Liikkumista

Eka viikko anti-löysäilyä takana. Viime viikolle tuli kaksi salikertaa (buu), yksi mammajumppa, ja viisi lenkkiä (iso-jee!). Ruokahetket pysyivät ankeina, ja turhia herkkuja tuli vältettyä. Lauantaina juhlin tyttöjen viikonloppua murojen ja jugun kanssa. Paino onkin mukavasti tullut alaspäin 1,5 kg.

TuVellakin on tsemppi päällä. Varsinaista etenemistä ei tapahdu, paitsi välillä ikään kuin vahingossa. Starttiasentoa haetaan koko ajan kuitenkin, joka päätyy siihen että tyttö pyörii akselinsa ympäri. Tai kellahtaa selälleen. Joka tulee yllätyksenä ja sitten tulee poru. Vaikeaa tuo pienen ihmisen elämä.

Vaikeaa on myös keksiä mistä johtuu TuVen ärhäkkä ihotulehdus. Tyttö on kuin hiekkapaperia naamaansa hieronut, ja ympäri kroppaa on myös ihottumaläikkiä. Toisaalta, eipä TuVe niistä näytä kärsivän. Paitsi reidessä oleva ihottumaläntti näyttää kutiavan. Enempi kyse on taas esteetisistä seikoista, kaunis tyttöni ei taas ole hetkellisesti kovin kaunis ja mummot kauppajonossa kavahtavat vaunuista kurkkivaa naamaa. Pohdiskelin tänään aamukahvia juodessani, että naama voi olla keskivertoa ärhäkämmässä kunnossa myös noiden liikkumisyritysten vuoksi. Kesken kaiken tulee väsy ja naamaa hierotaan sitten mattoon, lattiaan, kynnykseen tai mikä tahansa nyt vastassa sitten onkaan.

Äitiinsä tullut. Itse olen vähän alavireinen, ihan kuin flunssa olisi pyrkimässä päälle. Mitään nimettävää oiretta ei, vielä, ole mutta tunnelma on kovin syyslentsuinen. Siitä johtuen myös omat käteni ja kyljet ovat vereslihalla. Oma atooppinen ihoni lehahtaa aina syksyisin, ja silloin kun olen tulossa kipeäksi. Johtuen varmasti alentuneesta vastustuskyvystä.
Ja taas mummot kauhistelee kauppajonossa kun hihojen sisältä paljastuu vereslihalla olevat sormet.

Lyhyesti lokakuun alku on tässä taloudessa merkinnyt kohtuullisesti urheilua, vähän herkkuja ja paljon säikkyjä mummoja.