Nuori mies tien sulki katseellaan

Tuo ei ehkä ollutkaan ihan niin helppo kuin edellisen postin otsikko. Siis tietää mistä biisistä. Otsikolla ei kyllä ole mitään tekemistä tekstin kanssa, tuo biisi vaan soi päässä.

Kuinka pidetään (kahta) hullua jännityksessä? Kerrotaan keskiviikkona. Silloin siis selviää kuinka kävi työnhakureissussa. Että ei se vissiin sittenkään ollut ihan läpihuutojuttu? Eihän?
Perhosia on ehkä tuhat enemmän kuin eilen vatsassa. Saatoin jopa sortua muutamaan ällö-söpöilyviestiin. Inhoan muuten kaikkia ällö-söpöilyviestejä *puistatus*.

Tänään sain salilla rehellistä (?) palautetta. Siinä jotain jumppailin keskenäni ja riehuin omiani niin siihen tuli vuoroaan odottelemaan ja lämmittelemään omia sarjojaan varten yksi kantiksista ( = herrasmiehistä joiden salijargonista en ymmärrä mitään ja jotka touhuilee omalla porukallaan). Sain oman sarjani valmiiksi ja tein tilaa tälle isännälle. Tämä herrasmies sitten vilkaisi painoja ja meikäläistä ja sitten vielä painoja ja totesi jotain tyyliin "ei uskois että sussa on noin paljon voimaa" siihen sitten en oikeen mitään osannut sanoa, mutisin jotain kiitokseen päin menevää. Herrasmies jatkoi vielä toteamalla että sitkeesti olen jaksanut salilla käydä ja tulokset on selvästi sen mukaisia. En sitten siihen osannut kummemmin mitään kommentoida, kiittelin vaan kehuista. Joku herkkänahkaisempi naisihminen olisi voinut hermostua varskinkin tuohon ekaan kommenttiin, mutta otin sen 110% positiivisesti.

Jos jotain kiinnosti otsikko, itse tykkään tästä versiosta kuin hullu puurosta.

Eksyin maailmaan tuuliin

Se joka ensimmäiseksi arvaa mistä humalahakuisten yhteislauluhetkien ehdottomasta klassikosta otsikko on johdettu saakoon karvaisten kätten taputukset täältä.

Eihän tämä viikko mennyt yhtään niinkuin ounastelin vielä tiistaina, minkään asian suhteen siis! Treenit tälle viikolle jäi varsin vähiin: keskiviikkona sali, torstaina belly, perjantaina vesijuoksu, tänään kooma, huomenna vesijuoksu. Töissä pamahti vaan sen verran stressaava tilanne päälle että oli pakko joustaa jostain. Tosin omasta ajasta ja itsensä kunnossa pitämisestä ei missään nimessä saisi ensimmäiseksi luopua stressin pukatessa mutta sovitaan vaikka niin että tämä viikko oli ensimmäinen ja viimeinen sellainen. Ensi viikolla taas uudella tsempillä. Tosin pääsiäinen tuo omat aikataulumuutoksensa treeneihin, en olekaan vielä varmistanut miten sali on pyhinä auki? Hitto, onko nyt jo pääsiäinen? Vasta vähän aikaa sittenhän märehdin joulupyhien vaikutusta treenaukseen?

