lusikan lähestyessä. Jos satsi loppuu ennen aikojaan, kuuluu sen sijaan murinaa. Yleensä tarjottu maitopullo helpottaa tuohon murinaan.

Vaipanvaihto sujuu muitta mutkitta, tyttö köllöttelee selällään vempuilematta jos vain saa ihastella omaa rasvatuubiaan (perusvoidenäyte, saatu lääkäriltä. Tai oikeastaan tuo omi sen sieltä, ja lääkäri sanoi että voidaan pitää se). Paidan vetäminen pään yli on jostain syystä hyvin lystikästä. Kuten on myös sukkien laitto. Tämä saa välillä aikaan jopa ääneen kikatuksen.

Nukkumiseen liittyvä mukava asia on myös, että vaikka yö olisi ollut kuinka repaleinen tahansa, aamu tytöllä ei juuri koskaan ala ennen puolta kahdeksaa. Eli "tulkaa pelastamaan mut sängystä, en jaksa enää leikkiä yksin"-huhuilu alkaa armollisen myöhään. Tätä aamu-uninen äiti arvostaa. Tänään muuten herättiin 9.15 (tosin nukkumaan meni vasta klo 22, ja heräsi vain kahdesti).

Näihin tunnelmiin on hyvä päättää tämä postaus. Olkoon tämä marraskuun ensimmäinen kokonainen viikko täynnä positiivisia ajatuksia!