keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Hutkiko tohtori?

En usko. Vaikka ajankäyttö sitä puoltaisi, oltiin vastaanotolla ehkä 12 minuuttia. Nyt on ikäänkuin työdiagnoosina siitepölyallergia. Saattaa olla myös jotain ruoka-aineallergiaa, jonka rankka siitepölykevät sitten laukaisi. On kuulemma turhan hyväkuntoinen ja siisti ihoinen tyttö kärsimään maitoallergiasta. Mietin itse samaa, tokkopa oireet olisi 0.5 prosenttisella kortisonilla parin päivän kuurilla täysin kadonneet kasvoista, jos koko ajan altistusi sille mille on allerginen? Mutta koska oireita löytyy vähän joka junaan ja asemalle, vaikkakin kovin kevyinä versioina, otetaan parin viikon päästä allergiatestit. Tai testataan maito, pähkinä ja kolme jotain muuta ainetta joita en muista.
Tää ei vissiin oo kovin yleinen metodi, tavallisemmin kokeillaan maidon välttämistä ja ihmetellään sitten oireita tai oireettomuutta. Mutta meikäläinen kun on ollut kaikelle allerginen (sitrus, suklaa, tomaatti, porkkana, kala, pähkinä, eläinpöly, heinät yms) paitsi ei maidolle, on todennäköisempää että tyttö on perinyt mun allergisuuden. Ja kun kuitenkin vastikkeisiin lykkivät muutakin kuin sitä lehmänmaitoa (esim kalaproteiinia joista saadaan omegat), testataan sitten verikokeella. No parin viikon päästä ollaan taas fiksumpia.
Ja onneksi on vakuutus. Yksi verikoe, 86 euroa kiitos!

Eilen myös liityin kuntoclubiin eka kertaa ikinä. Ja vielä sellaiseen vain naisille. En olisi ihan heti tuotakaan uskonut, mutta koukuttivat sillä että saan treenata neljä kuukautta alle neljällä kympillä yhteensä. Sitten se hinta pompsahtaakin sinne 75 euroa kuukauteen, mutta kaksi kuukautta jos sitä maksaa, niin voin sitten tuon sopimuksen irtisanoa. Ja siinä kohtaa taidankin jo palaila työelämään, ja voinen käyttää firman salia. Hui. Töihinkin tarttee taas joskus mennä.

Meillä on kotosalla tilanne vähän rauhoittunut. Osittain siksi, että TuVen oireet ei ole enää pelkästään meidän käsissä, ja osittain siksi että Keittiömestari on saanut kaverin. Se on kerrankin tavannut livenä jonkun oman harrastuksensa piiristä, eikä siis vaan harrasta virtuaalihengailua. Mikähän siinäkin on, ettei mua riso yhtään että se on yötä myöden tuolla ojia kaivelemassa, kuin se että se istuisi täällä kotona koneella?

Mä oon näemmä liekeissä, kolmas postaus kolmeen päivään? Kohta mä alan jopa kommentoimaan muidenkin blogeja ;)

2 kommenttia:

  1. No, mikset heti tunnustanut, että äidissähän se vika taas on ! Eli just niin kuin mäkin olen ollut allerginen eri ruoka-aineille ja tietty siirsin ne paskageenini lapsiin. Isompi sai vähän enemmän, kun tuli ekana ja on muutenkin mun kaltainen. :)

    Se 'kirkkenee' siitä. Tää kammo siitepölykevät on vain antanut vähän vauhtia sille asialle. Eli toivotaan oikein pirunmoisia sateita nyt. :)

    VastaaPoista
  2. Jep, äidissähän se vika (jälleen) kerran on!! :D
    Meillä mutsi oli tehnyt toisinpäin, eka pääsi tulemaan vissiin vahingossa, ja vasta meikäläiselle muisti mutsi sitten tunkea ne paskageenit, korkojen kera tietty.

    Ilolla otin vastaan tämänkin sateisen aamun :)

    VastaaPoista