Tarkkaavaiset ja rakkaat lukijani ovat varmasti huomanneet että deittailen melko paljon. No määrällisesti en ehkä niin paljon, mutta eri miehiä. En myönnä, ainakaan ääneen, olevani mitenkään miehen ja/tai parisuhteen kipeä, mutta viimeinen puoli vuotta on ollut etsikkoaikaa monessa asiassa. Niin monta vuotta niin turhaan olin koteloitunut itseeni ja läskeihini, ja nyt kun alan saamaan ihmismäistä olomuotoa on itsetuntonikin kasvanut ja olen valmis ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni niin sanotusti antaumaan muiden arvostelulle parinhaku leikissä. Arvostan ensimmäistä kertaa itseäni ja saavutuksiani niin paljon että olen valmis kokeilemaan flaksiani miesmarkkinoilla. Niinpä olen antanut ystävieni järjestää sokkotreffejä, vastannut viattomaan flirttiin ja ilman suurempia pähkäilyjä vastannut kyllä huolimattomiinkiin kahvikutsuihin. Tämä aika on ollut opettavaista, ja samalla aika raskasta. Mutta myös viihdyttävää. Kannattaa kokeilla sokkotreffejä, ne nimittäin laittaa ihmissuhdetaidot koetukselle hyvässä ja pahassa. 
Joten treffirintamalta kuuluu taas kummia. Jos näistä oman elämäni disaster-deiteistä ei muuta tule aikaiseksi, voisin ainakin kirjoittaa pienen kirjan siitä kuinka on mahdollista tavata A) kaikki suomalaiset miehet joiden kanssa allekirjoittaneella ei ole mitään yhteistä B) kaikki sellaiset miehet joiden kanssa olisi jotain yhteistä mutta maailma päättää koetella kiinnostusta muuten vain.
Viime keskiviikkona tapasin miehen joka niin kuuluu ryhmään B. Harrastuksista löytyy yhdistäviä tekijöitä, työ on täysin jotain erilaista kuin omani mutta samalla tavoin rytmitettyä vuorojen suhteen. Tämän suhteen koetinkivi onkin ilmaistavissa sangen helposti: 811,9km. Mies on juuri näillä nyt matkalla työhaastatteluun pohjoiseen, ja työhaastattelun pitäsi ilmeisesti olla lähinnä vain työsopimuksen allekirjoitustilaisuus. Mies oli kuullut saavansa tämän työn juuri matkalla ekoille treffeillemme joten fiksu ihminen olisi vain kahvitellut sen kerran ja toivottanut onnea uuteen työhön ja elämänvaiheeseen. Nii-i, fiksu ihminen olisi tehnyt niin. Minä sen sijaan sovin uudet treffit vain ihastuakseni isolla iillä tähän mieheen vielä enemmän. Nyt on sitten naama nyttyrällä kun kaikki suhteeseen viittaava on tuhoon tuomittua ja silti vatsassa asustaa tuhat perhosta. No, onhan tässä kuukausi aikaa todeta mies täysin m*lkuksi ja olla sitten hyvin tyytyväinen että toinen muuttaa hevon kuuseen. Tai sitten tässä on kuukausi aikaa menettää järkenvä ja sydämensä lopullisesti kun toinen muuttaa hevon kuuseen.

Ai.

Alkuun kaunis kiitos edelliseen postiin kommentoineille, kriisi lientyi kummasti. Myös hyvin nukuttu yö ja normaalimpien asioiden ajattelu sattoi auttaa. Mutta mukava oli huomata että vaikka täällä avaudunkin itselleni, moni käy silti moni lukemassa/tukemassa tekemiäni valintoja.

Sitten otsikkoon. Yhden kaverin kanssa on ollut vaikeuksia sovittaa aikatauluja niin, että nähtäisiin kunnolla. Ja vaikka vastustankin salilla seurustelua ja hengailua, sovin tämän kaverin kanssa sinne treffit eiliselle. Kummatkin treenailee ns. "päämäärättömästi" ja vaihtelun virkistäessä tehtiin toistemme tällä hetkellä käytössä olevat ohjelmat. Kaverilla menossa sangen kokonaisvaltainen ja pitkä ohjelma, oli aika hauska treenailla koko kroppa otsasta pikkuvarpaaseen ja itse tuli tehtyä liikkeitä joita en ollut tehnyt pitkään aikaan tai lainkaan. Nyt on muuten sitten joka paikka kipeäkin sieltä otsasta pikkuvarpaaseen. Jes! Töissä vähän ihmettelivät kun jaksoin vähän väliä ulista kipeitä lihaksiani kuitenkin tyytyväisenä, muutama kuitenkin ymmärsi kun yritin jotain sepustaa terveestä kivusta.
Tänään päätin viettää lepopäivän, vaikka nyt olisikin hyvä takoa kun rauta on kuumaa. Loppuviikolle on vaan jokaiselle päivälle sovittuna jo ainakin yhdet, monille päiville itseasiasiassa kahdetkin treenit joten aion siis lorvailla hyvällä syyllä. Huomenna salille ja muistelemaan eilistä ohjelmaa uudelleen.

