Osallistuisko heimosotaan vai ottasko vaan pataan?

Otsikko on suora lainaus JIM-kanavan omasta mainoksesta, mutta kuvaa fiiliksiäni paremmin kuin hyvin. Meno on taas kuin moukarihäkissä, ainakin pääni sisällä. Tuntuu että tunnissa seilaan ihmisen tunneskaalan läpi ja iltaisin olen niin kypsä jatkuvaan ailahteluun että pelkään kuolevani pelkkään väsymykseen. Jos pystyisi edes hiukan ennakoimaan olotilojansa pystyisi toimimaan normaalissa elämässä, mutta ei.
Töissä olen ratkaissut ongelman olemalla koko ajan hyvin huonolla tuulella. Eipä tule sitten yllätyksiä kenellekään kun olen jatkuvasti tulta ja tappuraa. Toisaalta säästääkseni täysin viattomia työkavereitani, vietin työviikon lähes linnoittautuneena omaan työhuoneeseeni. Onneksi ensi viikolla on työpäiviä vain maanantai ja tiistai, loppuviikko on lomaa. Tulee muuten enemmän kuin tilauksesta.

No mikä sitten mahtaa oikein ärsyttää, olennaisen ohella? Huomaan että esimerkiksi se, etten ole koko marraskuussa päässyt käymään salilla. Tai "päässyt" on ehkä väärä ilmaisu, mutta kropan oikkujen takia se nyt vaan on ollut täysin poissa "to do"-listalta. Ja koska inhoan aerobista liikuntaa, olen käynyt yhden käden sormilla laskettavan määrän yhteensä lenkillä ja alkukuusta vesijuoksemassa. Vaikuttaa siltä ettei salille ole vielä ensi viikollakaan asiaa, onneksi kausikortin saa kuivumaan kerran ilman karenssipäiviä.
Kun tammikuussa 2009 aloitin tämän uuden elämäni, en sen jälkeen kertaakaan ole ollut näin tyhmä, laiska ja saamaton. Nyt alkaa kylmä rinki hiipiä takamuksen luo, mikäli en kohta paranna tapojani joudun lopulliseen syöksykierteeseen josta ei ole enää hyvin elämäntapojen tielle paluuta.

Aiemmissa postauksissa retostelin ettei paino ole noussut. Lähinnä taisi mehut lähteä lihaksista joka kompensoi sitten muuta turvotuksen määrää. Nyt sitten paino on lähtenyt omalle rakettilennolleen, mitä vain sivusta ihmettelen samalla kuin mussutan pizzasiivua.
Eipä ole kenellekään jäänyt epäselväksi se, että olen ollut sangen vaihtelevalla tuulella. Vaikka tässä postauksessa olen maininnut vain negatiivisista fiiliksistä, välillä olen yhtä päivänpaistetta. Niin mairea ja Naantalin auringonkin kateelliseksi saava, että jo hirvittää. Sellainen ei nimitäin kuulu luonteeseeni.
Keittiömestari on myöskin sangen hukassa, kun ei koskaan tiedä mistä nurkasta tuulee. Varmimmaksi survival-keinokseen hän on valinnut tehdä sitä mitä parhaiten osaa. Ruokaa. Tässä on viikko mässäilty tosiaan pizzalla ja muilla suolaisilla herkuilla. Kun mainitsin, että on hiukan suolaista tämä ruokavalio, tuli kaupasta sitten litra suklaajäätelöä ja levy pähkinäsuklaata. Ihana mies, ei siinä mitään. Mutta kun vaatevarasto ei vaan kestä sen selviytymismekanismia.

Jälleen kerran siis jotain tarvitsisi tehdä. Mutta annan itselleni armonaikaa vielä itsenäisyyspäivään asti. Psyykeeni ei nyt kestä, että lomalla pitäisi syödä kanin ruokaa ja vielä ajella sen fillarilla. Voisin silti totutella pikkuhiljaa ajatukseen.
Lähden perjantaina viettämään äiti-tytär-laatuaikaa Imatran kylpylään kanssa. Taidan kuitenkin pakata myös salikamat mukaan, sillä ainakin nettisivujen perusteella vaikuttaisi olevan ihan sisäsiisti sali. Eihän niitä ole pakko käyttää, säilyyhän ne siellä auton perässä vaikka koko perjantai-maanantai välisen ajan.

Tänään taisi olla 1. Adventti. Sen kunniaksi voisin kaivella loput kynttilät ja kyntteliköt esiin pimeyttä torjumaan.