lauantai 4. elokuuta 2012

Kirsu goes hippimutsi

En olis ehkä ihan heti uskonut tämänkään päivän koittavan. Lapseni syö itsetehtyä luomuruokaa. Siinä on toi itsetehty ja luomu mikä mun on aika vaikea niellä. Tai siis jee mulle maailman pelastamisesta, mutta lajityypillisempää käytöstä mulle on yksityisautoilla lähimarkettiin ostamaan jotain ryöstöviljeltyä ja geenimanipuloitua höttöä. Jonka voi kätevästi mikrottaa.
Tässä pähkäiltiin Keittiömestarin kanssa että kun kerran joudutaan itse ruokia vääntämään, voitaisiin panostaa laatuun. Tai no just tasan niin kauan kun se onnistuu lähikaupassa ja järjelliseen hintaan.

Eikä siinä vielä kaikki. Lapsellani on enempi kulkupelejä kuin meikällä. Rattaiden ja vaunujen lisäksi meille kotiutui eilen toistaiseksi käyttöön kantoliina! Vaikka rattaat onkin kätsyt, välillä niiden mukana raahaaminen tuntuu sekin raskaalta. Joten sain mammakaverilta lainaan liinan, kun hän itse mielummin kantaa lastaan repussa. Esimerkiksi eilinen maidonhaku-keikka apteekkiin meni kätevästi tytsy lanteella istuen. Kaikki oli tyytyväisiä, TuVe pystyi hohottelemaan vastaantulijoille korkeammalta ja pystyi bongaamaan lempipulsunsa jo kaukaa. Ja multa vapautui kummatkin kädet (ainakin melkein) asiointiin ja maitopurkkien kantoon. Vähän jouduin toisella kädellä tukemaan muksua, kun en ollut ihan satavarma pysyykö se kyydissä. Hyvin pysyi.

Oman auton myymistä odotellessa, maailma pelastuu.
Käytössä meillä kuitenkin on edelleen kertakäyttövaipat, vähän tätä tilannetta tasaamaan. Eikä taapero-imettäjääkään meikäläisestä tule.

2 kommenttia:

  1. Jep, eiköhän sitä jokaisen pidäkin tehdä omat valintansa ekologisuutensa suhteen. Mutta hienoja valintoja teillä ainakin on!!

    VastaaPoista
  2. Ai että miten repesin tähän xD " Kaikki oli tyytyväisiä, TuVe pystyi hohottelemaan vastaantulijoille korkeammalta ja pystyi bongaamaan lempipulsunsa jo kaukaa." Kyllä kelpaa tähän aikaan aamusta käkättää omassa työpisteessä 12h työpäivän alettua tunti sitten (ja täytyy toki mainostaa, että tämän jälkeen edessä vielä 3x12h työpäivät). Oon niin ahkera, että ihan pyörryttää. Tai sitten valtiolla töissä olevan listantekijän vaatimuksesta saavuin ja tulen jatkossakin saapumaan valtion työpaikkaan saadakseni valtiolta rahaa kerran kuussa SEKÄ kartuttaakseni valtioneläkettä! Eläkkeelle pääsen viimeistään 39 vuoden kuluttua. Onhan sitä siinäkin.

    VastaaPoista