perjantai 13. huhtikuuta 2012

Toistoa huonon äidin toimesta

Ohhoh, mua on jälleen paiskattu tunnustuksella, T vaavihaaveista ojensi mulle tunnustuksen. Samaisen tunnustuksen sain jo aiemmin, se oli se hummeri-blogi, joten itsekkäästi säilön tällä kertaa huomion vain omiin sieluni sopukoihin ja jätän eteenpäin lykkisen tekemättä. Siitäs saitte.

Viikko on taas heilahtanut johonkin, ja mä vaan toistan itseäni. Arki pyörii TuVen tahdittamana nin omalla rutiinillaan ja samoja juttuja päivästä toiseen tehden. Ei varmaan saisi ääneen sanoa, mutta on tällainen pikkuvauva-arki jumalattoman tylsää. Kun tuo ei päikkäreitä huomioonottamatta kamalan pitkään oikein missään viihdy, eikä oikein halua olla viihdytettävänäkään ni mitäs teet? Heti kun aloitat itse jotain, tuo vaatii taas huomiota. Eilen meni vati, ja luuhasin sukulaisissa aamusta iltaan, ja siitä seurauksena oli sitten sangen rikkonainen yö. Että kiitos vaan. Vaikka ihan omaan napaan tässä saa katsella, eipä nyt tämäkään asia varsinaisena yllätyksenä tullut. Kunhan marisen.
Toisaalta, saatan liiotella kyläilyn vaikutusta. Aloin tässä miettimään tätä nykyistä rytmiä, jolloin tuo kupeitteni hedelmä nukkuu pidemmissä tai lyhyemmissä pätkissä 23-09, että kuinkas kauan näin nyt onkaan menty. Vastaus oli 6 yötä, että mistään mullistavasta nyt tuskin vielä voidaan puhua. Mutta nautin niin kauan kuin mahdollista.

Huomenna oon menossa salille, ja sieltä syömään kavereiden kanssa. Keittiömestari viettäköön laatuaikaa lapsensa kanssa. Saatan käyttää myös vapaakortin ja päätyä kaverin sohvalle yöksi. Voi tietysti olla että napanuora paukkuu jossain välissä, ja juoksen kotiin häntä koipien välissä jo suoraan salilta.

Oonko mä muuten ainut (kateellinen paska) bloggari, jolle ei ole tarjottu jotain asiaa kokeiltavaksi tai ihmeteltäväksi? Okei, nää mun 32 lukijaa (alkuviikosta niitä oli vielä 33?) ja loput rekisteröitymättömät vierailijat tuskin vakuuttaa ketään markkinoijaa. Tai tulihan jossain välissä niitä mainosta sitä ja tätä juttuja fabossa, mutta kun en naamakirjaa käytä, ampui nekin vähän ohi.
Mutta jos siellä ruudun toisella puolella joku scouttaa potentiaalisia bloggareita, ni mä voin auttaa. Esim voisin olla tosi reipas kokeilemaan karkkia, suklaata, jäätelöä. Myös uudet salireleet on tervetulleita, vanhat on jostain syystä turhan kisakireät? Ja oikeastaan mitkä tahansa kevät vermeet. Voin myös altistaa TuVen kokeilemaan jotain, mutta ei tollaselle seiskaviikkoisen tavaroille taida oikein olla markkinoita? Mainitsinko jo sen suklaan?

6 kommenttia:

  1. Joo mä olen niin maar kovin onnellinen kun saan kykkiä korpikuusen kannon vieressä hätäkakkimassa kokeilutuotteeni ansiosta :-D
    esim. Fazer kuitenkaan ei ole vieläkään lähestynyt mua tuotenäyttein. Ootko muuten lukenut Vuoden Mutsia? http://vuodenmutsi.blogspot.com/ Vertaistukea äitiyteen parhaimmillaan.

    VastaaPoista
  2. Hah, meillä toi mukula onnistuu aina rykimään ittensä hereille just kun saan ruokalautasen eteen. Joka jumalattoman kerta! Vauva-arki on tosiaan aika tylsää, samanlaista joka päivä mut jostain syystä siitä silti nauttii!?

    VastaaPoista
  3. Äläs nyt uhoo siellä, saat vielä Toppikselta jonkun ylläripaketin... ;D

    VastaaPoista
  4. Ihanaa että oot päässyt tekemään omia juttujakin! Kyllä se beibi isänsä kanssa selviää jos tällainen erittäin vähän aikaisempaa kokemusta lapsista omaava tätikin on onnistunut hoitamaan siskonsa poikaa menestyksekkäästi (?) jopa yön yli. No ainakin kaikki ovat selvinneet hengissä..:D

    VastaaPoista
  5. Veela, kiitos vinkistä, jossain kohti löysin tuon blogin ja hukkasin sen, mutta nyt löytyi taas :D
    Pitäiskö meidän laittaa vähän toivetta fasulle että me voitais hyvin toimia niiden esimaistajina?

    Jonna, juu, se on kumma miten sillä siunaamalla hetkellä kun saat ruoan eteen tai tuoretta kahvia (tai oot menossa vessaan tai suihkuun) pärähtää jälkikasvulle jonkin sortin hätä tai vaiva..

    Acsu, on tainnu Toppendaali siirtyä auvoisemmille bloggausmaille täältä mun blogista kun ei siitä oo kuulunut mitään, ni uskallan uhota ihan rauhassa :D

    fcookie, en mä oikeastaan pelännyt etteikö KM jälkikasvansa kanssa pärjäisi, vaan lähinnä sitä maltanko ite pysyä pois/aionko tulla takaisin kun pääsen yöunien makuun :D

    VastaaPoista
  6. En tiedä millä laitumilla se Toppendaali tällä hetkellä laukkaa, kovin on ollut hiljasta viime aikoina.

    VastaaPoista