sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Morjensta pöytään

Niin se viikko vilahti taas ja nyt elellään marraskuuta. Marraskuu, johon on raahauduttu läpi repaleisen lokakuun Miljoonasateen sanoin. Muille marraskuu lienee vain yksi harmaa ja pimeä kuukausi ennen joulukuuta. Kirsulandiassa marraskuu sen sijaan on nostettu yhdeksi lempparikuukaudeksi, ihan vaan vaikka sen takia että tässä kuussa juhlitaan meikäläisen synttäreitä.

Ja hiukan uudempana juhlapäivänä, Ajatuskatkos täyttää myöskin loppukuusta vuoden. Huhhuh. Myönnettäköön etten vuosi sitten olisi uskonut että tämä blogi on vielä tähän aikaan näinkin voimissaan. Toki kirjoitustahtini on vaihdellut ja aiheet aina yhtä puuduttavia, mutta silti tämä viritelmä puhkuu ja puhisee eteenpäin, ainakin toistaiseksi ilman suurempia tekohengityksiä.

Marraskuun ensimmäisen viikon olen viettänyt kipuillen, hiukan on flunssanpoikasta tai muuta tautia ilmassa ja jumpat on jääneet minimiin. Samoin on ruokahalu menetetty, joten suurempaa painonnousuakaan ei ole ilmassa. Olo on edelleen räkäinen ja väsynyt, voisin nukkua ympäri vuorokauden, ja muutama päivänä näin olenkin tehnyt. Töihin olen raahautnut, kun tauti ei ole oikein kunnolla tullut päälle, mutta töistä sitten suoraan kotiin peiton alle nukkumaan ja köhimään. Ajoittain tuntemus on kuin vatsatauti olisi yllättämässä, mutta se jontunee limaisuudesta.  Okei, yleisön pyynnöstä en kuvaile tautisuuttani enempää.


Jahas, taitaa olla päikkäriaika?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti