tiistai 14. elokuuta 2012

Naama ruvella eli tarinoita ennakkoluuloista

Oltiin tosiaan hyvä osa viime viikkoa Suomen-turneella TuVen kanssa. Kierrettiin meidän sukulaisia ja kavereita. Tai no sukulaiset taitaa olla yhteisiä, kaverit ehkä enemmän mun. Tosin TuVe tutustui useampaankin alle vaahtosammutin kokoiseen ihmiseen retkellä, eli ehkäpä he ovat tuleaisuuden kavereita ja ystäviä?

Mainitsin myös edellisessä postauksessa meidän epäonnisen kukkiskokeilun. Siitähän tosiaan reissun puolivälissä pamahti tytölle aikamoiset ihottumat naamaan (vatsaoireilta vältyttiin, äiti kiittää jotain ylempää tahoa tästä onnenpotkusta). Oireet tuli aika voimakkaina, ja ovat edelleen päällä vaikka lääkitystä onkin tehostettu. Jouduttiin sitten kaksi viimeistä kyläpaikkaa vierailemaan tytön naama kuin asfalttia pyyhkineenä. Tietysti vastaan tuli oikeutetut ohhoh-kommentit, mutta ne tosiaan oli ihan oikeutettuja. Olin varoitellut näistä oireista jo kyläpaikkoja etukäteen, ja kummatkin tuntee myös allekirjoittaneen niin pitkältä ajalta että kaikenlaiset ihottumat on ihan normikauraa.

Mutta.

Ensimmäisessä kyläpaikassa jonne oireinemme saavuttiin, yritettiin kahdesti tarjota TuVelle maissinaksua. Omasta mielestäni olin sangen painokkaasti ilmaissut, että maissille tyttö on allerginen, ja mitään kokeiluita ei tehdä Excel-taulukkoni ulkopuolella. Kerran voi kuka tahansa erehtyä, mutta kahdesti 36 tunnin sisään on jo piittaamattomuutta. Vastaukseksi tyrkyttämisestä sain, että mitäs tuosta pienestä ihottumasta, pitäähän tytönkin nyt kahvipöydässä jotain hyvää saada. Ja eikö siedättäminen ole tämän päivän sana? Harmi vaan että pikkuserkku (aka syytetty) ei ollut valmis sitten seuraavaa yötä tytön kanssa valvomaan kun vatsa oireilee.

Toisessa kyläpaikassa kukaan ei tarjonnut mitään mihin ei lupaa ollut. Ystävälleni sen sijaan tuli kylään oma kaverinsa TuVea noin kuukauden vanhemman pojan kanssa. Kaveri säikähti naamaa jo ovelta, vaikka iho mun mielestä oli jo tosi hyvänä eikä esimerkiksi vuotaneet tms, toim. huom. Kerroin että kyseessä on reaktio epäsopivaan ruoka-aineeseen, ja ollos huoleti, hoito on käynnissä ja kukaan ei kärsi. Enpähän tiennyt että allergia ja ihottuma voi tarttua? Kaveri kävi nappaamassa mönkivän poikansa aina syliinsä kun tämä pääsi metriä lähemmäs TuVea. Ei halunnut myöskään poikansa köllivän samalla viltillä missä TuVe oli hetkeä aimmin pötkötellyt. Ei tuo suoraan sanonut mitään, mutta kehonkieli ja muut sanankäänteet kyllä lauloi ihan eri tarinaa.

Mikähän tarinan opetus sitten lienee? No olisin voinut jättää ruokakokeilut reissuviikolta, mutta kun Excel käskee kokeilla, niin meikä tyttö sitten kokeilee..
Ilmeisesti en voi riittävän paljon myöskään hokea allergiamantraa, vaikka tunnen itseni välillä tosi mölhöksi. Ja sitten on vaan tietysti maailmassa typeriä ihmisiä.
Täytyy valmentaa aikanaan TuVea kuten minuakin on koulutettu vanhempien toimesta; keneltäkään et ota mitään syötävää, et edes tutuilta. Paitsi niiltä muutamalta ennakolta sovitulta.
Ja niille näytät kieltä ja irvistät päälle jotka näyttävät kammoavan seuraa jonkun ihorikon vuoksi.

5 kommenttia:

  1. Toi on jotain aivan uskomatonta, että aikuisilla on tollasta käsittämätöntä pelkoa jotain allergista reaktiota kohtaan! Itse oon ollut tosi allerginen lapsena ja olisi äitinä sydäntä kirvellyt, jos joku olis sanonut, ettei voi olla mun kanssa samassa huoneessa, koska mulla on ihottumaa.. Aikuiset on ihan ääliöitä välillä - ja sit toi, ettei sano mitään mutta toiminta paljastaa ajatukset, on vielä typerämpää kuin jos sanois jotain. Hohhoijaa!! TuureVennamolle iso hali Toppahapalta ja sano sille, ettei välitä moukista äideistä ja että se on ihan pop-vauva, vaik onki ihottumaa eikä voi syödä pahoja maissihiilareita!!!

    VastaaPoista
  2. Mä toimitin TuureVennamolle halin, se kuolas sulle takasin :D
    Tuo näyttää tosiaan olevan vähän vahinkokarppaaja. Niin ja toistaiseksi myös vegetaristi :) No Excel käskee maistattaa viikonloppuna kalaa, vähän jänskättää... :o

    VastaaPoista
  3. hei olis tosi kiva,jos joskus viitsisit tarkemmin kertoa näistä allergiakokeiluista,mitä,missä järjestyksessä,mitä ei missään nimessä tms.vinkkejä :)

    meillä tyttö on altistuskokeella todettu maitoallergiseksi(pienenpänä myös muna ja soija),kylläkin suolistoperäistä.nykyään onneksi,kun ikää alkaa olla vajaat 10kk,aikalailla kaikkeen siedättyy,mutta itse olen tooosi varovainen,varmaan liiankin ollut uusien ruokie kokeilussa,kun vatsa edelleen aika ajoin temppuillee:/
    -Riitta

    VastaaPoista
  4. joo, toki voin avata tätä meidän systeemiä. Yritän vielä vaikka tällä viikolla saada aikaiseksi :)

    Suolisto-oireet on tosi hankalia, kun niiden korjaantumiseen menee niin paljon kauemmin kun ihon paranemiseen esim.

    VastaaPoista
  5. Kielen näyttö ja irvistys päälle onkin hyvä neuvo, täytyy muistaa. Itsellä penskana ja vielä myöhäisessä teini-iässä oli kasvoissa aika paljon ihottumaa, joka välillä oli tosi pahana. Siitä kyllä sai kuulla monenmoista kommenttia ja erityisesti aikuiset ihmiset ovat kovia tölläämään, silloin huomasin. Kaikki allergiat kyllä herättävät minussa kovasti myötätuntoa, mutta opin myös sen, että en ikinä kommentoi kenellekään mitään iho-oireita. Ikäänkuin he eivät ilman kommenttia olisi asiaa huomanneet?
    Tsemppiä!

    VastaaPoista