Sitten asiasta kiinostuneille tiedoksi, se reilun viikon takainen deittisotku oli niin  traumaattinen (?), etteihän siitäkään, mitään tullut. No, uutta matoa koukkuun.
Ja kohta menee taas kaikki joutava vapaa-aika projektimiehen kanssa painiessa, se tuossa soittelikin ja kysyi koska jatketaan. Niin ja MLAV sanoi että miehellään (siis itse maanikolla :D) olis joku työkaveri vailla hottista tyttöystävää (allekirjoittanutta siis, toim huom).

Kuka mä olen?

Täällä olis tarjolla -taas- kriisiä. Identiteettikriisiä. En tajua miten sellanen on taas käsillä. Nyt ei onneksi ole mukana muita osapuolia, allekirjoittanut on vaan ajautunut henkiseen umpikujaan.
Olen aikani kuluksi smurffannut ympäri blogiistaniaa (kuten aina) ja lueskellut niin "laihdutus", "lifestyle", "bodaus", "mitä puin tänään", ja "mitä ajattelin tänään" ja "mitä marsuni söi tänään" blogeja ja ties mitä muita läpi ja olen samalla pohdiskellut mihin tämän oman hengentuotokseni kategorioisin. Ja ikäänkuin sillä olisi mitään merkitystä. Sen verran olen järjestelijä luonteeltani, uskokaa tai älkää, vaatehuoneessakin on järjestetty jumppavaatteet värin ja tarkoituksen mukaan. En pysty elämään luovassa kaaoksessa. Näin ollen saisin rauhan jos pystyisin kertomaan mistä blogini kertoo. Menipä nyt selittelyksi. Anyhow..

Hinkkaan vapaa-ajallani salilla, nykyään taas tiuhempaan, n 5 kertaa viikossa. Olen täällä avannut myös sanaista arkkuani kauneudesta ja omista ihanteistani. En edes päissäni snägärijonossa suostuisi väittämään olevani bodari, sen verran hapuilevaa touhua treenailuni on. Eikä ole edes mitään tavoitetta jota kohti pyristelisin, tykkään vaan käydä rikkomassa omia rajojani ja ihastella häpeilemättä omaa kehitystäni salilla.

Yritän, aina välillä, katsoa mitä suuhuni tungen. Suurimman osan ajasta tungen sinne kyllä tasan justiinsa sitä mitä mieli tekee. En ole karpannut saatika skarpannut syömisten suhteen, ei ole kalorirajoja, ruokapäiväkirjoja, ateriakorvikkeita tahi muita dieettejä käytössä. En myönnä laihduttavani, sillä nytkin syön suklaata tätä kirjoittaessa. En ole myöskään asettanut painotavoitetta tai muuta jota kohden pyrkisin.

En ole keksinyt mitään uutta lajia, mistä olisin innostunut ja minkä kehitystä haluaisin täällä julkisesti pohtia. Salilla käynnin ohella tykkään tasaisesti kaikista harrastamistani liikuntalajeista tasaisesti, mutta ilman suurta intohimoa (jos olisin intohimoinen, varmaan täällä avautuisin vesijuoksun mystisestä maailmasta jne). Ei ole urheilutapahtumaa jota varten treenaisin.

Projektimieheltä kysyin aikanaan saanko kertoa täällä meidän työstä, ja se peijooni kieltäytyi. Toisaalta tämä mystinen projekti on vaan yksi työni sivujuonne, jonka saan vaikuttamaan mielenkiintoisemmalta kuin se onkaan juuri tälleen ärsyttävästi vain vihjailemalla siitä.
Muutamalla sanalla silloin tällöin, näemmä, tulee avauduttua pariutumisen ihmeellisestä maailmasta, mutta monet IRL kaverit tietävät blogistani (terveisiä vaan!) joten en sitten kuitenkaan halua täällä henk.koht elämälläni retostella. Tai sen puutteella enemminkin.

