perjantai 25. toukokuuta 2012

Nurinkurista

Terveisiä hullunkurisesta perheestä! Täällä lapsi nukkuu vaunuissa keskellä keittiötä (viilein huone) ja äiti vetää itkuhälyttimen kanssa päikkäreitä parvekkeella. Meillä porottaa parvekkeelle koko päivän jopa vähän armottomasti, mutta siitepölyt on oikeasti ajaneet kupeitteni hedelmän nukkumaan sisällä. Nyt kun olen yrittänyt minimoida altistuksen siitepölylle (siinä onkin ollut mulla aika projekti, vaunut imuroitu joka pihalenkin jälkeen) ja omasta puolueellisesta mielestäni pimatsun iho on jo paljon parempi.

Paikka auringossa näemmä myös aiheutti jälleen ummetuksen tänne blogiin, viime viikkoisen postausripulin jälkeen. Sallittakoon nuo edelliset ällöt kiertoilmaisut näin rota-rokotuksen jälkityrskyissä.
Mutta ummetuksesta sanojen suhteen pitäisi päästä, sillä huomenna vietetään kekkereitä ja juhlakalun äitinä joutunen muutaman sanan sanomaan. Tytön haltiakummi-täti päätti liueta tilanteesta ja poistua maasta jottei joutuisi puhumaan. Ei vaines, matka oli buukattu jo edeltä. Keittiömestari päätti muuten vaan ruveta ankeaksi, eikä halua mitään sanoa vaikka tuntee kaikki vieraat. Olisi vissiin pitänyt katsoa Estellen bileet telkkarista, jos vaikka jotain idiksiä olisi saanut (jonkun arkkipiispan minkä lie jutut olisikin tosi sopivia meikäläisen suuhun?).

Yritin tuossa päivittää omaa blogiluetteloa, ja jostain syystä se ei taas onnistu. Kotikoodarin äitiyslomakooma on näemmä tehnyt tepposet tässäkin asiassa. Jostain syystä en pääse klikkaamaan itseäni edes lukijaksi useimpiin blogeihin, homma vaan tilttaa täysin. Huomasin myös, että tuo kirsun kuva on tipahtanut jossain matkalla, joten joutunen olemaan jatkossa ilman tai päivittämään sitä. Alkuperäinen kuva kun oli oikeaoppisesti vain tallennettuna vanhan koneen työpöydälle joka on siirtynyt autuaammille tilttausmaille. Kuten myös on muuten siirtynyt kuvan mallikin, jonka takia haluaisin pitää kiinni siitä ja vanhan karvakorvan muistosta.

Jos teidän päät ei ole sulaneet lämmöstä, saa viskata vielä viime hetken ideoilla koskien huomista nimijuhla härdelliä.

2 kommenttia:

  1. hm, no itse kummitätinä kun pidin puhetta, niin olin ottanut selvää siitä onko nimellä jotain perinteisiä merkityksiä tai mistä nimi on peräisin. :)

    mukavaa nimijuhlaa!

    VastaaPoista
  2. Olen kuullut pienten kaksosten isästä, joka lukee lehtensä lasten leikkikehässä. Ja lapset leikkivät leikkikehän ulkopuolella.

    Näin ne lastentarvikkeet helpottavat elämää :)

    VastaaPoista