Harvoin olen mistään mitään erityistä mieltä, saatika valmis perustelemaan mielipiteitäni kirjallisesti. Mielelläni kyllä kinaan asioista kavereiden kesken. Elämässäni ei ole koiraa/lasta/naapuria jonka tekemisistä raportoisin.
En osaa kirjoittaa niin jouhevasti että herättäisin ihmisten mielenkiinnon sanan peistä väännellessäni.

Pidän blogini ulkoasun vähäeleisyydestä ( = kuvattomuudesta), ja kiviäkin kiinostaisi ihmetellä minkä väriset verkkarit Kirsulla tänään oli jalassa. Enkä sitä paitsi osaa valokuvata.

Eli tietääkö joku mikä blogi tämä on? Ilmeisesti se päiväkirja joksi tämän alunperinkin luokittelin (kylläpä mä olinkin silloin fiksu).
Niin ja joo, tämän tekstin tarkoitus ei ollut rypeä itsesäälissä sen takia etten osaa/jaksa/tee mitään, vaan lähinnä positiivisessa hengessä ihmetellä miten olen saanut aikaiseksi 70 postausta ilman varsinaista aihetta!

Treenimusahaaste

Otan Sotanorsun haasteen vastaan!
"Haastanpa jokaisen kävijän, joka harrastaa musan siivittämänä, omassa blogissaan tai kommenttiosiossa listaamaan tämän hetken parhaat treenibiisit jotka soittimesta löytyy!"

Tässä  top 5 jotka nousee niiden vakiosti soitossa (Kotiteollisuus, Apulanta, Metallica, Sonata Arctica) olevien rinnalle tällä hetkellä:

1. The 69 Eyes: Dead N' Gone
2. Mustasch: Mine
3. Pearl Jam: Got Some
4. Amorphis: The Heaven From My Heart
5. The Used: Blood On My Hands

Plääh.

Vasen olkapää on ihan liekeissä. Eikä mitenkään positiivisessa mielessä. Särkee kaikki ojentavat liikkeet eikä siedä lainkaan taakkaa. #¤&%!! Taitaa olla vanha tuttumme oikeasta olkapäästä. Helmee.
Pakko oli skipata tänään Zumba, silmät alkaa hikoilla (joku vois puhua kyyneleistä) heti jos nostaa kättä yhtään kiertävässä liikkeessä.
Ärsyttää mennä työterveyshuoltoon tän käden kanssa, ne tarjoaa aina vaan saikkua vaikka haluisin selvittää mistä vika johtuu.

Ja en edes aloita märehtimään noita mies-asioita. Aina en vaan tajua. Oikeastaan ikinä. 

Nyt tilataan piristäviä juttuja tänne päin. Kiitooos.

Hups. Nolo.

Eh. Avauduin ehkä eilen turhan paljon tästä käsillä olevasta treffailu-tilanteesta, tajusin että asianosainen halutessaan löytää tänne ja näin ollen ei varmasti ole kovinkaan onnellinen luettuaan tekstin. Joten poistin sen.
Niille onnekkaille/onnettomille tiedoksi, jotka sen ehti lukemaan, nähtiin eilen. Kaikki hyvin. Ehkä? En tiedä, eikä kiinnostakaan. Päivä kerrallaan.

Usein kuulee sanottavan että parisuhde tuo lisäkiloja, mutta allekirjoittaneelle kävi niin että laihduin välillä ke-su 1,2kg. Deittailu siis vie kiloja?

Tänään vesijuoksua tunti, huomenna töihin...

Eipä tällä erää muuta, noloisena poloisena vaan selittelemässä tekemisiäni. Olisinpa ollut edes humalassa